Hoitotarinat 2020

Makoilin mukavasti rantahiekalle levittämäni pyyhkeen päällä. Pilvettömältä taitaavalta porottava aurinko lämmitti varpaitani, jotka olivat jääneet juuri ja juuri päivänvarjon varjostaman alueen ulkopuolelle. Taivaankehrässä tuntuu aina tapahtuvan, ja tänään hoitolan porukalle oli järjestetty paikallisella kissarannalla kesäinen piknik, johon päätimme Rockin kanssa osallistua. Rock ei ollut aiemmin nähnyt merta, ja saapuessamme kissa oli tuijottanut edessään avautuvaa loputtomana horisonttiin jatkuvaa sinistä maisemaa suu hämmästyksestä auki. Kissan huomio oli kuitenkin siirtynyt pian maisemien katselusta kirkuviin lokkeihin, ja Rock ja Hupsu olivat lähteneet yhdessä jahtaamaan lintuja. Älytöntä touhua minusta, sillä eiväthän kissat linnuille pärjäisi. Kesä oli tosiaan saapunut, ja sen kunniaksi kissojen koulusta oli myönnetty muutama viikko vapaata ikään kuin kesälomaksi. Täytyy myöntää, että olin tuntenut oloni yksinäisen orvoksi Rockin viettäessä kaikki päivät koulussa, ja siksi olinkin alkanut harkita toisen hoidokin ottamista. Ainut ongelma oli vain siinä, etten tiennyt miten Rock suhtautusi asiaan. Mitä nyt olen kissani kanssakäymistä muiden hoitolan kisujen kanssa seurannut olen pannut merkille, ettei Rock luo ystävyyssuhteita kovin helposti, ja pelkään vähän hänen tuomitsevan uuden asukkaan, jääräpäisestä kissastani kun ei koskaan tiedä...
"JARNOOO!" Rock kailotti nimeäni juostessaan luokseni niin vauhdikkaasti että hiekkaa lensi pyyhkeelleni. Nostin katseeni käsissä pitelemästäni kirjasta ja käännyin katsomaan Rockia, joka läähätti, ilmeisesti lintujen perässä juoksentelu kuumana päivänä oli saanut tämän hengästymään.
"Mitä nyt? Saitteko lokkeja kiinni?" kysyin vitsinä vaikka aavistinkin jo valmiiksi vastauksen.
"Ei, mutta muut menee nyt uimaan, ja sinä tulet mukaan", Rock määräsi.
"Ehei, en ottanut uimahousuja mukaan, joten en aio tulla veteen", perustelin.
"Mutta sinun täytyy, katsos kun tuota..." Rock mutisi pohtivana. Uskoin tietäväni, mistä kenkä puristi: Rock oli lievästi järkyttynyt ensimmäisestä kylpykokemuksestaan, ja nyt hän pelkäsi mennä yksin veteen. En edes usko tämän osaavan uida.
"Minä en aio uida, mutta sinä voit kyllä mennä muiden kanssa. Tai sitten voit nauttia hurmaavasta seurastani", virnistin. Rock näytti minulle kieltä.
"Ihan sama, en minä edes halunnut uimaan. Aion mennä tekemään jotain tuonne... hiekan sekaan", Rock selitti.
"Pidä hauskaa", huikkasin kissan perään ennen kuin syvennyin jälleen kirjani lukemiseen.

Kerronta siirtyy Rockille:
Pyh, ihan tyhmää. Katsoin meressä pulikoivia kissoja ja mieleni olisi tehnyt liittyä heidän seuraansa, mutta pelkäsin syvää vettä sen verran etten uskaltanut lähestyäkään rantaviivaa ilman hoitajaani. Pitikin Jarnon olla sellainen ilonpilaaja, mitä tekemistä minä muka keksin yksinäni? Samassa katseeni osui korkean hiekkakasan päällä tasapainotteleva valkoinen kissanpentu. Ilmeisesti en ollutkaan ainoa kissa joka ei mennyt uimaan. Olin jo jatkamassa matkaani, mutta kun huomasin valkoisen kissan horjahtavan ja putoavan hiekkakasan päältä pinkaisin juoksuun ja onnistuin nappaamaan pikkuisen kiinni juuri ennen kuin tämä putosi maahan.
"Oi, kiitos että pelastit minut!" pentu sanoi ja tuijotti silmät sädehtien minua. Hän ilmeisesti piti minua jonain sankarinaan kun olin saapunut avuksi.
"Mitäs tuosta. Olehan jatkossa varovaisempi. Mitä edes teit tuolla korkealla?" tiedustelin.
"Olin etsimässä simpukoita. Rakennan hoitajani kanssa hiekkalinnaa, siitä tulee iso ja hieno! Haluatko tulla katsomaan, tulethan?" pentu intti innoissaan. Suoraan sanottuna minua ei pahemmin kiinnostanut, mutta paremman tekemisen puutteessa huomasin suostuvani ehdotukseen.
"Kivaa! Olen muuten Lumi", pentu esittäytyi. Nimi kieltämättä kuvasi hyvin häntä, sillä pennun turkki oli aivan vitivalkoinen muutamaa mustaa täplää lukuun ottamatta. Lumi tarttui minua tassusta ja johdatti linnan rakennuspaikalle, ja täytyy sanoa että olin aika vaikuttunut näkemästäni: Linnan vahvan perustan päälle kohosi kaksikerroksinen hiekasta muovattu linnake, jossa oli monta tornia.
"Siellähän sinä olet. Löysitkö simpukoita koristeeksi?" punahiuksinen tyttö tiedusteli hoidokiltaan.
"En, mutta löysin meille apulaisen rakennushommiin", Lumi tiedotti osoittaen minua. Hetkinen, puhe oli kylläkin ollut vain katsomisesta, ja nyt minua oltiin pakottamassa töihin! Toisaalta linnaprojekti oli kuitenkin sen verran hieno, että voisi olla kunnia olla mukana työstämässä sitä.
"Ai, no on sekin tyhjää parempi. Rock voi vaikka kaivaa linnan ympärille vallihautaa", tyttö määräsi.
"Mistä tiedät nimeni?" kysyin hämmentyneenä, sillä en muista koskaan nähneeni tyttöä, vaikka hän muistutti minua kyllä jotakin tapaamastani henkilöstä.
"Etkö tunne minua? Olen Odessa. Näin sinut Jarnon liittyessä hoitolaan kun saatoin teidät huoneellenne ensikertaa. Lisäksi siskoni Oona on kertonut paljon sinusta", Odessa selitti.
"Ei niin vanhoja juttuja voi kukaan muistaa... Mitä varten tämä vallihauta muuten tulee?" ihmettelin alkaessani kaivaa hiekkaan syvää kuoppaa Odessan ohjeen mukaan.
"Vallihauta täytetään lopuksi vedellä", Odessa kuvaili.

Odessa kippasi juuri parahiksi viimeisen ämpärillisen vettä linnan vallihautaan kun uimassa olleet kissat saapuivat ihailemaan aikaansaannostamme.
"Vau, teittekö te tämän ihan itse?" Hupsu ihmetteli.
"Joo! Tai, no, en minä tehnyt muuta kuin kaivoin tuota vallihauttaa..." selitin.
"Teitkin hyvää työtä! Vallihaudasta tuli niin syvä, että minun oli kannettava viisi ämpärillistä vettä ennen kuin se tuli täyteen", Odessa kertoi, ja röyhistin ylpeänä rintaani saadessani kehuja.
"Nyt kun keräännyitte kaikki tähän sopivasti onkin otollinen aika kaivaa eväät esille! Tulehan sinäkin Jarno tänne sieltä laiskanlinnastasi", Odessa komensi ja sai viimein eloa hoitajaani, joka oli rannalle saapumisesta lähtien vain makoillut pyyhkeellään. En tajua miten Jarno jaksaa olla paikallaan monta tuntia joko istuessaan tietokoneella tai lukiessaan kirjojaan, kauhea laiskimus! Kirsikka auttoi Odessaa latomaan piknikviltille värikkäitä macaron-leivoksia, erilaisia jäätelöitä sekä pillimehuja. Olin jo tarttumaisillani suklaajäätelötötteröön kun Jarno tarttui minua tassusta.
"Kätesi, tarkoitan siis tassusi, ovat aivan hiekassa! Mennään pesemään ne ennen ruokailua", hoitajani määräsi. Yritin kapinoida vastaan ja vähän kynsäistä hoitajaani jotta tämä tajuaisi pitää käpälänsä irti minusta, mutta Jarnosta oli tullut yllättävän hyvä laskelmoimaan liikeratani, ja hän onnistui väistämään ja heti perään poimimaan minut syliinsä. Liotin tassujani hieman vastahakoisesti matalassa rantavedessä, minkä jälkeen Jarno kuivasi tassuni pyyhkeeseen ja harjasi vielä lopuksi turkistani irtohiekat pois. Lopulta olin tarpeeksi puhdas aloittamaan ruokailun, ja kahmaisin heti lilan ja keltaisen macaronin tassuihini ja aloin hotkia niitä yhtä aikaa välittämättä hoitajani kommentteista muka huonoista pöytätavoistani. Haloo Jarno, ei me edes olla nyt pöydän ääressä syömässä.
"Hei, tuolla tarjolla on ihan samanlainen jäätelökulho mitä meillä", huomasin ja osoitin valtavaa jätskiannosta hoitajalleni.
"Hehe, se on itse asiassa meidän jäätelömme. Toin sen yhteiseksi evääksi tänne", Jarno selitti.
"Mitä, miksi sinä niin teit? Olisin halunnut syödä sen yksin", vastasin murjusti.
"Nohnoh, on reilua jakaa. Sitä paitsi vatsasi tulisi kipeäksi, jos olisit syönyt koko annoksen yksin", hoitajani perusteli. En taas ymmärrä mistä Jarno vetää näitä outoja johtopäätöksiään, sillä minun vatsaani mahtuisi vaikka loputtomasti jäätelöä! Ennen kuin ehdin väittää vastaan hoitajani vaihtoi puheenaihetta ja kysyi, mitä mieltä olin aiemmassa jalkapallo-ottelussa tapaamistani adoption kissoista.
"Niiskuli ja Viltsu oli ihan ok kai, ja Elena pelasi ihan hyvin tytöksi", selitin.
"Hauskaa että tulitte juttuun! Mitäs tuumaisit, jos meille muuttaisi joku toinen kissa?" hoitajani kysyi varovasti. Nielaisin suussani olleet keksinmurut väärään kurkkuun. En todellakaan haluaisi jakaa huonettani, tavaroitani tai hoitajaani kenenkään ylimääräisen kanssa! Jos Jarno päättäisi adoptoida toisen kissan, niin minä otan hatkat. Samassa Odessa alkoi hölskyttää kädessään olevaa pillimehupurnukkaa (vrt. lasin kilistaminen .-D) saadakseen kaikkien huomion itseensä puhettaan varten.
"Kiitos kaikille piknikille osallistuneille! Haluaisin nyt jakaa muutamia erityiskiitoksia", Odessa selitti ja kääntyi ensimmäiseksi vieressään olevan Kirsikan puoleen ja kiitti tätä aktiivisuudesta ja ylläpitäjänä toimisisesta, minkä jälkeen kaikki taputtivat.
"Kiitokset ansaitsee myös Jarno aktiivisuudesta ja hyvästä tarinatahdista", Odessa julisti, ja kaikki taputtivat jälleen. Jopa minä läimäytin tassujani yhteen, olihan se aika hienoa kun minun hoitajani palkittiin!
"Lisäksi tarkoituksena oli kiittää myös Talvikkia, mutta nimestään päätellen hän ei taida olla kesäihmisiä eikä varmaan siksi saapunut näille kesäkesteille. Palkinto toimitetaan kuitenkin hänen kaappiinsa", Odessa selitti, ja taputimme vielä kolmannen kerran. Ruokailun tullessa päätökseen kaikkien mahat olivat niin täynnä jäätelöä ja muita herkkuja ettei kukaan jaksanut tehdä muuta kuin vain makoilla paikallaan ja ottaa aurinkoa.

   

Tarpeet:
+ leikki (lokkien jahtaaminen, hiekkalinnan rakentaminen)
+ puhtaus (tassupesu, turkin harjaus)

Ja tämän jätskiannoksen voi poistaa kaapistani ku tuotiin se piknikevääksi:

Hoitajani sanoi että olen kasvanut jo sen verran isoksi kissaksi, että saan toimia koko tämän tarinan ajan kertojana! Mielestäni olisin kyllä ollut ihan pätevä astumaan kertojan saappaisiin vaikka jo ensimmäisestä tarinasta lähtien. Tai sitten Jarno soi tämän kunnian minulle siksi että tänään on ensimmäinen koulupäiväni, josta minun pitää kuulemma suoriutua itsenäisesti. Plääh, en oikeastaan edes ymmärrä mikä tämän koulun tarkoitus onkaan, Jarno vain sanoi sivistävän koulutuksen tekevän minulle hyvää ja liitti minut kursseille edes kysymättä olenko niistä kiinnostunut. Minusta moinen käytös on törkeää, sillä jos koulutus kerran koskee minua, eikö minulla pitäisi olla päätäntävalta siihen mitä haluan opiskella?? Noh, jos tästä pitää löytää jotain hyvää, niin ainakaan minun ei tarvitse nähdä hoitajaani muutamaan tuntiin, hehe. Uskokaa, kuka vaan tulisi hulluksi joutuessaan katsomaan Jarnon rumaa pärstää 24/7! No joo, siirrytään siihen koulupäivääni:

Saapuessani koulun pihalle minut ohjattiin muiden aloittavien opiskelijoiden kanssa johonkin luokkahuoneeseen, missä meille kerrottiin koulun järjestyssäännöistä ja muusta tylsästä. Meille jaettiin myös henkilökohtaiset lukujärjestykset, ja minun paperissani oli kummallinen laatikkorivi, jossa luki outoja kirjain- ja numeroyhdistelmiä: MA29, EN42 tai KE13. En oikein tajunnut siitä mitään, mutta onneksi vieressäni istuva kaverini Felix selitti, että lukujärjestyksestä näki opiskelemamme aineet ja missä luokassa ne pidettiin. Esimerkiksi MA29 tarkoittaa matematiikan tuntia luokassa numero 29.
"Eiköhän siinä ollut kaikki oleellinen kerrottava, joten päästän teidät siirtymään ensimmäisille oppitunneillenne!" luokan edessä viimeiset puoli tuntia yksinpuhelua harjoittanut opettaja tiedotti. En ollut aivan varma mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, mutta lukujärjestystäni tutkimalla oivalsin, että minun pitäisi olla nyt matematiikan tunnilla. En kuitenkaan tiennyt, missä ihmeessä matematiikan luokka sijaitsi. Mietin menisinkö kysymään neuvoa joltakin opettajalta, mutta päätin että minähän selviydyn itsenäisesti ilman kenenkään apua! Onneksi Felix oli selittänyt lukujärjestyksen numerokoodien tarkoituksen, ja tiesin etsiä huonetta, jonka ovessa olisi luku 29.

"18, 19, 20, 21..." luettelin ääneen huoneiden numeroita kävellessäni loputtoman pitkältä tuntuvaa käytävää eteenpäin.
"28, 29, 30... hetkonen!" tajusin kääntyä takaisin päin, hupsu minä kun olin kävellä oikean oven ohi! Astuin luokkaan ja minua tuijotti paksujen silmälasien takaa tositosi vanha kissapappa.
"Oletko matematiikkaa opiskelemaan tulossa?" pappa kysyi, ja nyökkäsin pienesti, minkä jälkeen vanhus kehotti minua istumaan. Tein työtä käskettynä ja kävin istualleen siihen paikkaan missä olin juuri seissyt, eli luokan oven kynnykselle.
"Hehheh, tarkoitin kylläkin että istuisit pulpetin ääreen", pappa naureskeli ja osoitti luokassa olevia pöytiä. Nousin nolona ylös ja varasin itselleni heti ensimmäisen vapaan paikan tuntiessani muiden luokkalaisten huvittuneet katseet selässäni.
"Tervetuloa numeroiden ihmeelliseen maailmaan! Olen opettajanne Neliöjuuri", pappa esittäytyi, minkä jälkeen hän alkoi selittää ihan kummallisia asioita opiskelemastamme aineesta.
"Numeroita ovat 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9. Numeroita käyttämällä muodostetaan lukuja, esimerkiksi 45, 229, 1930 ja niin edelleen. Tänään laskemme prosenttilaskuja", Neliöjuuri selitti ja kirjoitti taululle: Mistä rahamäärästä 28 € on 17,5 % ?
"Tehtävän ratkaistaksenne voitte käyttää seuraavanlaista kaavaa: kertokaa rahamäärä sadalla ja jakakaa se sitten prosenteilla, eli 28 * 100 / 17,5 = 160", opettaja selitti.
"Ope? Tarkoitan siis herra Neliöjuuri, miksi 28 kerrottiin sadalla?" kysyin, sillä en oikein tajunnut laskun ideaa.
"Hyvä kysymys. Prosentti tarkoittaa sadasosaa, eli 1 % = 1 / 100 = 0,01. Siksi prosenttilaskuissa on tarpeen joko kertoa kysytty arvo sadalla tai vaihtoehtoisesti muuttaa prosentit desimaaleiksi. Tässäkin laskussa samaan lopputulokseen päästäisi 28 * 0,175 = 160, missä prosenttiluku on jaettu sadalla tai 28 / 17,5 * 100 = 160", Neliöjuuri kertoi. Menin opettajan selityksestä vain pahemmin hämilleni, mutten kehdannut enää kysyä mitään, sillä en halunnut vaikuttaa tyhmältä.
"Nyt kun tiedätte perusteet voitte avata oppikirjat ja alkaa laskea laskuja", Neliöjuuri ilmoitti. Katsoin ensimmäistä laskua, joka oli samantyyppinen mitä yhdessä open kanssa laskettu tehtävä, mutta olin ihan sekaisin mitä pitäisi kertoa ja jakaa keskenään, ja huomasin vielä lopputunnistakin pähkäileväni ensimmäistä tehtävää. Pelastuksekseni tunti tuli viimein päätökseen ja luikin ensimmäisten joukossa ulos luokasta. Plääh, matikka on vaikeaa, tämmöiselle tunnille en halua joutua enää ikinä!

Englannin tunnilla opettaja määräsi meidät istumaan pareittain, vieläpä niin että muodostimme tyttö-poika-pareja, plääh!! Päädyin istumaan vaaleanharmaan tyttöpennun viereen, joka tervehti minua heti iloisesti.
"Heippa, nimeni on Sointu", parini kertoi.
"Moi... Olen Rock" murahdin takaisin pienen empimisen jälkeen. Olisi kohteliasta esittäytyä vierustoverille vaikken suunnitellutkaan ystävystymistä tämän kanssa. Tai minulle itselleni on ihan sama mitä muut minusta ajattelevat, mutta hoitajani käski minun käyttäytyä, ja jostain syystä huomaan välillä tottelevani hänen ohjeitaan, kai kuin jonkinlaisena kunnianosoituksena, olen nimittäin viimein alkanut jollain tasolla pitää Jarnosta. Mutta se ei tietenkään tarkoita että tottelisin hänen jokaista sanaansa ehei, minulla on edelleen vahva oma tahto!
"Tänään pääsette perehtymään tämän vuoden euroviisuehdokkaista kertoviin teksteihin. Kääntäkää tekstit parin kanssa suomeksi ja kirjoittakaa ylös kaikki vaikeat sanat joita ette ymmärrä. Se auttaa teitä muistamaan sanat paremmin jatkossa. Tunnin tunnin lopussa jokainen pari tulee luokan eteen esittelemään aiheensa muulle luokalle englanniksi", opettaja selitti.
"Jes, musiikki-aiheinen teksti!" vierustoverini iloitsi. Minua ei voinut vähempää kiinnostaa, sillä en edes tiedä mitkä ne "Euroviisut" edes ovat... Opettaja antoi meille monisteen, jonka otsikkona oli "Daði og Gagnamagnið".
"Musiikki ja perhe ovat kaikista tärkeimmät asiat maailmassa Daði Freyrille", Sointu käänsi ensimmäisen lauseen ja kääntyi sitten katsomaan minua ilmeisesti odottaen että minä jatkaisin lukemista. Katsoin laiskasti seuraavaa lausetta ja pohdin, miten voisin kääntää sen.
"Se inspiroi ja kuljettaa häntä eteenpäin, ja hän on aina ihaillut asioita jotka saavat hänet juurtumaan Islantiin", onnistuin kääntämään lauseen jotenkin. Englanti on onneksi paljon helpompaa kuin matikka! Olimme hetkessä kääntäneet koko tekstin, eikä vaikeiden sanojen listasta tullut kovin pitkää, opin uutena esimerkiksi että intricate = monimutkainen, jubilant = riemukas ja authentic = aito. Pian tunti oli edennyt siihen vaiheeseen että esitelmien pitäminen aloitettiin. Luokan edessa puhuminen ei suuremmin stressannut minua, senkun seisoo siinä paikallaan ja sanoo mitä pitää tarpeeksi kuuluvalla äänellä. Opettaja kommentoi vähän joitakin lausumisiani, mutta muuten hän piti esitelmästämme, ja lopuksi soitimme pienen pätkän esittäjämme edustuskappaletta "Think About Things". En ollut oikein vakuuttunut, mitä musiikkia tuokin muka oli?

Englannin tunnin jälkeen seurasi koulun paras asia: Ruokailu! Minusta ainakin on sata kertaa kivempi syödä kuin istua tylsillä oppitunneilla. En tosin ollut niin mielissäni siitä että englannin tunnin parini Sointu lyöttäytyi seuraani ja tunki samaan pöytään, mutta onneksi paikalla oli myös kaverini Felix.
"Moi Rock, kuka on uusi ystäväsi?" Felix tiedusteli. Olin täydentämässä ettei kyseessä ollut ystäväni, kuka poika muka haluaisi kaveerata tyttöjen kanssa? En kuitenkaan ehtinyt kommentoida ajatustani ääneen kun Sointu oli jo omatoimisesti kertonut nimensä. Jutustelimme syömisen ohessa ensimmäisen koulupäivämme kulusta ja tulevista tunneista. Olin vähän kateellinen Felixille, sillä hänen seuraavan tunnin aiheensa - liikunta - kuulosti paljon kivemmalta kuin minun kemian tuntini. Pahuksen Jarno kun hän valitsi lukujärjestykseeni hänen omasta mielestään hyödyllisiä aineita eikä kysynyt minun mielipidettäni ollenkaan. Vaikka hoitajani on joku tiedehikke ei se tarkoita että minuakin pitäisi kiinnostaa samat asiat!

Syömisen jälkeen minä, Felix ja Sointu hyvästelimme toisemme ja suuntasimme kukin seuraavan oppituntimme luokkia kohti. Saapuessani kemian luokkaan kummastelin opettajan erikoista vaatetusta. Hänellä oli päällään valkoinen takki ja hassut silmälasit. Uskoin vaatteiden perusteella opettajan olevan vähän seko, joten menin varmuudeksi istumaan kauas hänestä aivan luokan perälle. Tunnin aluksi opettaja piti lyhyen selostuksen siitä mitä on kemia ja miksi sitä opetetaan koulussa, mutta en jaksanut kuunnella ja seurasinkin ikkunasta näkyvää liikuntatuntilaisten jalkapallopeliä. Katselin miten Felix kuljetti palloa kohti maalia, ja kannustin mielessäni kamuani. Felix potkaisi pallon matkaan ja se suhahti suoraan verkkoon!
"JEE!" kiljaisin tajuamattani ääneen, jolloin koko luokka opettajaa myöten kääntyi katsomaan minua.
"Jaha, meillä on siellä ilmeisesti vapaaehtoinen. Tulehan tänne suorittamaan koe", opettaja komensi. Nielaisin vaikeasti joutuessani jättämään paikkani ja tulemaan opettajan luokse luokan eteen. Aluksi opettaja määräsi minua pukemaan samanlaiset kummajaisasusteet päälle kuin hänellä itselläänkin oli. Kieltäydyin, mutta opettaja selitti niiden olevan suojavarusteita, jotka piti aina pukea ennen kemiallisten kokeiden suorittamista. Vedin vastahakoisesti takin päälle ja seurasin opettajaa pöydän luokse, jossa oli kaikkia kummallisia vempaimia.
"Tässä ovat kokeessa käytettävät välineet: pumpetti, täyspipetti, erlenmeyerpullo, satiivi+koura sekä byretti", opettaja selitti ja osoitti vuorollaan jokaista esinettä.
"Sitten voit aloittaa. Pipetoi aluksi näyteastiasta kymmenen millilitraa näyteliuosta", opettaja määräsi. En ollut enää varma mikä pöydällä olevista välineistä oli pipetti, ja opettaja joutui ojentamaan minulle oikean työkalun.
"Täsmää näyteliuoksen kuplan alapinta täyspipetissä olevan merkkiviivan kohdalle", opettaja neuvoi ja osoitti pitkässä tikussa, tai siis siinä pipetissä mikälie olevaa viivaa.
"Hyvä. Tyhjennä näyte erlenmeyerpulloon. On huomattava, että täyspipetin kärkeen jää aina pieni määrä liuosta, jota ei saa tyhjentää näyteliuoksen joukkoon", opettaja selitti. Miksi näillä työkaluilla on niin kummallisia nimiä? Eikö voisi vaan sanoa perinteisemmin vaikka lasipullo tai jotain muuta vastaavaa. Tein työtä käskettynä vaikka minusta tämä koe oli hieman outo, miksei ope voinut vain kaataa suoraan litkuja lasista toiseen ilman monimukaisia pipettivälivaiheita?
"Seuraavaksi täytetään byretti natriumhydroksidiliuoksella", opettaja ilmoitti ja ojensi tassuuni uuden lasipurkin, joka sisälsi ihan samanväristä vedennäköistä nestettä. Kaadoin litkut byrettiin suppilon kautta, ja opettaja puhui taas jostain byretin mitta-asteikon viivan tärkeydestä ja neuvoi minua keskeyttämään nesteen laittamisen oikeassa kohtaa.
"Nyt päästään jännään vaiheeseen. Lisää aiemman suolahapponäytteen joukkoon fenoliftaleiini-indikaattoria. Se on väriaine, jota käytetään muun muassa pH-indikaattorina", opettaja kertoi teoriaa, mutten ehtinyt kuuntelemaan keskittyessäni kaatamaan taas samanlaista läpinäkyvää nestettä koepurkkiin. Kun nestettä oli tarpeeksi opettaja asetti astian byretistä lähtevän putken alle ja käski tiputtaa sieltä pisaroittain natriumhydroksidiliuosta.
"Natriumhydroksidiliuosta lisätään niin kauan, kunnes näyteliuos muuttaa väriään!" opettaja intoili, mutta minusta tuntui että opettaja piti minua pilkkanaan. Mitä mielenkiintoista muka kävisi, jos sekoitan kahta läpinäkyvää liuosta keskenään? Suureksi yllätyksekseni neste muuttuikin yhtäkkiä liilaksi, ja tuijotin näkyä ihmeissäni, tämän täytyi olla noituutta! Kemia oli mielenkiintoisempaa kuin olin osannut ajatella - ainakin silloin kun tehtiin jänniä kokeita, siitä teoriapuolesta en sitten liiemmin välitäkään.

   

Kaapissani Rockille on muuten laitettu oppiaineeksi äidinkieli vaikka hän ei valinnut kyseistä ainetta, eli äikkä pitäisi korvata matikalla. c-.



Kivaa että Rockin pääsi tarinoimaan vaihteeksi! Pidin eniten tuosta kemian tunnista, vaikka Rockin lailla olin lähes koko tunnin vähän pihalla noista litkujen nimistä yms Huvitti eniten toi Felixin tekemästä maalista riemuitsemis huuto!
Haha, Rock on kuin minä koulussa! Ja eihän sitä voi kieltää, kun se matikka vaan on niin hirveetä! (ei pahalla jos sen joka lukee, lempiaine on matikka)
Saat 37 kolikkoa, lisäilen koulu plussat, korjaan ton äikkä matikka jutun, ja lisäilen pennit heti huomenna! (sori en tänään enää ehi )
~Odessa

[Odessa nk]
Silitän nukkuvaa tyttökissaa sylissäni. Pieni pörröinen kissanpoikanen, Lumi, on kuin lunta, mutta lämpimänä.
"Lumi" kuiskaan.
*Piiiiiiitkä haukotus*
"Mitää?" Lumi kysyy unisena haukotellen yhä.
Päätän vain hymyillä ja jatkaa pennun silittelyä.
"Odes, eiku siis Ode, miks se sun Kinuski kissa sanoo et sua pitää sanoo Odeks?" Lumi saa kysyttyä haukottelunsa välissä. Pentu hieroo pienillä tassuillaan silmiään.
"Kysy Kinuskilta" naurahdan kohauttaen samalla olkiani.
"Aijaa, arvaa mitä!" Lumi huudahtaa äkkiä.
"No?" kysyn.
"Eiku arvaa!" Lumi vaatii.
"Öm, haluut aamupalaa?" arvaan toiveikkaana.
"Joo, mut mitä muuta?" valkoinen pikku pentuni arvuuttelee.
"Haluisit tapaa Cocon, Clarissan ja Cindyn?" ehdotan.
"Keitä ne o?" Lumi kysyy ihmeissään.
"Enkö oo kertonut sulle Cocosta, Clarissasta ja Cindystä?!" huudahdan.
"Et" Lumi sanoo.
"Coco ja Clarissa ovat mun kissoja, ja Cindy Nooran. Ne kolme ovat sisaruksia, alien sisaruksia! Mouruun tuli alienkissoja, se kolmikko on Hipsuli nimisen alienkissan pentuja! Coco, Cindy ja Clarissa ovat vihreitä! Niiden isä on Nooran kissa Rico" kerron.
"VIHREITÄ?!" Lumi huutaa niin että kuuluu varmasti käytävälle saakka. Pian oveen kolkutetaan. Lasken Lumen sängylleni, ja käyn avaamassa oven. Ulkopuolella on kissa, Hupsu.
"Mikä toi VIHREETÄ huuto oli?!" Hupsu kysyy.
"Kerroin Lumelle alienkissoista Mouruposkessa, mun kaks kissaa ja Nooran kissa on vihreitä" kerron Hupsulle.
"VIHREITÄ?!" Hupsu karjuu kaksi kertaa kovempaa kun Lumi. Käytävällä viereisen huoneen ovi avautuu, ulos astuu Kirsikka.
"Hupsu! Mitä sä täällä teet?!" My Little Pony yöpaitaan pukeutunut Kirsikka ihmettelee huomaamatta minua.
"Ai moi Kirsikka!" moikkaan Kirsikkaa. Kello on jo 10, joten itse olin pukeissa, toisin kuin Kirsikka.
"Aaai moiii Oooodessa" Kirsikka tervehtii ja hivuttautuu takaisin kohti omaa huonettaan, ikään kuin en huomaisi.
"Ja Hupsu tänne!" Kirsikka karjaisee tapansa mukaan kuitenkin lempeähkösti, eikä yhtään tiukasti.
"Mutkun Ode kertoo tarinaa!" Hupsu huudahtaa ja tassuttaa jalkojeni välistä huoneeseeni iloisesti.

Kun katseeni irrottuu Hupsusta, on Kirsikan huoneen ovi jo kiinni. Käännyn, ja nään jo Lumen taiteilemassa alas sängyltä.
"Lumi!" huudahdan ja syöksyn sängyn luo, mutta myöhässä, Lumi ehtii hupätä alas.
*Huokaus* Lumi ei onneksi satuttanut itseään, vaan alkaa tehdä tuttavuutta Hupsun kanssa.

[Lumen nk]
"Moi mä oon Lumi!" kerron.
"Moi mä oon Hupsu!" Hupsu kertoo.
"Leikitäänks?" ehdotan.
"Joo!" Hupsu huudahtaa. Otan kala leluni esiin.
"Kato mä oon kala, puli puli mä uin!" huudahdan.
"Käydäänkö kaupassa? Hupsu voi tulla mukaan jos Kirsikalle sopii" keskeyttää Ode leikkimme.
"Tylsää!" huudahdan.
"Voit saada muutaman lelun, ja voidaan Hupsullekkin jotain ostaa" Odessa sanoo hymyillen meille.
"JOO!" huudamme yhteen ääneen.


[Oden nk]

Astumme ovesta ulos, ja suuntaamme Kirsikan huoneeseen. Koputan.
"Mä vainhan vaatteita" kuuluu ääni sisältä.
"Yhä?!" kysyn. Kirsikalta ei kuulu vastausta.
"Saanko mennä Oden ja Lumen kaa kauppaan?" Hupsu huutaa postiluukusta.
"Siitä vaan!" Kirsikan kiireisen kuuloinen ääni kuuluu sisältä.
Suuntaamme siis seuraavaksi kauppaan. Hupsu ja Lumi puhuu matkalla kaiken näköistä. Alkuun kannan molempia, mutta sitten Hupsu haluaa kävellä, jonka johdosta myös Lumi.
"Portaita on vaikee mennä!" Lumi nauraa astellessaan portaita joka askeleella eri päin. Väistelen kissoja parhaani mukaan, ja pian olemmekin kaupalla.

"Mä haluun tän!" Lumi kiljaisee leluosaston kohdalla.
"No siihen meillä riittää rahat" sanon ja nappaan Lumen näyttämän lelun koriin, johon olen lastannut jo ruokaa, ja siisteystarvikkeita Lumelle.
"Saanko mä tän?! Saanhan?!" Hupsu kysyy anoen.
"No joo, ei se kovin kallis ole!" hymyilen Hupsulle ja otan vastaan kisun näyttämän nallen.
"Odessa saadaanko me nää?!" Hupsu ja Lumi anovat pian yhteen ääneen.
"Ei mulla edes riitä niihin rahat, ja mihin te edes tarviitte jotain super nopeus ja viisaus omenoita?!" kysyn.
"Ne on siistejä!" pennut huudahtavat yhteen ääneen *päivän selväähän se!* ilmeillä.

Ostosreissun jälkeen tuli Hupsu meille vielä vähäksi aikaa.

[Lumen nk]

"Leikitään nyt ku meil on enemmän leluja!" ehdotan.
"Joo!" Hupsu hihkaisee.
"Saanko mä olla tää mun nalle, jaaaaaa, toi sun kala?" Hupsu kysyy huvittavan miettelijäällä ilmeellä.
"Joo! Mä oon sit sateenkaarikoira ja vesipyssy!" ilmoitan.
"Ode täytä tää!" pyydän, muttei Ode kuitenkaan täytä mun vesipyssy, kuulemma voidaan sotkea.
"No ilman sit" huokaisen hieman pettyneenä.
"Tää kala tulee sun vesipyssy luo, koska nää molemmat tykkää vedestä. Moi!" Hupsu imitoi kalan ääntä Hupsusti.
"Hihi, moi! Mä oon vesipyssy, Vilja Vesipyssy!" leikin.....

[Odessan nk]

Katselen kissojen leikkejä, mutta pian Lumi tassuttaa luokseni.
"Mulla on huono olo" Lumi sanoo vaisusti.
"Käy vessassa" nyökkään ja vien hiekkalaatikon vessaan, onneksi ostin sen. Kun Lumi on vessassa, katselen Hupsun yksin leikkejä, ja mietin.
Hetken päästä Lumi tulee pois.
"Ei tuu mitään!" kisu kertoo vaikertaen.
"Mennään käymään eläinlääkärillä, Hupsu meetkö ainakin siksi aikaa kotiin, voitte leikkiä Lumin kanssa myöhemmin, viimeistään silloin kesä piknicillä!" ehdotan.
"Ooookein" Hupsu hymähtää vaisusti ja lähtee kohti ovea.
"Hupsu! Sun nalle!" Lumi huudahtaa mutta vaikertaa sen jälkeen.
"Ainii joo!"
Lumi ojentaa Hupsulle nallensa, ja Hupsu lähtee.

[Lumin nk]
Höh, Hupsun piti lähtee.

"Auau au!" vaikerran vastaanotolla.
"Kohta helpottaa kun päästään lääkäriin!" Ode sanoo ja silittelee mua.
"Lumi  Loviisa Leila Lehtiturkki" kivan näköinen kissa sanoo huoneen ovelta. Odessa nousee ja kantaa mut sisään.

[Odessan nk]
Huh! Nyt on lääkärireissu ohi! Ostin Lumelle Vihreän Puolustajan, ja ei kestänyt kauaa, kun Lumi oli jo paremmassa kunnossa.

Olemme kävelemässä pois lääkäristä, kun nään Jarnon ja Visionin juttelemassa.
"Moi!" tervehdin. Huomaan että Lumi alkaa tehdä tuttavuutta myös Felixin ja Rockin kanssa.
"Moi!" Vision tervehtii takaisin pirteänä.
"Mistäs te tuutte?" Jarno utelee.
"Eläinlääkäristä, ostin Lumelle Vihreän Puolustajan" kerron ja katson Lumea.


[Lumen nk]
"Moi mä oon Lumi!" kerron lähes yhtä terhakkaana kuin yleensäkin. Kissa eivät vastaa heti, joten peräännyn Odessan jalan taakse.
"Mä oon Felix" toinen kissoista kertoo. Uskallan tulla lähemmäksi ainakin toisen kissoista hyväksyttyä minut.
"Mä oon Rock" toinenkin lopulta esittäytyy.
"Mä kävin lääkärissä, oottks te ikinä käyny?" kysyn varovasti.
"Ollaan me molemmat käyty (eiks ne molemmat oo? Jos ei, nii unohtakaa)" Felix kertoo katsoen samassa Rockia, varmaan varmistaakseen olevansa oikeassa. Rock nyökkää.

Skip 3h

Hupsu on taas meillä, ja Rock, ja Felix! Me leikitään mun leluilla, ja sit Hupsu otti sen lelun mukaan joka me ostettiin!
"Mä osaan tehä sateenkaaren mun tassujen alle!" huudan ja lennätän sateenkaarikoiraa.
"Mäpä osaankin uida kolme kertaa kovempaa kun sä!" Felix hihkaisee ja pudottaa kala lelun vesi astiaan, viimein Ode anto meille vettä!

[Odessan nk]
Katselen kissojen leikkejä, lähinnä siksi, ettei vesi kaadu, mutta myös koska ne ovat hauskoja.
"Onko teillä jo nälkä?" kysyn.
"JOO!" kissat keskeyttävät leikin ja huutavat yhteen ääneen.
"Meen sitten tekee ruokaa, mutta olkaa sen veden kanssa tosi varovaisia, ettei kohta ala alakertaan tippumaan katosta vettä!" naurahdan ja vien muutaman sanomalehden ja rievun osittain kipon alle, osittain suojaamaan muuta lattia ympäriltä.

Menen keittiöön ja otan jääkaapista ostamani kalan.

[Lumen nk]
"Tää vesipyssy muuten osaa puhuu, niinku mun ja Lumen leikissä tänään aiemmin" Hupsu kertoo Rockille ja Felixille.
"Ja tää nalle on tosi pieni ja huomaamaton, nii tää osaa tosi hyvin säikäyttää muita" Rock ilmoittaa. Rock leikkii Hupsun nallella, Hupsu mun vesipyssyllä, mä mun sateenkaarikoiralla ja Felix mun kalalla.
"Syömään!" Odessan huuto keskeyttää pian leikkimme.
"Kuka vika pöydässä on mätämuna!" Rock huutaa ja pinkaisee juoksuun.


[Odessan nk]
Väistän juoksulla tulevia kissoja kantaessani kalaa pöytään, jonka oli ehtinyt käydä jo uunissa.
"Melkeen tiputitte tän!" naurahdan ja lasken kalan pöydälle. Paloittelen jokaiselle kalaa muovilautaselle, ja erottelen teikut. Kun kissat vihdoin pääsevät syömään, kaikille näyttää maistuvan, ja kalaakin jää vielä jollekin päivälle Lumelle sopiva annos.

Syömisen jälkeen kissat leikkivät vielä hetken, jonka jälkeen lähtevät Felix, Hupsu ja Rock koteihinsa, Visionin, Kirsikan ja Jarnon luokse, eli jokainen omalle hoitajalleen.
"Mulla on vessahätä!" Lumi naukuu haukotellen.
"Käy hiekkalaatikolla, niin sillä aikaa laitan sulle pedin valmiiksi, koska kello on jo sen verran paljon" sanon. Lumi tassuttaa vessaan, ja minä laitan Lumin tänään ostamani tyynyn valmiiksi.

Kun Lumi palaa vessasta, pentu haukottelee, ja tassuttaa heti tyynylleen, jonne nukahtaa.


Ostokset:

- Banaanit 4 kolikkoa
- Ahven 4 kolikkoa
- Vesipyssy 4 kolikkoa
- Sateenkaarikoira 5 kolikkoa
- Nalle 3 kolikkoa (Hupsulle, Lumi antoi sen tarinan loppupuolella, joten se Kirsikan kaappiin siis!)
- Punainen/pinkki kissanhiekkalaatikko 4 kolikkoa
- Sininen pyyhe 3 kolikkoa
- Harja 3 kolikkoa
- Pieni vaaleanpunainen tyyny 3 kolikkoa

- 33 kolikkoa

- Vihreä puolustaja 9 kolikkoa

Yht - 42 kolikkoa (miinusta loput tästä tarinasta)


Tarpeet:

- Leikkimistarve (leikit)
- Nälkätarve (ruoka)
- Hygieniatarve (puhtaus) (hiekkalaatikkokäynnit)
- Terveystarve (eiks siitä virheestä puolustajasta saa tätä?)
- Unitarve

(hetkinen kuinka montaa tarvetta saakaan laittaa yhteen tarinaan, no ihan sama vastauksessa voitte mulle korjata, ja kertoo saaks siit virheestä puollustajasta tota terveystarvetta)


Hihii, kiva tarina! Kiva kun näitä Mouruposken kissojasi saatiin esiteltyä, ja että käytit Hupsua, minua, Jarnoa, Visionia, jne... Voi tuo kauppareissu, kiitos lahjasta :3 Saat 29 (-42) eli sinulle jää maksettavaksi 13 kolikkoa! Kohotan myös mainitsemasi tarpeet! (Juu siitä puolustajasta saa terveyttä , ja Tarpeista Säännöt ja Ohjeet-osiossa!)
Kirsikka

Luku 6 ~Omituinen koulupäivä~

Sointu

Jihuu taas koulua! Tänään olisi kaikkia aineita, joten tuntia pidempi koulupäivä kuin eilen, mutta ei se minua haitannut. Talvikki oli hiukan hämmentynyt, kun menin niin innoissani kouluun, mutta olkoon hän hämmentynyt jos tahtoo. Koulu oli tosi kivaa!

Ensimmäiselle tunnilla olisi yhteiskuntaoppia ja sitä opetti huononäköinen opettaja. Hän tosiaan oli huononäköinen, sillä hän luuli minua sateenvarjoksi ja pulpettia uima-altaaksi. Oli myös hyvä kysymys, minkä takia hänellä oli uimapuku päivänpukunsa alla. Kun lopulta hän oli tajunnut, että hänen pitäisi opettaa yhteiskuntaoppia, hän hoiti sen aivan mallikkaasti. Opettaja nimittäin puhui suvaitsevaiduustesta vammaisia kohtaan ja tuntui tuntevan asian kuin omat taskunsa. Vaikka hänellä ei kyllä ollut lainkaan taskuja, mutta ei kai sillä mitään väliä ollut. Kaikki varmasti silti ymmärsivät pointin. Opettaja antoi tehtäväksi kirjoittaa pienehkö essee tunnin aikana suvaitsevaisuudesta. Minun tekstissäni luki:

Suvatsevaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmisset saavat olla erilaisia. Ei kun hetkinen, se taisi koskea myös kissoja. En mää tiiä, taisin nukahtaa puolessa välissä. Voiskos opettaja suvvaita sen, että nukuin? Tähän aiheesee liityen Talvikki voisi nyt suvaita sen, että kävelen unissani, koska mehhän kaikki olemme erilllaisia eikös nii?

Toivoin, että opettaja saisi siitä jotain selvää, koska ainakin se minulle oli hyvin vaikeaa. Läksyksi opettaja antoi jonkun ihme monisteet täynnä kysymyksiä.

Yhteiskuntaopin tunnin jälkeen oli äidinkieltä, vaikka sen olisi varmaan kannattanut olla ennen sitä, sen takia, että juuri sillä tunnilla opin kirjoittamaan nimeni ensimmäisen kerran ilman ainuttakaan kirjoitusvirhettä. Minähän kehityn! Äidinkielessäkin meidän piti kirjoittaa myös, mutta ei onneksi esseetä. Meille annettiin joitakin kysymyksiä mihin piti vastata. Vastasin melkein kaikkiin, mutta yhden kysymyksen oli peittänyt kahvitahra. Tässä oli vastaukseni:

1. Mikä on vokaali? Liittyykö asia jotenkin pokaaliin?
2. Entä minä konsonanti? Väärä kieli!!!!
3. Mikä sana kuvaa tekemistä? Tekeminen, mikä muu?
4. Mielipiteesi kysymyksistä? Pitäisiköhän minun ruveta opettajaksi sinun sijasta, kun esität näin tyhmiä kysymyksiä?

Jostain syystä opettaja antoi minulle 0 pistettä, mutta ei siinä ollut mitään järkeä. Minä olin vastannut kaikkiin oikein!

Äidinkielen jälkeen oli ruokailu ja minä melkein kirjamellisesti kuolin nälkään! Harmi vain, että ruuaksi oli pinaattikeittoa. Olin päässäni sopinut jo kauan sitten, että älä luota vihreään ruokaan, sillä vihreä on tarkoitettu luontoon! Nyt minun pitäisi syödä jotain koko vihreää hömpätystä. Keittiön täti laittoi vielä keittoa aivan lautasen rajoille asti. Koko ruokatunti meni siihen, että sain yhden lusikallisen suusta sisään. Ja minä olin ollut oikeassa: ei pidä luottaa vihreään ruokaan!

Ruokailun jälkeen (Tai voiko sitä sanoa ruokailluksi, kun en syönyt mitään) meillä oli sitä englantia, ja kerrankin olin jossain hyvä. Opettaja piti meille pienen testin, jotta tietäisi olemmeko tehneet läksyt. Testi meni itseasiassa aika hyvin, vaikka kukaan ei ollut kertonut minulle mitä ihmettä name tarkoittaa, mutta otaksuin sen tarkoittavan Nektariinia. Kun ope sitten oli tarkistanut testit, jostain syystä hän oli laittanut sen olevan väärin. Onneksi opettaja ei kuitenkaan vähentänyt siitä pisteitä, joten minulla meni kaikki oikein. Oli siitä hyötyä, kun eilen oli lukenut niitä sanoja extra paljon. Loppu tunnissa katsoimme jotain englannin kielistä dokumenttia kanasta ja kukosta, jotka menivät kauppaan, mutta se dokumentti oli tosi tylsä, joten nukahdin taas. Opettaja herätti minut tunnin loputtua ja sanoi, ettei hänen tunneillaan vastaisuudessa nukuta, vaikka kaikesta päätellen hänkin oli nukahtanut, sillä vaikutti hyvin väsyneeltä.

Viimeisellä tunnilla oli vielä musiikkia ja onneksi tällä kertaa, emme soittaneet nokkahuilua vaan ihan vain lauloimme joitain lauluja. Laulut olivat tosi omituisia, sillä yhdessä laulettiin: ”Olen omena, olen omena!” Mehän olemme kissoja emmekä mitään omenoita. En kyllä ollut aivan varma siitä, oliko opettaja ihminen vai omena, sillä kesken tunnin hän suuttui pionolleen ja muuttui punaiseksi niin kuin omena. En ollut koskaan nähnyt kenenkään suuttuvan niin palavasti, koska sen jälkeen opettaja alkoi soittamaan niin nopeasti, että en pysynyt enää nuotissa. Miksi minusta tuntui, että jokainen musiikintunti oli yksi katastrofi? Toisaalta se oli aivan mahdollista, sillä loppujen lopuksi opettaja heitti kaikki nokkahuilut ulos ikkunasta (en valita) ja hyppäsi itse perässä. Totesin, että hän ei tainnut olla tulossa takaisin vielä vähään aikaan, joten päätin mennä pianon luokse ja soittaa omaa sävelmääni. Se ei kuulostanut miltään kaikkien aikojen parhaalta, mutta en ollut koskaan ennen soittanut pianoa. Opettajan käsi heilui ikkunan takana ja hän huusi läksyksi harjoitella jonkin laulun laulamista. Ei ongelma!

Huoneeseen tultua lauloin ensimmäisenä jonkin laulun, mutta sitä häiritsi se, että typerät linnut visersivät ulkona päälle. Mokomat huomion kipeät! Moniste oli muuten helppo, paitsi, että en tiedä liittyykö kysymys: missä päin maailmaa Irlanti on? mitenkään yhteiskuntaoppiin. Vastasin siihen vain, että Irlannissa, vaikka en tiennyt edes mikä on Irlanti. Oliko se joku puulaji?

Tarpeet:
Nälkä

//Ja siis esseessä olin kirjoittanut muutamat kohdat tahallaan väärin


Hihii, taas opiskelua! :3 Yhteiskuntaope oli hauska, vai mukamas Sointu-sateenvarjo Äidinkielentunnin kysymysten vastaukset Soinnulla oli hupaisat! Name = nektariini, aika hyvin arvailtu Sointu! Musanope on (mun mielestä) aika outo , ja seko xd Mukavaa kun läksytkin vielä tehtiin  Saat 17 kolikkoa, kouluplussaa ja ikäpisteen Soinnulle! Ps koulun ruuasta ei voi valitettavasti kohottaa nälkää :/ (ja muutenkin nälkä oli 10/10 jo valmiiksi ) Pps/vinkvink: Sanonpa vain että voit myös tehdä sekoituksia tarinoista (esim koulu + kerho + normi, normi + kerho, jne) )), mutta tietenkin voit tehdä näinkin mitä nyt

Kirsikka

Luku 5 ~Ensimmäinen koulupäivä ja ärsyttävä opettaja~

Sointu

Kun tulimme eilen musiikkikerhosta, Talvikki kertoi sen yllätyksen. Hän sanoi, että olisin valmis kouluun ja jo illalla valitsimme oppiaineet. Musiikki piti tietysti olla mukana, mutta matikan jätin kernaasti pois. Siinähän on vain niitä ihme numeroita, jolla ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Talvikki oli kyllä yrittänyt saada minut ottamaan senkin, mutta silloin minulla ei olisi ollenkaan vapaa-aikaa!

Nyt oli siis jo ensimmäinen koulupäivä, mutta minua ei jännittänyt puoliksikaan niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla musiikkikerhossa. Ensimmäinen päivä oli onneksi lyhyt, vain äidinkieltä, englantia ja musiikkia. Talvikki ei ollut mukana saattamassa, koska hänellä oli taas menoa. Voisi luulla, että hän on joku presidentti, kun hän on aina menossa jonnekin. Koulua kävi tällä hetkellä minun lisäkseni vain muutama kissa, joka oli hiukan omituista, mutta ainakin opettaja ehtisi auttaa. Ensimmäisellä tunnilla olisi äidinkieltä ja nyt minua alkoi jo jännittää. Selviäisikö niitten koukeroisten kirjainten salaisuus?

Äidinkielen opettaja oli todella outo! Hän joi koko ajan kahvia ja haroi hiuksiaan. Tunnin alussa hän jakoi paperit, käski tehdä jotain ja katosi sen jälkeen sanomalehden taakse. Katsoin paperia hämmentyneenä. Se oli täysin tyhjä ja kokonaan valkoinen. Minun mielestäni se tarvitsi hiukan väriä, joten piirsin siihen punaisen auton ja Talvikin, mutta, koska oranssia kynää ei ollut, tuli hänelle sininen iho. Eikö ne ole vähän sama asia? Tunnilla alkoi jo olla tosi tylsää, joten taittelin samaisesta paperista lennokin, mutta huonoksi onnekseni se lensi suoraan opettajan kahvikuppiin. Tai en minä tiedä oliko se huonoa onnea, kun sen jälkeen opettaja päätti opettaa meille jotain. Harjoittelimme a:an kirjoittamista, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Miksi piti edes harjoitella kirjoittamaan, kun mehän osasimme jo puhua? Vai onko se niitä varten, joiden puheesta ei ymmärrä mitään, koska silloin on hyvä, että Talvikki taitaa sen, sillä hänen puheensa vilisee joitain outoja sanoja, jotka kuulostavat heprealta. En kyllä ole koskaan kuullut puhuttavan hepreaa, mutta ei siitä sen enempää.

Seuraavalla tunnilla oli englantia. Sillä tunnilla onneksi puhuttiin eikö tarvinnut kirjoittaa, mutta englannin opettaja oli tosi tiukka. Jos joku sanoi yhdenkin jutun väärin, hän rupesi räyhäämään. Sen takia en uskaltanut viitata. Meidän piti harjoitella hedelmien nimiä englanniksi, mutta se oli vielä vaikeampaa kuin pääsy kuuhun.
”Sointu, mikä on appelsiini englanniksi?” Opettaja kysyi yllättäen. En tiennyt mitä vastata. Minun mielestäni, se, että kysyy toiselta tuollaisen kysymyksen ilman, että hän viittasi, pitäisi kieltää lailla.
”Minä en tiedä”, sanoin lopulta enkä uskaltanut katsoa opettajaa. Kun menisin takaisin huoneellemme, minun pitäisi kyllä harjoitella. Opettaja ei sanonut mitään, mutta huomasin, että hän näytti hyvin äkäiseltä.
Ehkä minä kuitenkin oppisin englannin kielen jalon taidon joskus, koska tunnin loputtua osasin sanoa sanan omena englanniksi.

Viimeisellä tunnilla oli musiikkia ja sitä olin odottanut eniten. Jouduin silti pettymykseksi huomaamaan, että tunnilla vain soitettiin nokkahuilua enkä minä koskaan ollut tykännyt nokkahuilun äänestä. Ja tämä oli vielä pahempi, koska joku ei osannut soittaa vaan hänen nokkahuilustaan kuului samanlaista ääntä kuin palohälyttimestä. Korvat kyllä, sillä tunnilla meni, mutta kaikille täytyi totta kai antaa uusi mahdollisuus ja ehkä jo huomenna tehtäisiin jotain mistä korvatkin tykkäisivät. Nokkahuilun soitto oli muutenkin todella vaikeaa, kun otti huomioon, että minun nokkahuiluni oli todella märkä ja luisui koko ajan käpälistä. Opettaja ei näyttänyt huomaavan mitään vaan itse soitteli aivan rauhassa nokkahuiluaan.

Kun palasin lopulta kotiin, tein tietenkin ensimmäisenä läksyt ja sen jälkeen harjoittelin ankarasti englantia. Talvikki ei ollut vielä palannut ”asioiltaan”, joten jouduin hoitamaan läksyt ilman apua.

Kun Talvikki sitten tuli kotiin, leikimme hippaa huoneessa ja onnistuimme kaatamaan muutaman tuolin, mutta ainakin siinä tuli hiki. Ja mikä tärkeitä se oli todella hauskaa! Talvikki myös antoi minulle jätsijuttu asian hienosta ensimmäisestä koulupäivästä. Niin, että sellainen päivä!

Tarpeet:
Nälkä (-jätsijuttu asia, en tiedä nimeä, mutta kuitenkin se kulho juttu. Oon varmaan tosi huono pelaamaan aliasta )
Liikunta
Leikki


Jee, päästiinkin sitten ekaan koulupäivään! Huhhuh, onpas erilaisia opettajia! Hyi että mitrn vihaan nokkiksia xD sry. Toi jätsijuttuasia oli varmaan se jäätelökulho? Saat 14 kolikkoa, kohotan tarpeet ja lisään kouluplussaa!

Kirsikka

Luku 4 ~Vastoinkäymisistä onnistumisiin~

Sointu

Tänään olisi ensimmäinen päiväni musiikkikerhossa ja minua jännitti aivan valtavasti. Niin Niiskuli kuin Talvikkikin olivat rauhoitelleet, mutta silti minua jopa hiukan pelotti. Entä jos minä mokaisin jotenkin? Yritin laulaa rauhoitukseksi, mutta sanat jäivät kurkkuun. Harma, kun Niiskuli ei vielä voinut tulla kanssani, mutta Talvikki oli luvannut, että aivan lähiaikoina adoptoisi Niiskulin. Musiikkikerhoa pitivät Whitemusic-bändit jäsenet, joten he olivat oikeasti ammattilaisia. Talvikki oli luvannut saattaa minut, mutta silti turkkiani kihelmöi niin paljon, että pelkäsin sen tippuvan päältä.

Paikalla ei ollut vielä muita kuin White ja Whit, kun Talvikki ja minä saavuimme paikalla. Nyt jos koskaan ei saisi sanoa tai tehdä mitään tyhmää. En halunnut näyttää heti kättelyssä täydeltä ääliöltä. Talvikki sanoi minulle hyvästit ja lähti, jollekin typerälle lenkille TAAS!
”Mikäs sinun nimesi?” White kysyi.
”Sointu”, vastasin yrittäen kuulostavani rohkeammalta kuin oikeasti olin. White taisi huomata, että jännitin, joten hän sanoi:
”Pieni jännitys on aina hyvästä.” Huokaisin helpotuksesta ja päätin vain hermoilla niin paljon kuin minusta tuntui hyvältä.

Talvikki

Toivottavasti Sointu pärjäisi musiikkikerhossa, mutta onneksi sitten jonakin päivänä Niiskuli tulisi hänen kanssaan sinne. Minulla oli pieni aavistus, että Sointu oli ihastunut poikaan, mutta hänelle en sitä tietenkään sanonut. Vaikka Sointu kuinka oli halunnut, että jäisin hänen seurakseen ensimmäisellä kerralla, minun oli mentävä. Varmasti White ja Whit auttaisivat jos Sointu ei osaisi jotain. Ja niin olihan Kirsikan kissa Hupsukin sielä, joten ei hänellä varmasti ollut mitään hätää.

Sointu

Kun Hupsukin (hänellä oli muuten tosi hupsu nimi) oli saapunut paikalle, aloitimme aivan alkeista. White ja Whit kertoivat jostain g-avaimista, mutta minä ollut koskaan törmännyt yhteenkään g:n muotoiseen avaimeen. Onneksi Whit kuitenkin selitti, että se tulisi nuottiviivaston alkuun eikä sillä avattaisi ovia.
”Onko olemassa ö-avain?” kysyin, sillä se voisi olla mahdollista. Jos kerran g-avain aloitti niin sitten kai ö-avain lopetti.
”Ei ö-avainta ei ole, mutta se olisi kyllä huomattavasti helpompi kirjoittaa”, White tuumasi. White ja Whit antoivat tehtäväksi piirrellä niitä g-avaimia, mutta minusta ne näyttivät enemmän joltain pieleenmenneeltä kukkaspiirokselta. White yritti parhaansa mukaan auttaa minua, mutta sitten tökkäsin vahingossa kynällä Whiteä silmään. Pyysin varmaan tuhat kertaa anteeksi, mutta White sanoi, että varmaan joka ikinen on aloittaessaan tökännyt toista silmään. Onneksi musiikkikerhossa oli niin hyviä vetäjiä!

Kun sain vihdoin viimein piirrettyä kelvollisen g-avaimen, rupesimme laulamaan jotain Ostakaa makkaraa-laulua. Minulla se vain tuotti ongelmia, koska minun ääneni oli Whiten sanoin: hiukan liian kimeä. Yritin sitten muuttaa ääntä matallemmaksi, sillä tuloksella, että kuulostin Talvikilta, kun hän puhui unissaan. Kun vihdoin sain äänen kuulostamaan hyvältä, niin sekä Whit että White kehuivat minua. Musiikkikerhossa oli itse asiassa tosi kivaa, varsinkin kun lopuksi Hupsu alkoi hupsuilemaan.

Talvikin tullessa hakemaan minua pois, en olisi halunnut lähteä. Talvikki kuitenkin sanoi, että hänellä olisi minulle yllätys, joten päätin kuitenkin lähteä.

//Tässä nyt ei tainnut oikein mikään tarve kohota, mutta siis eikö tästä saa sen ensimmäisen kerhomerkin? En tiedä, kun on ensimmäinen kerta virtuaalisessa kissahoitolassa.


Joo, se eka kerhomerkki nyt tuli Soinnulle, kun kerran kirjoitit kerhosta! Mutta siis, ihana kerhotarina! Onneksi White ja Whit ovat ystävällisiä kissoja, jotka auttoivat Sointua piirtämään "pieleenmenneitä kukkapiirroksia" Saat 11 kolikkoa sekä sen kerhomerkin

Kirsikka

Luku 3 ~kerhon valinta ja Soinnun päähänpisto sekä paljon muuta~

Maanantai

Sointu

Talvikki on tosi tyhmä! Hän yrittää pakottaa minut johonkin ihme musiikkikerhoon, mutta minä en halua. Tykkään kyllä laulaa ja soittaa, mutta muiden kuullen... Ei tule kuulonkaan! Olin juossut huoneestamme ulos nopeammin kuin ehtisi sanoa kissa. Talvikki huusi perääni jotain, mutta minä en välittänyt, sillä niin kauan, kun Talvikki edes harkitsisi koko asiaa, minä en palaisi huoneeseen.

Juoksin Taivaankehrän käytävillä kovempaa kuin koskaan, vaikka hengitys alkoi jo rahista. Törmäsin Kirsikkaan sekä Odessaan, mutta en ehtinyt jäämään pyytämään anteeksi, sillä käpäläni alkoivat juuri silloin luistaa lattialla. Olin tietysti ollut niin sokea, että en ollut huomannut juuri pestyn lattian varoitusmerkkiä. Nyt minä sitten en enää juossut vaan enemmänkin luisuin käytävillä. Vauhti ei tuntunut ollenkaan hidastuvan, mutta lopulta törmäsin minua suurempaan oranssinkeltaiseen kissaan.

Talvikki

Sointu oli kadonnut käytäville ja yritin hillitä kiukkuani. Kissalle pitäisi opettaa hiukan kärsivällisyyttä, sillä tämä ei ollut suostunut kuuntelemaan minua loppuun. Ilmeisesti Sointu luuli, että minä veisin hänet pakolla, mutta kyllä minä ymmärsin, jos hän pelkäsi esiintyä. Se ei kuitenkaan ollut syy rynnätä tuollaisella vauhdilla pois huoneesta. Oikeasti taisin olla vain todella huolissani Soinnusta, sillä hän voisi loukata itsensä pahemman kerran.

Yhä avonaiselle ovelle ilmestyi Kirsikka. Hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme.
”Minkä takia Sointu juoksi käytävillä?” Kirsikka kysyi.
”Hän ei olisi halunnut osallistua musiikkikerhoon, kun ehdotin sitä hänelle”, sanoin ja huokaisin raskaasti.
”Ehkä sinun olisi pitänyt esittää asia toisin”, Kirsikka sanoi ja kertoi myös oman kissansa Hupsun olevan musiikkikerhossa. Vastasin, että voisin ainakin yrittää, mutta ensin pitäisi löytää Sointu. Sanoin hyvästit Kirsikkalle ja lähdin etsimään Sointua. Se oli yhtä helppo tehtävä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Sointu

Oranssinkeltainen kissa esittäytyi Niiskuliksi ja tunsin sisäisesti punastuvani. Voi hyvänen aika! En muistanut kuinka vanha olin, muta kyllä aivan liian nuori rakastumaan ja minähän olin juuri tavannut hänet!
”Oliko se hauskaa?” Niiskuli kysyi leikkisästi ja osoitti käytävää.
”No joo, mutta enemmänkin pelottavaa”, sanoin ujosti. En minä yleensä ollut näin ujo. Mikä minuun on mennyt!
”Miksi sinä meni niin kovaa?” Niiskuli kysyi seuraavaksi ja huiskutti häntäänsä edestakaisin nopeasti ilmeisesti kuvatakseen vauhtiani.
”No, kun minun hoitajani yrittää pakottaa minut tyhmään musiikkikerhoon”, sanoin äkäisesti. Niiskuli ei kuitenkaan pahoittanut mieltään äksyilystäni.
”Ehkä sinun hoitajasi voisi adoptoida joskus minut ja sitten voisin tulla kanssasi musiikkikerhoon”, Niiskuli ehdotti ja minun mielestäni se oli LOISTAVA idea. Nyökyttelin niin paljon, että pää meni pyörälle.

Talvikki

Näin Soinnun juttelevan eräälle adoption kissalle ja menin heidän luokseen, sillä Sointu ei näyttänyt enää vihaiselta.
”Voitko sinä joskus adoptoida Niiskulin?” Sointu kysyi heti ja kysymys oli niin yllättävä, että nyökkäsin tietämättä edes mihin suostuin. Niiskuli näytti kuitenkin mukavalta kissalta, ja tulevaisuudessa Sointu tarvitsi enemmän kaltaistensa seuraa.
”Sointu, meidän pitää mennä huoneeseen, mutta voitte huomenna taas tavata”, sanoin ja onnekseni Sointu lähti kuuliaisesti mukaani sen jälkeen, kun oli ensiksi hyvästellyt Niiskulin.

Riidastamme ei ollut enää tietoakaan, kun tulimme huoneeseen. Itseasiassa lopulta Sointu otti puheeksi musiikkikerhon.
”Jos sinä joskus adoptoit Niiskulin, niin hän sanoi, että voisi tulla kanssani musiikkikerhoon, niin sitten minä suostun”, Sointu sanoi ja hymyilin.
”Voin luvata, että jonakin päivänä adoptoin hänet”, sanoin yhä hymyillen.
”Okei, voidaanko leikkiä piilosta?” Sointu kysyi vaihtaen nopeasti aihetta.

Sointu

Minun vuoroni oli ensiksi mennä piiloon ja, koska en keksinyt mitään muuta piiloa, päätin mennä maton alle. Se osoittautui hyvin huonoksi piiloksi, sillä olin unohtanut hännän näkyviin, vaikka Talvikki sanoi, että oli luullut sitä aluksi karvaiseksi madoksi.

Vauhdikkaan päivän päätteeksi käperryin Talvikin sänkypäähän ja näin unta jostain ihmeellisestä syytä Niiskulista.

Tiistai

Sointu

Heräsin aamulla yksin huoneessa. Pöydällä oli pieni lappu, mutta sain siitä yhtä paljon selvää kuin, jos siinä ei olisi ollut niitä koukeroisia kirjaimia. Ovi oli raollaan, mutta se nyt ei ollut kovin uutta. Käytävillä kuului puheensorinaa ja huomasin Kirsikan ja Visionin olevan sielä.
”Tiedättekö missä Talvikki on?” kysyin heiltä kuuluvasti.
”Sanoi menevänsä lenkille ja, että sinä voisit olla vaikka Niiskulin kanssa sillä aikaa”, Vision sanoi. Kiitin häntä tiedosta, jonka jälkeen lähdin tällä kertaa onneksi rauhallisesti kohti adoptiota.

Adoptiossa oli paljon muitakin kissoja kuin Niiskuli, mutta löysin hänet helposti.
”Moi Sointu!” Niiskuli huudahti silloin, kun huomasi minut. Hänen kanssaan jutellut (aika varmasti jättiläiskissa) poikakisu katsoi minuun.
”Tässä on Simba tai pitemmin Simsalabim ja Simba tässä on Sointu”, Niiskuli esitteli.
”Niiskuli kertoi sinusta eilen”, Simba sanoi. En tiennyt miten siihen pitäisi vastata, joten päätin vain olla hiljaa.
”Siru tule tänne meidän kanssa!” Simba huusi ja huomaisin vasta silloin, että seinän vierustalla istui valkoinen suunnilleen Simban kokoinen kissa.
”En minä nyt oikein...”, Siruksi kutsuttu kissa sanoi, mutta ei ehtinyt puhua loppuun, koska silloin Simba kirjaimellisesti haki hänet meidän luokse.
”Sinä taidat olla Sointu?” Siru kysyi omasta mielestäni hiukan töykeästi.
”Joo, niin olen”, sanoin, mutta huomasin Sirun vetäytyvön hieman kauemmas.
”Sanoinko jotain väärin?” kuiskasin Niiskulille.
”Älä välitä hänestä, hän on aina aluksi tuollainen”, Niiskuli kuiskasi takaisin.

Päätimme leikkiä hippaa, mutta en maininnut mitään astmastani. Ensin Niiskuli oli hippa, hän sai Simban ja Simba Sirun. Sen jälkeen peli piti keskeyttää sen takia, että minä aloin saamaan niin pahoja hengitysvaikeuksia. Niiskuli kävi hakemassa Talvikin, joka oli onneksi jo siihen mennessä palannut. Talvikki ja minä menimme yhdessä huoneeseen, jossa sitten vielä Talvikki kertoi tarinan jostain viikinki tyypistä nimeltä Erik Sininen. Eikun oliko se keltainen? Vai sininen? Ja miksi ihmeessä sukunimeksi annetaan väri? Voisinko minä olla Sointu Valkoinen? Nuo ajatukset pyörivät päässäni, kun lopulta nukahdin Talvikin syliin.

Tarpeet:
Liikkuminen
Leikki
Uni

//Päätin nyt laittaa hiukan tiistaitakin, kun ideaa löytyi


Voi Sointua, luuli että Talvikki pakottaa hänet musiikkikerhoon, vaikka se oli vain ehdotus , hauska tuo juoksukohtaus ja Niiskuliin törmääminen! Kiva kun muitakin adoption kissoja (Siru ja Simba) esiintyivät tarinassa! Saat täydellisesti TASAN 20 kolikkoa (koska meidän ypeiden taulukossa sanamäärä oli yhtä paljon kuin tässä tarinassa :DDD

Kirsikka

Luku 2 ~Sointu, unohda jo ne kasvit!~

Talvikki

Soinnun parannuttua ikävästä nuhastaan, kissan oli vaikea pysähtyä hetkeksikään paikoillensa. Minun oli onnistunut kadottaa hänet hoitolaan jo kolmesti. Ajattelin, että pian Soinnun oli pitänyt tutkia koko hoitola, mutta joko hänellä oli todella huono muisti tai hän halusi vain kiertää joka paikan kymmenen kertaa yhden päivän aikana. Pennulla oli myös omituinen mieltymys haistella ja puhua kasveille aivan kuin ne olisivat hänen vanhoja tuttaviaan.

Nyt kerrankin Sointu oli sielä missä minäkin. Olimme lähdössä yhteistuumin retkelle Kissarannelle, koska Sointu ei ollut käynyt juuri hoitolan ulkopuolella.

Sointu

Oli tosi kivaa mennä retkelle! Ehkä saisin uusia kasvi ystäviä! Olisi ollut silti kiva myös jäädä sisätiloihin, koska olisin halunnut tutustua muihin kissoihin. Talvikki oli kuitenkin luvannut, että menisimme retken jälkeen kahvilaan ja minä TODELLAKIN halusin nähdä kahvilan. Halusin nähdä aivan kaiken, ja varsinkin kaikki maailman kasvit.
”Tuletko sinä?” Talvikki kysyi ja huomasin, että olin jäänyt hänestä jälkeen aika lailla. Oli omituista, miten ajatukset saattoivat harhautua sillä lailla, vaikka eihän niillä edes ollut jalkoja, jotta ne olisivat voineet harhautua. Päätin kuitenkin ottaa Talvikin kiinni, sillä jos hän menisi tapaamaan kasveja ilman minua, siitä ei hyvä seuraisi. Minun kasvit!
”Et kai sinä yhä mieti niitä kasveja?” Talvikki kysyi, kun olin saavuttanut hänet. Otin kasvoilleni viattoman ilmeen ja sanoin:
”En tietenkään.” Miten Talvikki saattoi olla välittämättä kasveista!? Talvikki tuhahti epämääräisesti eikä selvästikään uskonut minua. Olinko minä niin läpinäkyvä?

Talvikki

Reissustamme saattaisi tulla hyvin pitkä, sillä voisin lyödä, vaikka vetoa, että Sointu pysähtyy jokaisen ruohonkortta pidemmän kasvin luona. Arvostin sitä, että hän tutki maailmaa ympärillään, mutta hänellä ei näyttänyt olevan kiire. Välillä tuntui, että jos en olisi hoputtamassa häntä, hän saattaisi haistella yhtä kukkaa kokonaisen eliniän.
”Olemmeko jo perillä?” Sointu kysyi ja alkoi hyppiä odotuksesta.
”Emme, mutta aivan pian olemme”, sanoin.
”Näkeekö sen jo? Näkeekö?” Sointu kysyi ja yritti ilmeisesti hypätä uuden pituushypyn maailmanmestaruuden.
”Näkee, näkee”, sanoin, sillä juuri silloin taivaanrannassa näkyi meren kimalle. Mutta Sointu ei nähnyt sitä, sillä hän oli niin pieni.
”Miksen minä voi olla sellainen jättiläiskissa ja pystyisin näkemään kaiken ja jopa tutustua jättiläisiin?” Sointu kysyi ärsyyntyneenä. Pentu otti ilmaa suuhunsa ilmeisesti toivoen, että kasvaisi. Eihän se tietenkään toiminut.

Lopulta, kun tulimme tarpeeksi lähelle myös Sointu näki rannan ja hetkessä hän oli jo onnistunut hautautumaan hiekan alle.
”Sointu, mitä sinä teet?” huusin kissan perään nauraen.
”Etsin kasveja!” huusi Sointu takaisin. Hänellä taisi todellakin olla into löytää kasveja, mutta maan alta niitä tuskin löytyi. Onneksi Sointukin näytti ymmärtävän sen ja päättikin sännätä veteen.

Sointu

Vaikka oli toukokuu, vesi oli vielä hiukan kylmää. Onneksi oli kuitenkin tämä turkki, joka lämmitti, mutta minusta tuntui enemmän, että olisin kantanut kalliota harteillani. Aina ei ole kiva olla kissa. Yleensä kyllä, koska sitten ihmiset antaa herkkuja ja silittää sekä muuta kivaa. Talvikki tuli perässä veteen ja hänkin taisi ymmärtää, että vesi oli kylmää, sillä hän hyppäsi ainakin kilometrin ilmaan. Vai oliko se metrin? Vai sentin? En ikinä muistanut niiden eroa! Ja eikö ne ollut sama asia, vai olenko minä ymmärtänyt nyt jotain väärin?
”Sointu, tule pois sieltä vedestä. Sinähän jäädyt!” Talvikki huusi rannalta. En ollut aivan varma mitähän sanoi.
”En minä ole jääkarhu!” huusin, sillä päätin tulkita Talvikin epämääräisen puheen jääkarhuksi. Olin kerran nähnyt jääkarhun. Kun olimme vielä Talvikin kotona, Talvikki omisti jääkarhun. Sillä oli suuret mulkosilmät eikä se koskaan räpäyttänyt. Kun Talvikki ei ollut kotona, me vedimme tuijotuskilpailua. En koskaan voittanut!
”En minä sanonut, että olet jääkarhu, vaan tule pois sieltä!” Talvikki huusi ja vihdoin sain selvää. Tulin nyreissäni pois vedestä. Talvikki oli ilonpilaaja!

”Lähdetäänkö jo kahvilaan?” Talvikki kysyi.
”Mutta entä kaikki kasvit ja muut?” kysyin suruissani. Talvikki pyöräytti silmiään ja ymmärsin, että kasvit pitäisi nyt jättää tältä päivältä. Nyökkäsin ja lähdimme kohti kahvilaa.

Talvikki

Kahvila oli sisältä päin melko keltainen ja se oli vielä vähättelyä, mutta keltainen oli mielestäni kaunis väri, joten se ei ollut ongelma. Tiskin takana oli harmaa raidallinen kissa, jonka nimikyltissä luki nimi Anja. Tilasin Soinnulle suklaapirtelön ja mansikkajäätelön, vaikka Sointu olikin kysynyt Anjalta, oliko mahdollista saada tomaattipirtelö. Istuuduimme läheiseen pöytään ja Sointu alkoi ryystämään niin kova äänisesti pirtelöään, että jossain päin Afrikkaakin kultiin.

Tarpeet:
Liikkuminen
Puhtaus (lasketaanko uiminen?)
Nälkä (-mansikkajäätelö ja suklaapirtelö)


Oih, Sointu on kuin Luontoäidin lapsi! XD Kasvit ovat kyllä mielenkiintoista tutkittavaa Haha, Sointu jättiläiskissa, hmm... Jännä tuo jääkarhu mistä Sointu "kertoi". Miksihän Soontu i koskaan voittanut sen kanssa tuijotuskilpailua Hauska tarina! Saat 16 kolikkoa, ja kohotan tarpeet! (Lasketaanpa nyt se uiminenkin puhtauteen, tulihan vedessä varmaan hiekat ja muut pois )

Kirsikka

Luku 1 ~Taivaankehrään tulo, kunhan sen ensin löytäisi~

Talvikki

Satoi kaatamalla ja se oli vielä vähättelyä. Viime päivinä oli paistanut aurinko kuin sadussa, joten oli kai ollut oletettavasti, että alkaisi lähipäivinä satamaan. Olikin pitänyt valita juuri tämä päivä kodista lähtemiselle! Sylissäni nuokkui vielä aivan pieni Sointu. Kissa oli käpertynyt kerälle ja hän näytti siltä kuin olisi ollut kuukauden kylvyssä. Tavallisesti Soinnusta kuului niin paljon ääntä, että häntä oli mahdotonta saada hiljaiseksi, mutta nyt hän tuntui ottaneen mallia säästä. Katsoin karttaa ja huomasin kulkeneensa ympyrää sekä sen, että kartta oli väärinpäin. En voinnut kuin painaa Soinnun lähemmäs itseään ja lähteä kävelemään toiseen suuntaan. Tuntui kuin koko maailma olisi heitä vastaan! En ollut aivan varma mihin hänen pitäisi kulkea, sillä oli vasta lähiaikoina kuullut Taivaankehrän kissahoitolasta. Se voisi olla uusi alku. Se jos jokin sai minut kiihdyttämään vielä enemmän vauhtia. Uusi alku oli juuri se mitä Sointu ja minä eniten kaipasivat.

Suunnileen tunnin päästä siitä ihme tapahtui! Korkeiden puiden takana kohosi rakennus: Taivaankehrä. Mutta kaikki ei tietenkään voinut mennä niin kuin oli suunniteltu. Kaukana jyrähti ukkonen, jolloin Sointu hätkähti hereille. Se taisi pelätä ukkosta, sillä ennen kuin huomasinkaan Sointu oli tiessään.

Sointu

Olisi hirvittävää olla sokea! Juoksin metsässä tietämättä minne mennä, sillä en nähnyt eteeni sentin vertaa. Ukkonen oli pelästyttänyt minut, vaikka yleensä en pelännyt kovia ääniä. Kuulin Talvikin huhuilun jostain kaukaa, mutta minua hävetti niin paljon kun olin mennyt, sillä lailla karkaamaan. Halusin olla kerrankin elämässäni yksin. Silti sydämeni sanoi, että minun pitäisi palata Talvikin luokse, että en pahentaisi tilannetta. Se vain, kun en tiennyt missä hän oli! Yritin hiukan haahuilla sinne tänne ja ajattelin, että kyllä minä jossain kohtaa Talvikkiin törmäisin. Se vain oli helpommin ajateltu kuin tehty. En törmännyt Talvikkiin, mutta kaikkeen muuhun kyllä. Minusta oli tulossa säikky, kun melkein kiljaisin ääneen törmätessäni puuhun. Jostain syystä pyysin puulta anteeksi enkä ajatellut sen enempää asiaa. Silloin muistin yhden asian: voisin laulaa. Vaikka Talvikki ei löytäisi minua, laulaminen rauhoittaisi.

Talvikki

Jostain kaukaa, mutta hyvin läheltä kuului hiljaista laulua. Sen täytyi olla Sointu, koska kukaan muu tuskin lauloi sateessa keskellä pimeää metsää. Seurasin ääntä ja aloin jo tunnistaa sävelmiä, kyllä sen täytyi olla Sointu. Oli vaikeaa nähdä minne kulkea, mutta ajatus, että Sointu oli jossain tuolla yksin sai minut jatkamaan matkaa.

Pienen kuusen luona näkyi pieni kissanpentu. Se oli Sointu, sillä kissa lauloi yhä. Sointu kohotti katseensa ja naukaisi riemusta.

Sointu

Jokin suuri hahmo lähestyi, mutta jatkoin laulamista. Oli kaksi mahdollisuutta: joko hahmo olisi Talvikki tai jättiläinen. Olin aina halunnut nähdä jättiläisen, joten kohotin katseeni ja lopetin laulamisen. Ei se ollut jättiläinen! Tunnistin Talvikin hänen pinkistä tukastaan. Olin minä silti iloinen, kun näin Talvikin, vaikka jättiläinen olisi ollut paljon jännittävämpi. Hyppäsin Talvikin ojennettuun syliin ja nuukahdin jälleen. Nukkuminen on melkein yhtä kivaa kuin laulaminen!

Talvikki

Kun Sointu oli taas turvallisesti sylissäni, lähdin kävelemään sinne, missä Taivaankehrän rakennus kohosi. Vaikka metsässä oli vaikea kulkea, ainakin tiesin tällä kertaa minne olin menossa. Rakennus läheni koko ajan ja toivo paloi jo rinnassani.

Kun astuin Taivaankehrän sisätiloihin nuori nainen odotti aulassa.
”Öhh... Sattuuko tämä olemaan Taivaankehrä?” kysyin epävarmasti.
”Kyllä vain! Minä olen Kirsikka”, Kirsikaksi esittäytynyt nainen sanoi.
”Minä olen Talvikki ja tässä on Sointu”, sanoin ja Sointu nosti päänsä kuullessaan nimensä.
”Haluatte varmaan huoneen?” Kirsikka sanoi. En tiennyt mistä hän tiesi, että juuri halusin kuulua Taivaankehrään. Olin kuitenkin tavannut sellaisia henkilöitä jo aiemmin elämässä, joten en antanut sen hämätä. Nyökkäsin nopeasti ja Kirsikka alkoi esitellä eri huone-vaihtoehtoja. Tulin valinneeksi  huoneen numero 14. Kirsikka sanoi, että minun pitäisi kertoa vielä päätiedot Soinnusta, jonka jälkeen olisin valmis. Se sujuikin yllättävän nopeasti.

Olisihan se pitänyt arvata, että juuri silloin, kun asiat alkoivat mennä hyvin, Soinnun piti sairastua! Sade ja kylmä ulkoilma olivat aiheuttaneet pennulle ikävän nuhan. Lähdin käymään apteekissa ostamassa lääkettä ja nenäliinoja, sillä Sointu oli kieltäytynyt ehdottomasti nousemasta sängystä.

Apteekissa minua vastassa olivat kissat, jotka esittelivät itsensä Täpläksi ja Raidaksi. He neuvoivat ottamaan nuhaan nuhalääkettä ja sinisiä nenäliinoja. En ollut aivan varma kannattaisiko kissoihin luottaa tässä asiassa, mutta Täplä ja Raita vaikuttivat varsin asiantuntevilta, joten päätin sitten luottaa. Eihän siitä kai mitään harmiakaan voisi olla? Kissat sanoivat, että lääkettä ei saa yliannostaa ja sen jälkeen lähdin kävelemään kohti Taivaankehrää.

Matkalla tuli poikettua kaupassa ostamassa suklainen minimaito. Ajattelin, että Sointu tarvitsisi nyt hiukan piristystä ja hän ei ollut muutenkaan suostunut syömään mitään päivän aikana. Ehkä suklainen minimaito menisi? Tiesin kyllä, että jos olisin tosissani halunnut saada Soinnun syömään, minun olisi pitänyt ostaa tomaatteja. Suklaisella minimaidolla nyt silti mentiin.

Sointu

Kun Talvikki oli lähtenyt apteekkiin, yritin saada unta, mutta koko aikainen rään vuoto häiritsi unen saantia. Kunpa Talvikki tulisi pian lääkkeen kanssa, sillä olisin halunnut tutkia hoitolaa enkä maata Talvikin sängyssä kuin pitsa. Kyllä pitsat makaavat. Sait juuri ilmaisen faktan.

Talvikki

Tultuani takaisin huoneeseen, huomasin Soinnun olevat täysin samassa paikassa, kun lähdin. Hän ei siis todellakaan ollut suostunut nousemaan. Annoin pienokaiselle lääkkeen ja asetin nenäliinapaketin pöydälle. Suklainen minimaito maittoi Soinnulle ja ennen kuin huomasinkaan, oli purkki juotu tyhjäksi. Sen jälkeen Sointu kävi jälleen nukkumaan.

Tarpeet:
Nälkätarve (-suklainen minimaito)
Unitarve


Voih, ihana aloitustarina! Onneksi noiden kommellusten kautta pääsitte kuitenkin turvallisesti Taivaankehrään perille asti :3 Voih, nuhakin sattui tulemaan siellä sateessa, toivottavasti Sointu paranee Raidan ja Täplän lääkkeillä! ;3 Saat 19 kolikkoa, ja kohotan tarpeet sekä poistan maidon!

Kirsikka

Rock innostui heti kahden hoitolan väliseen jalkapallo-otteluun osallistumisesta mainittuani asiasta hänelle. En toisaalta yhtään ihmetellyt asiaa, sillä kissa on varsin kilpailuhenkinen ja valmis näyttämään kaikille taitonsa.
"Minä haluan olla maalivahti", Rock tiedotti täyttäessämme yhdessä joukkueeseen ilmoittautumiskaavaketta.
"Todellako? Et ole koskaan pelannut jalkapalloa, tiedätkö mitä maalivahti edes tekee?" tiedustelin kissalta, joka kohautteli olkiaan.
"En, mutta vahtimistehtävä kuulostaa minusta hauskalta", Rock selitti. Tosiaan, kissallani on varsin omalaatuiset huvittelumetodit: Sen sijaan että Rock leikkisi leluillaan kuin normaalit kissat saattoi Rock istua paikoillaan jopa toistakymmentä minuuttia vain tuijotellen lelujaan vahtien, ettei kukaan pääse koskemaan niihin. Rockin arvokkain aarre on leluhyrrä, jota kukaan ei saa edes hipaista ilman että Rockin pienet kynnet uppoaisivat varkaan ihoon.
"Selvä sitten", lausahdin ja lisäsin hoidokkini nimen maalivahdin pestiin pyrkivien kissojen joukkoon. Kun lomake oli täytetty loppuun taitoin paperin ja sujautin sen kirjekuoreen.
"Käyn toimittamassa tämän Kirsikalle. Palatessani minulla olisi sinulle eräs yllätys", tiedotin saaden Rockin kiinnostuneeksi. Missään ei kuitenkaan määritellä että yllätyksen tulisi olla jotain kivaa, ja tämän Rock saikin pian kokea saattaessani pahaa-aavistamattoman pennun kylpyhuoneeseen.
"Missä se yllätys on? Täällähän on vain joku iso astia täynnä vettä. Oletko taas sekoillut jotain omiasi? Koska ihan vain tiedoksesi, tuo valtava astia on liian iso minulle juomakulhoksi", Rock tokaisi viitaten aiempaan säätööni, kun olin sekoittanut hiekkalaatikon ja ruokakulhon keskenään.
"Ehen, nyt tiedän tarkalleen mitä olen tekemässä", virnistin ilkikurisesti. Tartuin kissaa niskakarvoista ja sen enempiä viivyttelemättä nostin Rockin kylpyammeeseen, jota se oli äsken luullut juomakulhoksi. Kissa parkaisi kauhistuneena veden märkyyttä ja huitoi tassuillaan minkä kykeni.
"Apua, minä hukun!" Rock ulvoi paniikissa.
"Etkä huku, minä pidän sinusta kiinni", lupasin selatessani vapaalla kädelläni kylpytarvikkeita, ja löysin lopulta etsimäni shampoopullon. Toivoin että Oona olisi auttamassa, mutta olin tullut siihen tulokseen että minun on yritettävä saada oma hoidokkini hallintaan ilman ulkopuolisten apua, enkä myöskään halunnut Oonan saavan uutta epäilyn aihetta kyvyistäni toimia hoitajana Taivaankehrässä.
"Sinun on jo korkea aika käydä pesulla! Mitä ne mouruposkilaisetkin ajattelisivat jos haisisit heidän nähden?" päivittelin. Truuttasin sinertävää nestettä kissan turkkiin ja aloin levittää shampoota, jolloin aine muuttui valkeaksi vaahdoksi. Huomasin että Rockin korvanjuureen ja leuan alle oli jäänyt vielä kasvomaalista läiskiä aiemman pääsiäistapahtuman jälkeen, joten oli tosiaan jo korkea aika kylvettää kissa.
"Auts, tuo aine kirvelee silmissä", Rock valitti itku kurkussa.
"Olisit pitänyt silmäsi kiinni", huokaisin itsekin hieman kireänä.
"No mistä olisin voinut tietää kun tämä on eka kertani kylvyssä? Olisit varoittanut", Rock tokaisi takaisin ja pärskäytti vettä päälleni. Hienoa, nyt olin lähes yhtä märkä kuin kissani vaikkei minua oltu edes uitettu ammeessa... Kiskaisin suutuksissani märän T-paidan pois päältäni ja viskoin sen sivuun jatkaessani kissan kylvetystä. Rock rauhoittui onneksi huuhtelun aikan, kun silmiin mennyt shampoo saatiin pois.

Kylpyvesi lorisi viemäriin poistettuani ammeen pohjassa olevan tulpan. Rock istui siniseen pyyhkeeseen kääriytyneenä ja tutisi hieman kauhean kylpykokemuksen jäljiltä. Luuttusin lattialle lentäneitä vesiä ja katsahdin sen jälkeen märkää T-paitaani, joka makasi mytyssä kylpyhuoneen perällä. Märän paidan pukeminen ei yhtään houkutellut, joten päätin laittaa puseron kuivumaan ja vaihtaisin huoneellani kuivat kuteet tilalle. Keräsin kylpykamat mukaani ja nappasin Rockin pyyhkeineen toiseen käteeni. Ilmeisesti kisu oli kylvyn jäljiltä niin shokissa ettei tajunnut ollenkaan panna vastaan, sillä yleensä Rock ei viihtynyt sylissäni ollenkaan. Toivoin ettei ketään tulisi vastaan matkatessamme takaisin omalle huoneelle, mutta tietenkin törmäsimme Kirsikkaan. Yritin suojautua käsissäni olevien kantamuksien taakse, mikä peitti varsin kehnosti sen seikan ettei minulla ollut ollenkaan paitaa, ja Kirsikka katsoikin minua huvittuneesti.
"Onneksi olkoon Rock, sinut on valittu Taivaankehrän jalkapallojoukkueeseen! Tässä on sinulle pelipaita", Kirsikka selitti ja ojensi vaaleansinisen T-paidan kissani tassuihin. Tämän jälkeen tyttö kääntyi katsomaan minua, ja näin pelkästään hänen ilkikurisesta ilmeestään että saisin kuulla pilkkaa nolosta tilanteestani.
"Jos olisin tiennyt sinunkin olevan paidan tarpeessa olisin pyytänyt valmistajaa tekemään isomman koon sinua varten", Kirsikka naureskeli. Rock alkoi vähitellen valpastua ja käänteli tassuissaan vaaleansinistä T-paitaa, jossa oli hoitolan nimeä kuvastava T-kirjain.
"Saanhan minä toimia meidän joukkueen maalivahtina?" Rock tajusi udella.
"Kyllä, sinut valittiin siihen pestiin. Menkäähän valmistautumaan ottelua varten, lähdemme pian", Kirsikka infosi, ja liukenimme Rockin kanssa pois paikalta.

Hieman ennen jalkapallo-ottelun alkua Taivaankehrän porukka lähti kulkemaan Mouruposkea kohti. Matkassa olimme minä ja Kirsikka kissoinemme, ja jalkapallojoukkueeseen oli haettu vahvistusta adoption pikkupennuista. Kirsikka johdatti meidät koivukujalle, missä oli jo havaittavissa selkeitä keväänmerkkejä: Koivujen oksissa näkyi pieniä lehtiä, ja puiden juurella kasvoi kevään ensimmäisiä kukkasia, kuten sini- ja valkovuokkoja. Rock ei vaikuttanut olevan kiinnostanut luonnonilmiöistä, vaan kissani oli lyöttäytynyt yhteen ystävänsä Hupsun kanssa, ja ellen ihan väärin kuullut vaihtoi Rock myös muutaman sanan muiden jalkkistiimin jäsenten kanssa. Mukava huomata että kissani on alkanut suhtautua avoimemmin muihin hoitolan kissoihin.
"Sääli ettei Felix tullut meidän joukkueeseen. Joskus tuntuu että me kaksi ollaan tämän hoitolan ainoat kissat", Rock lausahti Hupsulle. Kissani kommentin jälkeen kuulin Kirsikan huokaavan äänekkäästi.
"Onko kaikki kunnossa?" en voinut olla kysymättä, sillä Kirsikka vaikutti hieman apealta.
"No... Vähän harmittaa ettei tämä tapahtuma saanut oikein porukkaa kiinnostumaan. Tuntuu vähän turhalta järjestää ohjelmaa kun ei ole osallistujiakaan", Kirsikka selitti.
"Hei, olemmehan me täällä! Se on muilta pois jos he eivät osallistu. Usko vaan, meille tulee hauska päivä", yritin puhua positiivisia. Kirsikka hymyili, ja pian edessämme kohosi rakennus, jossa oli valkea tiiliseinä ja vaaleanpunainen katto.
"Tämäkö on se Mouruposken hoitola? Paljon pienempi rakennus kuin Taivaankehrä" Rock tuumi.
"Ehei, olemme Mouruposken koululla", Kirsikka selvensi jolloin mieleeni palasikin se fakta, että jalkapallo-ottelu oli määrä järjestää koulun liikuntakentällä. Mouruposken väkeä ei vielä näkynyt, joten kissat saivat lämmitellä kentällä ja harjoitella pelaamista. Rock asettui maalin eteen, ja peli alkoi kun Elena lähti kuljettamaan palloa. Hän potkaisi sen Viltsua kohti, mutta joku syöksyi viemään pallon Viltsun nenän edestä niin että jäljelle jäi pelkkä pölypilvi. Tomun laskeuduttua pallovaras paljastui Rockiksi.
"Rock, sinun tehtäväsi on vahtia maalia eikä juoksennella kentälle kesken pelin!" huudahdin.
"Mistä minä olisin sen voinut tietää, pelaan ensikertaa", Rock huomautti. Onneksi tämä kävi harjoituksissa eikä varsinaisen pelin aikana. Kirsikka selitti nopeasti jalkapallon säännöt, ja kissat ehtivät potkia palloa tovin ennen kuin Mouruposken väkeä alkoi vyöryä paikalle. Huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi kummallisen värisiin kissoihin - siis todella kummallisiin, joukossa oli vihreitä, punaisia ja liiloja kissoja. Joko olin tulossa hulluksi tai sitten tämä oli vain unta. Värikkäät kissat eivät olleet ainoa outo asia, sillä näin seuraavaksi aivan Kirsikan näköisen tytön: molemmilla oli pitkät liilat hiukset. Hienoa, nyt näen jo kaiken kahtena...
"Jarno, oletko kunnossa? Olet ihan kalpea", Kirsikka huomautti.
"Mm-mi-minä..." en saanut sanoja suustani. Kirsikka ohjasi minut istumaan ja nouti yhden pelaajille tarkoitetuista juomapulloista minulle.
"Juo vähän vettä, saatat kärsiä nestehukasta. Voit jäädä tähän istuskelemaan siksi aikaa kun menen simssiliinin puheille", Kirsikka selitti. Vedin pullon huulilleni mutta pärskäytin suuhuni valuneet vedet saman tien ulos kuullessani Kirsikan mainitseman nimen.
"Sanoitko simssiliini?!" kysyin, mutta Kirsikka oli jo ehtinyt mennä.

6.12.2019 oli päivä, jona tapasin simssiliinin presidentin Linnan juhlissa. Ensikohtaamisemme oli varsin kummallinen, sillä kertoessani hänelle nimeni tyttö purskahti nauruun - ei tietenkään pilkatakseen minua, vaan hänellä itsellään liittyi samaiseen nimeen jokin outo tarina jota en oikeastaan edes muista enää. Muistan kuitenkin sen miten katselimme toisiamme tanssiessamme valssia, enkä ole sen koommin saanut simssiliinin kastanjanruskeita silmiä mielestäni... Kappaleen päättyä tiemme erkanivat, mutta sain jälkikäteen palautettua mieleeni simssiliinin maininneen työskentelevän kissahoitolassa, ja siitä oli alkanut eriskummallinen matkani Taivaankehrän hoitajana, kun päädyin paikkaan etsiessäni simssiliinin hoitolaa. Ajatella että etsimäni oli kaikki nämä kuukaudet niin lähellä enkä tiedostanut asiaa kuin vasta tänään! Palasin ajatuksistani takaisin Mouruposken koulun jalkapallokentälle Rockin nykiessä housunlahjettani.
"Minulla on jano, anna vettä", pentu käski, ja ennen kuin ehdin tehdä mitään oli kissa napannut vesipullon kädestäni ja hörppäsi siitä juomaa. En tohtinut paljastaa että olin juuri äsken sylkenyt samaiseen pulloon jo suussani olleet vedet, mutta eipä sillä kai väliä ole kun Rock ei huomannut juomassa mitään vikaa.

Olin ilmeisesti ollut jo hyvän tovin uppoutuneena ajatuksiini, sillä Kirsikka tiedotti pelin alkavan pian. Seurasin Rockia pelikentän laidalle ja näin kissani rientävän paikalleen maalin eteen. Yritin tähyillä katsomossa olevien hoitajien joukosta simssiliiniä, mutten nähnyt häntä missään. Pelin käynnistyessä palloon kävi ensimmäiseksi kiinni joku siniliila-kissa Mouruposken joukkueesta, ja hän lähti kuljettamaan palloa todella sulavasti kohti Rockin vahtimaa maalia. Pian kissa yritti syöttää pallon vihreälle kaverilleen, mutta Hupsu onnistui nappaamaan pallon itselleen. Vieressäni seisova Kirsikka kiljui hoidokilleen kannustushuutoja, ja minäkin huusin pienen "wou"n, mutten viitsinyt nostaa sen isompaa meteliä. Hupsu oli todella ketterä ja onnistui puikkelehtimaan kentällä olevien pelaajien ohi kohti vastustajien maalia, jonka edessä päivysti...simssiliini! Mitä hän oikein teki kentällä, eikö tämän pitänyt olla kissanpennuille tarkoitettu kisa? Sydämeni alkoi hakata kiivaammin seuratessani maalin edessä käytävää jännitysnäytelmää. Hupsu potkaisi pallon maalia kohti, mutta simssiliini onnistui torjumaan potkun. Pallo vieri Niiskulille, mutta vastustajajoukkueen jäsenten piirittäessä hänet hänen oli potkaistava pallo äkkiä toverilleen Viltsulle, joka päätti yrittää onneaan maalin teossa. Viltsu otti vauhtia ja potkaisi pallon korkealle. simssiliini juoksi palloa kohti ja sai pallon suoraan naamaansa! En aikaillut vaan säntäsin pelikentälle kesken kaiken ja ehtin juuri ja juuri napata simssiliinin käsivarsilleni ennen kuin hän kaatui maahan. simssiliinin tyrmännyt pallo vieri maaliin, ja sinipaitaiset kissat puhkesivat hurraahuutoihin.
"Ei ole kovin kohteliasta bilettää kun yksi pelaaja on tajuton!" ärähdin kissoille.
"A-anteeksi, ei ollut tarkoitus potkaista niin kovaa", Viltsu pahoitteli.
"Kumman joukkueen puolella oikein olet?" tilannetta kentän vastakkaiselta laidalta seurannut Rock kivahti. En kuitenkaan välittänyt kissastani vaan katsoin sylissäni olevaa tajutonta tyttöä huolestuneena. Pyyhkäisin simssiliinin kasvoilla olevat hiukset sivuun ja silitin kämmenselälläni hellästi tämän poskea.
"Tuleeko hoitajani kuntoon?" kuulin mustavalkoisen kissanpennun kysyvän.
"Eiköhän. Minä kannan hänet sivuun, niin pääsette jatkamaan peliä", sanoin ja nousin varovasti ylös.
"Mutta meidän joukkueessa on yksi pelaaja vähemmän, epäreilua", joku mouruposkilainen valitti. Kirsikka kiirehti kuitenkin kentälle ja ehdotti, että yksi Taivaankehrän kissoista olisi välillä vaihtopenkillä, jolloin kentällä olisi neljä pelaajaa kerrallaan kummastakin tiimistä. Taivaankehrä johti 1-0, ja Kirsikka laittoi pelin jälleen käyntiin. En kuitenkaan seurannut enää pelin kulkua keskityessäni simssiliinin tilan tarkkailuun. Lopulta hän virkosi ja räpytteli hämmentyneenä silmiään.
"Heräsithän sinä, kaunokainen", lausahdin ja vedin käden suulleni lipsautettuani vahingossa ääneen  sanan "kaunokainen" lauseen loppuun. simssiliini ei tuntunut kuitenkaan kiinnittäneen siihen mitään huomiota, sillä hän vaikutti olevan hieman pihalla.
"Jarno? Miten minä päädyin tänne sinun kanssasi?" simssiliini kysyi tunnistettuaan minut. Eh, minulla olisi tosiaan vähän selitettävää.
"Se on pitkä tarina, mutta puhutaan siitä myöhemmin", sanoin. Hetken aikaa tuijotimme vain toisiamme ja erkanimme kokonaan jalkapallo-ottelun hälystä omaan ulottuvuuteemme, missä paikalla olimme vain me kaksi...

"Haloo Jarno, ketään ei kiinnosta nämä sinun juttusi, minäpä otan kerronnan haltuun jalisottelun ajaksi!" T. Rock
Meidän joukkueemme oli siis mennyt johtoon ensimmäisen maalin myötä. Pelin voitto ei kuitenkaan ollut aivan vielä hyppysissämme, sillä Mouruposkenkin joukkueessa oli kovia pelaajia. Äskeisen huippupotkun tehnyt Viltsu laitettiin vaihtopenkille, mikä antoi selvästi pienen etulyöntiaseman mouruposkilaisille. Siniliilat veljekset Elmo ja Veikko tekivät ovelaa yhteistyötä syöttäessään aina pallon toisilleen vastustajien lähestyessä pallon kuljettajaa, ja hetkessä peli oli siirtynyt meidän maalimme eteen. Kohotin kaikki neljä tassuani levälleen peittääkseni mahdollisimman suuren osan maalin pinta-alasta. Elmo syötti pallon tällä kertaa Ennustukselle, joka pukkasi pallon korkealle ilmaan ihmeellisen päästä sojottavan antennihärvelinsä avulla, ja pallo suhahti ylitseni verkkoon.
"Jee, eka maali meille!!" Tulpe hihkaisi ja hyppi Ennustuksen kanssa tasajalkaa innostuksesta.
"Pyh, huijausta tuollaisten apuvälineiden käyttäminen", tuhahdin pahastuneena noukkiessani maaliin lentäneen pallon tassuihini.
"Peliaikaa on jäljellä enää seitsemän minuuttia. Kumpi tahansa joukkue voi vielä voittaa!" Kirsikka ilmoitti ennen kuin peliä päästiin jatkamaan. Elena meni tällä kertaa vaihtoon, mikä oli minusta ihan hyvä vaihtoehto, sillä kaikkihan tietää että pojat ovat parempia pelaajia (Rockin äärimmäiset mielipiteet .-P), joten nyt meillä olisi taatusti paremmat mahdollisuudet voittoon. Pallo kulkeutui taas uhkaavasti meidän maalimme puolelle vaikka Hupsu ja Viltsu tekivät kaikkensa estääkseen pallon kulkeutumista maaliin. Olin itsekin vähän huolissani, sillä en haluaisi mokata ja päästää lisää maaleja läpi. En oikein tiedä mitä tapahtui, sillä yhtäkkiä pallo oli Mouruposken Tulpella ja hänellä oli täydellinen suora linja meidän maalillemme. Tulpe potkaisi pallon liikkeelle, mutta en aikonut antaa äskeisen skenaarion toistua. Seurasin pallon liikerataa ja pomppasin ilmaan juuri oikealla hetkellä onnistuen nappaamaan pallon tassuihini ja torjumaan maalin!
"Hyvin tehty!" Hupsu hihkaisi ja hymyilin kaverilleni. Onnistuminen loi minuun ja varmaan koko joukkueeseemme uudenlaista puhtia. Pian pallo oli jälleen liikkeessä ja peliaika tikitti jatkuvasti eteenpäin.
"30 sekuntia pelin päättymiseen!" Kirsikka kuulutti. Peli oli tuntunut jämähtäneen paikoilleen ja toivoin suunnattomasti että joukkueemme veisi voiton, sillä tasapeli olisi tosi tylsä lopputulos.
"Kymmenen sekuntia!" Kirsikka huusi. Aloin jo luopua toivosta, mutta sitten Niiskuli otti vauhtia ja potkaisi pallon kohti vastustajajoukkueen maalia, ja pallo suhahti verkkoon ihan viimeisillä sekunneilla.
"Taivaankehrän joukkue on voittanut!" Kirsikka kailotti, ja koko joukkueemme kiljui ja biletti innoissaan. Tuntui hyvältä nähdä tappion tuottamat katkerat ilmeet vastustajajoukkueen jäsenten kasvoilta, mepä näytimme kumpi hoitola on parempi!
"Onnea, se oli tiukka ja hieno peli", Ennustus tuli Veikon kanssa onnittelemaan meitä. Myös Elmo seurasi vähän vastahakoisesti veljeään, mutta Tulpe tuntui ottaneen tappion todella vakavasti itseensä ja käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä. Jalkapallokentälle kannettiin pieni koroke, jonka päälle minä, Hupsu, Viltsu, Elena ja Niiskuli pääsimme kiipeämään palkintojen jaon koittaessa. Kukin sai hienon mitalin, jonka nauhoissa oli kummankin pelijoukkueen paitojen mukaiset värit. Enemmän olin kuitenkin innoissani hienosta kultaisesta pokaalista, jonka jalustassa oli kuva jalkapallosta. Yleisö taputti ja hain katseellani omaa hoitajaani, sillä uskoin hänen olevan ylpeä saavutuksestani. Lopulta näin Jarnon kentän laidalla, mutta hän ei katsonutkaan minuun päin, vaan käveli käsi kädessä simssiliinin kanssa. Yhtäkkiä voiton huuma kuihtui olemattomiin ja olin äärettömän vihainen tuolle tyhmälle tytölle, joka oli vienyt hoitajani huomion täysin muualle silloin kun Jarnon olisi pitänyt iloita minun tähtihetkestäni.
"Tämä ei jää tähän", kihisin hampaitani kiristellen luodessani murhaavia katseita simssiliiniä kohti.

   

Jarno meinasi omia kerronnan omille jutuilleen niin laitoin Rockin juontamaan tarinan loppuosan. Tuo Linnan juhla -juttu oli siis viittaus aiempaan mourutarinaani. .-D

Tarpeet:
+ Puhtaus (käytiin kylvys)


Vau,No rakastin tätä tarinaa! :3 Nauroin koko ajan, haha! Voi parka Rock, ensin kylpy ja sitten Jarno, joka oli liian keskittynyt simssiliiniin ja totta kai muistan Linnan juhlan tarinasi ! Saat 51 kolikkoa, ja kohotan tarpeet!

Kirsikka

Muuten, tuo muokkausjuttu tarinassa, niin halusin vain korjata tarpeet tosta, mut sitte se vähä sekos....

Hups! Unohdin eilen vielä kirjoittaa että:

Kulut:
-6 kolikkoa maalauksista
-3 kolikkoa jäätelöstä

Haukottelin makeasti sängylläni, ja nousin ylös. Hieroin laiskahti unihiekat pois silmistäni. Kuulin rytmikästä musiikkia, sekä puuskutusta. Katsoessani sängynpäädyn yli näin Hupsun telkkarin edessä.
*Hetkonen hetkonen. Eihän meillä ole telkkaria!* älysin, ja hieroin silmiäni. Ehkä se oli vain vainoharhaa?

Kuitenkin, se oli totta. Telkkari oli edelleen paikoillaan. Sieltä tuli jotain kuntoiluohjelmaa. Katsoin sitten pientä Hupsua, joka yritti tehdä X-hyppyjä telkkarin kuntotyypän perässä. Naurahdin kuitenkin Hupsun X-hypyille, sillä hän teki ne hiukan väärin. Muistin taas telkkarin, ja katsoin ovelle, en tiedä kyllä miksi. Se oli auki. Katsoin lattialle - siellä luikerteli kaapeli, joka lähti oven ulkopuolelta. Sitten käänsin katseeni telkkariin, ja tunnistin sen oleskeluhuoneen telkkariksi! Näköjään Hupsu oli raahannut sen sieltä asti meidän huoneeseen kunnolla vaivalla. Siinä riittäisi varmaan jo riittävästi kuntoilua noin pienelle kissalle.

*Mutta miksi tämä ei ottanut kaapelia irti?* ihmettelin mielessäni, ja naurahdin nähdessäni oven vieressä pistorasian, mihin Hupsu olisi voinut panna töpselin. Hupsu Hupsu.

"Hupsu, mitäs nyt oli päähäsi pistänyt?" kysyin uteliaana.

"Häh? Muhun ei pistäny mikää amppari." poika ihmetteli keskeyttäen toimintansa.

"Siis mitä sinä nyt teet?" selventelin.

"Harjoittelen Pääsiäisriehaan." tämä sanoi katsoen minua "oletkos niin tyhmä että et tajunnut"-ilmeellään ja jatkoi sitten hyppelyään.

"Kuinka kauan olet jo?" jatkoin.

"Ehk tunnin. Mut hereil oon ollu kauemmi." Hupsu kertoi. "Kiva pyjama muuten!"

Katsahdin äkillisesti pinkkiin My Little Pony-pyjamaani, sitten taas avonaiseen oveen.

*Voiii eiiii, nyt hoitajat ja kissat ovat voineet tuijottaa pyjamaani ainakin tunnin.* ajattelin kauhistuneena, sillä yleensä tämän ikäinen olisi varmaan jo kasvanut siitä sarjasta. Todellisuudessa en vaan jaksanut ostaa uutta, ja tämä oli ollut käytössäni jo useita vuosia. Menin kaapin taakse vaihtamaan nopsasti vaatteet ja sitten lähdin käytävälle mennen oleskeluhuoneeseen ja otin telkkarin töpselin irti pistorasiasta siellä. Onneksi kukaan ei huomannut minua.

Päästyäni huoneelle takaisin sain suljettua oven. Hupsu tuijotti minua murhaavasti.

"Hei Hupsu, laitan tänne sen kiinni." rauhoittelin, ja työnsin töpselin siihen oven viereiseen pistorasiaan. Pian telkkari oli taas päällä ja Hupsu jatkoi kuntoiluaan. Ajattelin sitten järjestellä riehaa ilmoittamalla kaikille tarkemmin tapahtumasta. Kun nekin hommat oli tehty, aloitin kouluhommat.


Kouluhommien valmistuttua aloin etsimään kokki- ja taidekerholaisia. Kun sain heidät kokoon, vein taidekerholaiset huoneeseen, missä rieha olisi, ja kokkikerholaiset keittiöön, että he voivat valmistautua päivän urakkaa varten. Itse menin kokkikerholaisten mukana keittiöön hakemaan nyyttäritarjonnat.

"Hei, voiko pari teistä auttaa minua?" kysyin hermostuneesti tasapainottelessani herkkujen kanssa, ja pian lattialla kieri jo vesimeloni. Pari kokkikerholaista kipitti auttamaan minua, toinen heistä otti sen vesimelonin myös.

"Onneksi sitä ei ole vielä pilkottu." tämä totesi, ja sitten lähdimme viemään syötävät juhlahuoneeseen.


Kun kaikki valmistelut tuli tehtyä, juhlahuoneen käki alkoi huutamaan viisi kertaa. Kello oli viisi, ja vieraat saapuisivat. Ensimmäisenä riensi heti Hupsu.

"No, aloitetaan!" tämä vaati innokkaasti.

"Odotetaan nyt vieraita ensin." naurahdin.
"Mähän oon vieras!" Hupsu kinusi.

"Muita vieraita." korjasin. Sanoessani tuon Vision tuli huoneeseen.

"Moi vain, tervetuloa!" huudahtin heti.

"Kiitos." Vision hymyili.

"Kannattiko nyt ottaa hoidokki?" kysyin ilkikurisesti.

"No varmaan." Vision hymyili. Katsahdimme kissoihimme. Hupsu ja Visionin kissa Felix alkoivat tehdä heti tuttavuutta.

"Moi!" Hupsu tervehti.

"Moi!" Felix tervehti takaisin.

"Ollaanks kavereit?" Hupsu kysyi.

"Vaikka." Felix sanoi ja hymyili.

"Mitä toit mukan?" Hupsu kysyi.

"En mitään, miten niin?" Felix ihmetteli.

"Sai tuua leluja. Otin tän leluhiiren ja hyrrrhrän." Hupsu kertoi ja esitteli lelujaan. "Hyrrrhrän salaisuus ei kuitenkaa oo viel paljastunu."

"Anna kuin näytän." Felix pyysi kohteliaasti, ja alkoi pyörittämään hyrrää.

"VOOUUUU." Hupsu ihasteli.



Muiden vieraiden tultua aloitin esittelypuheeni.

"Heippa vain, ja tervetuloa kaikki Pääsiäisriehaan! Tänään on ohjelmassa Söpöyskisaa, Temppukilpailua ja Munien etsintää! Luvassa on myös maksulliset Jäätelöbaari, Kasvomaalauskoju ja Nyyttäripöytä! Nyyttäripöydästä voi maksaa 5 kolikkoa, jos haluaa siitä syödä! Lisää infoa, ilmoittautumislomakkeet sekä aikataulu ovat tuolla nyyttäripöydällä." kerroin pitkästi. "Pian on jo luvassa ensimmäinen ohjelma, Söpöyskisa!"

Moni ei näköjään innostunut ohjelmasta. Itse asiasta ei kukaan. Tai siltä ainakin näytti.

"Hupsu, sinä osallistut Söpöyskisaan." huikkasin hiljaa ja kävin merkitsemässä hänet kilpailuun. Poikakissa oli kuitenkin keskittynyt liikaa hyrrään, jonka käyttötarkoitus selvisi Felixin näyttäessä sen.

"Ja Söpöyskisa alkaa viiden minuutin päästä, alkakaahan kilpailijat valmistautua!" huikkasin vielä pikaisesti mikrofoniin. Raahasin Hupsun Kasvomaalauskojulle.

"Moi!" yksi erittäin kaunis valkoinen tyttökissa kysyi. Tämä oli aikuinen.

"Moi!" Hupsu tervehti.

"Mitäs sinulle maalataan?" tyttö kysyi.

"Semmoisia pääkalloja!" Hupsu huudahti innoissaan, ja tyttökissa maalasi käpälillään taidokkaasti upeita kalloja. Hermostutti hiukan, sillä kallokuviot eivät ehkä ihan söpöjä olleet.

Sitten lähdimme tuomarien eteen kellon ollessa puolen. Kuten arvelinkin, neljä tuomaria antoivat minun mielestä huonot tähdet: päätuomari ykkönen antoi yhden kuudesta, samoin päätuomari kakkonen ja aputuomari ykkönen. Ilahduin kun aputuomari kakkonen antoi kolme kuudesta, vau! Noh, olihan ne pääkallot todella taidokkaasti tehty.

Emme tienneet, oliko kilpailijoita useampia. Joka tapauksessa, Hupsu voittaisi Söpöyskisan vain todella hyvällä tuurilla, tai olemalla ainoa kilpailija.

Munien etsinnän alkaessa Hupsu tuli kysymään:

"Voitko tulla mun kaa ettii munii?"

"En voi, koska olin itse piilottanut ne." pahoittelin. Ja se oli totta. Tiesin missä kaikki munat olisivat.

"Höh." Hupsulta pääsi. Pian hän kuitenkin löysi Rockin ja Jarnon, jonka kanssa pentu lähti etsimään munia.



//Hupsun näkökulmaa//

Tyhmää kun Kirsikka oli piilottanu ne munat ja jätti mut yksin. Miksei se käskeny muit piilottaa ne? Hänhä o YP! Joka tapaukses se kiva Jarno ja Rock päästivät mut heijän kans ettii munii.

"Hei, tuol on yks!" hihkaisin keittiös kun näin sateenkaaren värii keittiön ylähyllyl, ja yritin hypätä sinne. En kuiteskaa yltäny, ja Jarnon piti auttaa mua siin.

"Oletpas Hupsu tarkkasilmäinen." Jarno hymyili. Hymyilin takaisin.

"Jatketaanko?" Rock kysyi kärsimättömänä.

"Joo!" hihkuin.



Olimme ettineet munii aik vähän, paitsi sitä vikaa. Loppuen lopuks me luovutettii kun me ei sitä löydetty. Tyhmää.

Mulla olikin jo kiire mun seuraavaan kisaan, nimittäi Temppukilpailuun. Toivottavasti menis hyvin!



//takaisin minun näkökulmaan //

Kun munien etsijät olivat lähteneet, ei oikeastaan kukaan jäänyt minun lisäkseni juhlaan. Päätinpä mutustella vadelma/mansikka-kakkua kun sain, sillä aikaa.

*Hmm, yllättävän hyvää.* ilahduin positiivisesti. Ajattelin vielä maistaa munkkia. Ja toista. Ja kolmatta. Munkkeihin jäin oikeasti koukkuun, ja pian niitä oli enää muutama kulhossa.

"Hups..." inahdin munkit suussa kuin hamsteri. Sitten otin vielä palan pizzaa ja röyhtäisin.

*Nyt tuli syötyä ehkä vähän liikaa.* ajattelin hieman nolona ja pakitin hiukan nyyttäripöydästä. Hyvä että muita ei ollut paikalla tuijottamassa.



Syömisessä oli kulunut aikaa, ja pian porukka alkoi jo palailemaan etsinnöistä. Hupsua, Jarnoa ja Rockia ei kuitenkaan näkynyt kuin vasta 19:28, ja Hupsulla oli kiire Temppukilpailuunsa ulkona.

"No niin, vauhtia, Temppukilpailu on parin minuutin päästä." hoputtelin, ja poikakissa juoksi ulos, minä perässä löntystäen.



//Hupsun näkökulmaan (koska inspiroi Temppukilpailussa kertoo Hupsun ajatuksia )//

Pelotti hiukan kokeilla temppui. Ekaks mä seisoin takajaloil ja tein piruetin. Mä sain tuomarilta kaheksa pistettä kai kymmenest, jee! Mä sain siit itsevarmuut, ja päätin tehä voltin. Se kuitenkin osoittautui ilmapalloksi, eli mä keskeytin liikkeen, koska en ollu valmis sellasee, ja mätkähin mahallee. Tuomari anto yhen pisteen.

*Tee jotai upeeta ja yksinkertaista, mitä osaat.* käskin itteeni, ja tein sitte käsilläseisonna, jonka jälkee tein kuperkeika ja menin seisoo. MÄ SAIN SIIT YHEKSÄN PISTET, JEEEEEEEEE!!!



//takaisin minun näkökulmaan taas //

Yllätyin kun näin Hupsun tekemässä käsilläseisontaa, kuperkeikkaa ja pireutin takajaloillaan, ja tämä jopa yritti tehdä voltin! Itse en pystyisi edes kuperkeikkaan. En tiennytkään että minilla oli noin lahjakas kissa!

"Olit Hupsu mahtava!" kehuin, ja poika röyhisti rintaansa ylpeänä itsestään. Voih miten sitä kisua rakastin!

"Mut joo, mua väsyttää." Hupsu valitti.

"Mennään näin rankan päivän päätteeksi ostamaan jäätelö." ehdotin, ja Hupsun ilme kirkastui heti. Kokkikerholaisten kojulla Hupsu tilasi mahdollisimman suuren minttujäätelön.

"Meillä kaikki jäätelöt on samaa kokoa. 3 kolikkoa." kassalla oleva harmaa poikakissa kertoi, ja ojensin rahat. Hupsu sai ihanan vihreän jäätelön, ai että miten näytti hyvälle!

Kuola valuen (en oikeasti) tuijotin Hupsun jäätelöä tämän syödessä sitä.

"Haluuks maistaa?" tämä kysyi yllättäen.

"Okei." vastasin ilahtuneena, ja otin haukun. Tuntui kun aivot jäätyisi. Eikä maku ollut makuuni. (xD)

"Ihan hyvää." vastasin kuitenkin tekohymyillen, ja Hupsu jatkoi iloisena minttujäätelön syömistä. Enhän halunnut pahoittaa kisun mieltä.



Yhdeksältä kojut sulkesivat ovensa siltä päivältä, ja töissä olleet kokki- ja taidekerholaiset alkoivat laittamaan ulos makuupusseja kaikille.

"Tänään on vielä yllätysnumero ulkona kohta, jos sitä haluatte jäädä vielä odottamaan! Lisäksi voitte yönne nukkua ulkona olevissa makuupusseissa, jos tahdotte." ilmoitin mikkiin. Moni käänteli päätään kiinnostuneina ulospäin, ja pian joukko oli jo virrannut pirteään ulkoilmaan. Hupsu oli jo käpertynyt makuupussiin lepäämään, kun ilotulitukset alkoivat paukkomaan taivaalle kauniita värejä piristämään yön tummentamaa taivasta. Kuulin haukotusta viereltäni tuijottaessani tulitteita, ja käännyttyäni huomasin Hupsun jo kuorsaamassa makuupussissaan.

*Voih, miten rankka päivä.* ajattelin, ja kumarruin silittämään pentua päälaesta.



"ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!" kiljuin. Oli maanantai, seuraava päivä riehasta. Mutta syy miksi kiljuin, oli myös syy, miksi heräsin. Jotain oli tippunut päälleni. Tunnustellessani sitä, tajusin sen linnunkakaksi. Juoksin nolona vessaan, kun kaikki muut jäivät ihmettelemään, kuka kiljui ja miksi.



//heitetäänpä Hupsulle taas pallo //

*Minnehä Kirsikka hävis?* ihmettelin. *Noh, ihan sama. Meen ny siihe Kolmijalkajuoksuu.*

Hyppäsin pois makuupussist ja lähdin kävelee kukkulalle. Siin oli jo Felix, Rock ja joku neljäs.

"No niin, arvomme nyt parit." joku nainen kerto ja otti lappuja kulhosta vuorollaan. "Hupsu ja Rock, Felix ja Elena."

Sitten nainen sitoi meijät yhtee.

"Paikoillanne, valmiit, hep!"

Felix ja Elena olivat jo heti lähteneet juoksee. Mä ja Rock kamppailtiin siinä paikallaan yhtenä karvakasana. Oikeestaan mä yritin pitää rauhallisen tasapainon kun Rock hätiköi.

"Hei, täst ei tuu mitää ku hätiköit." huomautin.

"Tästä ei tule mitään jos et lähde liikkeelle." Rock sano.

"Liu'utaan mäkrä alas, kun jalkoja ei osata käyttää." ehotin, ja Rock suostui. Aloimme liukuu mahallaan kohti maalia. Emme kuitenkaa ehtineet ajois, sillä vastustaja oli jo maalis paljo ennemmi meit.

"Noh, oli silti hauskaa." nauroin.



//ja mun näkökulmaan //

Kun sain pestyä linnunkakat pois, ja lähdin ulos, huomasin että kello oli mennyt sen verran, että Kolmijalkajuoksu oli ohi.

*Vitsit.* ajattelin. Saatuani Hupsun käsiini vaadin tätä kertomaan kisoista. Ja sitten hän vuodatti koko tarinan.



Sitten alkoi Mämminsyöntikisa. Hupsu oli jo heti hotkimassa mämmiä sikamaisesti, haha. Felix, ainoa vastustaja, söi rauhallisemmin ja elegantimmin.

"Aika!" tuomari yhtäkkiä sanoi, ja kilpailijat laskivat lusikat. Tuomari alkoi tutkimaan annoksia ja laskeli tuloksia.



Sitten oli vielä pukukilpailu.

"En mää jaksaa..." Hupsu valitti ja röyhtäisi.

"Olit tehnyt ahkerasti töitä tänään. Enää yksi kilpailu, pukukilpailu. Ei paljoa." lohduttelin ja raahasin Hupsun kasvomaalauskojulle uudelle maalaukselle. Tilasin sellaisia sinisiä aaltoja ja selkään palmuja. Menimme sen jälkeen kilpailuun, ja tuomari päätti pisteet kilpailijoista.



"No niin. Kahvilamme tarjoilee teille ilmaiset muffinit ja lahjakassin, sillä aikaa kerron voittajat." selitin, kun kahvilan henkilökunta alkoi jakelemaan tuotteita. Hupsu oli mahallaan lattialla pidellen mahaa ja kahvilatyuppä laittoi lahjakassin ja muffinin hänen mahalleen.

"Mämminsyöntikisan sijoitukset: Ensimmäinen, Hupsu, toinen, Felix! Kolmijalkajuoksu, ensimmäinen, Felix ja Elena, toinen, Hupsu ja Rock! Pukukilpailu..." luettelin voittajat vuorotellen, ja aina niiden välissä oli hurraukset. Sen jälkeen suoritettiin vielä arvonta, jossa Rock voitti pääpotin, ja Felix pienemmän.



Tarpeet:
+Nälkä
+Leikki
+Liikkuminen
+Uni
Ei kai muita tarpeita

+40? kolikkoa että tällöin tuli riehatarina

Vastaus:

Hauska aamujumppa Hupsulla! Nyt oli kyllä Hupsua sekin että pikkukisu sai raahattua telkkarin teidän huoneeseen saakka! Kauankohan siinäkin mahti kestää?!    
Kiva kun Hupsullekkin löytyi seuraa etsimään munia! Hupsu oli temppukilpailussa volttia yrittäessään kun mä itse, paitsi että mulla menee yleensä niskoilleen, istumaan tai Hupsun tapaan mahalleen     Mämmiäkin tuli tässä tarinassa ahdettua mahaan ihan tarpeeksi!  
Yllätys numeron aikana ja tarinan lopussa Hupsua alko väsyttää, hyvä niin! Pikkukisu tarvitsee unta!  
Saat 31 kolikkoa + ne extra kolikot riahatarinasta.
Lisäilen huomenna kolikot ja nostelen tarpeet (jos ehdin) mut voit toki itekkin käydä ne tekemässä jos haluut (:

~Odessa

Tiesin että olisi epäkohteliasta häiritä muita tähän aikaan illasta, mutta olin jälleen kerran joutunut vaikeuksiin kissani hoitamisessa, joten minun ei auttanut muu kuin kääntyä taas Oonan puoleen. Paukutin Oonan huoneen ovea, ja hetken päästä oven avasi vaaleanpunaiseen aamutakkiin pukeutunut tyttö silmiään hieroen.
"Tiedätkö mitä kello on?" Oona tivasi selvästi vähän kärttyisenä.
"Anteeksi, tiedän että on jo myöhä, mutta tarvitsisin kipeästi apuasi", selittelin. Huoli paistoi selvästi äänestäni, joten eihän hyväsydäminen Oona raaskinut jättää minua pulaan. Hän pyysi minua kertomaan ongelmastani, ja aloitin aamun tapahtumista. Olin sopinut Kirsikan ja Visionin kanssa, että kissamme leikkisivät tänään yhdessä. Rock ei tapansa mukaan ollut muuttanut suhtautumistaan uusista ystävistään yhtään positiivisemmaksi, joten en ihmetellyt kun kissa kieltäytyi nousemasta makuupaikaltaan kertoessani tälle suunnittelemastani päivän ohjelmasta. Aloin kuitenkin huolestua, sillä kissa vaikutti vähän huonovointiselta, aivan kuin se olisi kipeä. Koskettaessani Rockin otsaa olin varma että kissalla oli kuumetta, joten peruin saman tien tapaamisen Felixin ja Hupsun kanssa ja kiikutin kissani pikimmiten eläinlääkärin vastaanotolle, missä kirjava Täplä-niminen lääkärikissa tutki Rockin ja totesi hoidokkini sairastuneen kuumeeseen. Hoito-ohjeeksi Täplä suositteli perinteisten nenäliinojen lisäksi kuumetta alentavaa lääkettä, jota kissalle olisi hyvä tarjota iltaisin niin kauan kuin kisun vointi on huonona sairastumisesta johtuen.
"Yritin antaa lääkettä Rockille, mutta hän ei suostunut nielemään sitä. Pelkään että pennun vointi heikkenee jos hän ei saa hänelle määrättyjä lääkkeitä", selitin.
"Ymmärrän. Tulen käväisemään huoneellasi", Oona lupasi. Hän sujautti paljaat jalkansa aamutakkiinsa sointuviin tohveleihin ja lähdimme yhdessä kulkemaan huoneelleni. Perille päästyämme Rock makasi vuoteellani, mutta kuullessaan ovelta rapinaa pentu kohotti väsyneesti päätään silmät yhä puoliksi ummessa. Oona riensi heti pennun vierelle ja kosketti kämmenselällään tämän otsaa.
"Sinulla tuntuu olevan vielä jonkin verran lämpöä. Olisi hyvä jos ottaisit lääkettä", Oona selitti lempeästi.
"Ei tuo suostuttelu mitään auta, olen vaikka kuinka monta kertaa yrittänyt puhua hänelle järkeä", huomautin. Yllätyksekseni Rock kiipesi ilman vastustelua Oonan syliin ja nieli tytön tarjoaman lusikallisen kuumelääkettä mukisematta. Samassa Rockilta pääsi aivastus, mutta Oona oli heti valmiudessa ja nappasi yöpöydällä olevasta nenäliinapaketista paperin ja kehotti pentua niistämään nenänsä siihen. Hetkeä hyöhemmin Rock uinahti Oonan syliin tytön silittäessä hänet uneen. Oona laski pennun varovasti sylistään kissatyynyn päälle ja hipsi sen jälkeen ovelle.
"Kiitos avusta, ja hyvää yötä", supisin hiljaisella äänellä etten herättäisi Rockia. Oonan poistuttua hiivin huoneen poikki vuoteelleni, ja vaihdettuani yövaatteet ylleni sujahdin peiton alle. Luin hetken aikaa kirjaa, mutta pian himmeä pöytävalo alkoi väsyttää silmiäni, joten kävin itsekin nukkumaan.

Seuraavana päivänä:
Lääke ja kunnon yöunet tekivät ihmeitä, ja seuraavana päivänä Rock oli jo paljon paremmassa kunnossa. Sataprosenttisessa huippuvireessä pentu ei tietenkään vielä ollut, joten se tuskin jaksaisi juoksennella ja riehua kovin paljoa, mikä ei muutenkaan olisi sairastelun jälkeen suositeltavaa toimintaa.
"Sääli että meidän piti eilen perua suunniteltu kaveritapaaminen sairastumisesi vuoksi", lausahdin samalla kun pentu söi aamupalaksi kirsikoita.
"Minua ei haittaa yhtään", Rock totesi leikkiessään kirsikanmarjojen kannalla.
"Noh, etpä taida silti päästä täysin pälkähästä, sillä törmäämme todennäköisesti ystäviisi iltapäivällä alkavassa Pääsiäisrieha-tapahtumassa. Jos siis jaksat osallistua siihen", totesin.
"No tietenkin jaksan! Kivaa päästä kerrankin tekemään jotain erilaista ettei tarvitse aina vaan omassa huoneessa nyhjätä ja katsella rumaa pärstääsi", Rock ilmoitti. Aioin tokaista takaisin ettei kissan omalla naamallakaan mitään kauneuskilpailuja voitettaisi, mutta kun pysähdyin hetkeksi katsomaan kissaani kunnolla en voinut olla miettimättä kuinka söpö ilmestys tämä oikeastaan olikaan. Hmm, ehkä voisin vähän kiusoitella kissaani siitä!
"En valitettavasti voi vastata samalla mitalla takaisin, sillä kauniit kasvosi lumoavat minut täysin", naurahdin, ja kuten arvata saattoi närkästyi Rock moisesta kommentista ja oli jo aikeissa heittää minua kirsikkakulholla, mutta sain estettyä sotkun viime hetkellä nappaamalla kulhon syliini.

Pääsiäisrieha käynnistyi aikataulun mukaan viideltä iltapäivällä, ja olimme saapuneet muiden osallistujien tapaan juhlapaikalle. Tapahtumaa isännöivä Kirsikka valmistautui pitämään avajaispuhetta ja testaili parhaillaan mikrofonin toimivuutta.
"Tervetuloa Taivaankehrän ensimmäiseen isoon tapahtumaan! Pääsiäisrieha kestää kaksi päivää, ja luvassa on paljon erilaista ohjelmaa. Kuvataidekerhon kasvomaalauskoju avataan heti, ja kokkikorhon Jäätelöbaari puolentoista tunnin kuluttua, ja ne ovat auki molempina tapahtumapäivinä", Kirsikka selitti. Huomasin Rockin kyllästyvän pitkään alkupuheeseen ja lähtevän yksinään harhailemaan, joten kirin kissan kiinni ja nappasin syliini. Rock ei tietenkään viihtynyt sylissäni ja alkoi miukua niin kovaan ääneen, että Visionin oli puututtava tilanteeseen.
"Onko täällä jokin hätänä?" Vision tiedusteli.
"Ehei, kaikki on ihan normaalisti!" huudahdin pirteästi. Visionin mentyä supisin kissalleni että lähtisimme takaisin huoneellemme jos tämä ei osaisi käyttäytyä, ja uhkaukseni taisi tehota, sillä Rock istui kuuliaisesti vieressäni koko Kirsikan avajaispuheen ajan.
"Luvassa on monenlaisia kilpailuja! Tänään järjestetään söpöys-, munien etsintä sekä temppukilpailut. Muistakaa tarkistaa ohjelmien alkamisajankohdat, jotta olette oikeassa paikassa ajoissa! Pääsiäisriehan ohjelma lukee tarjoilupöydän vieressä olevalla takaseinällä", Kirsikka jakoi käytännön ohjeita ennen kuin julisti tapahtuman virallisesti alkaneeksi. Rock loi minuun mietteliään katseen pohtiessamme mitä tekisimme ensimmäiseksi. Tiesin kysymättäkin ettei Rock alentuisi osallistumaan söpöyskisaan, ja temppukilpailu olisi puolestaan vähän liian rajua eilen kuumeen vuoksi vuodelevossa olleelle pennulle, joten meille ei jäänyt muuta tekemistä kuin munien etsintä. Kilpailun alkua odotellessa päätimme viettää aikaa tarjoilupöydän edessä. Rock nappasi heti kaksi minimunkkia ja tunki ne samaan aikaan suuhunsa, ja lopputuloksena edessäni oli oikein kunnon pulloposkinen kissa, enkä voinut olla nauramatta tälle näylle. Kirsikka saapui viereeni ja rykäisi äänekkäästi.
"Kröhöm, jotta tarjoilupöydästä saa syödä pitää siitä ensin maksaa 5 kolikkoa", Kirsikka tiedotti.
"Niin tietenkin, olin juuri maksamassa", naurahdin nolosti. Ohje oli ilmeisesti kerrottu sillä välin kun taltutin karkailevaa hoidokkiani, sillä en muistanut kuulleeni puhuttavan mistään maksuista. Kaivoin taskustani vaaditun määrän kolikoita ja pudotin ne tarjoilupöydän kulmalla olevaan purnukkaan.
"No, nyt saat nauttia ruuista niin paljon kuin haluat", sanoin Rockille, ja kissa iski seuraavaksi hampaansa mansikkavadelmakakun kylkeen.
"Rock, ei noin!" huudahdin. Leikkasin Rockin haukkaamasta kohdasta palan kakkua ja laskin sen kissani eteen. Rockin mutustaessa kakkua Kirsikka veti minut sivummalle.
"Oona oli minuun yhteydessä aamulla. Hän on vähän huolissaan kyvyistäsi toimia hoitajana täällä", Kirsikka selitti. Suoraan sanottuna en yhtään ihmetellyt, sillä sen perusteella mitä Oona on nähnyt hän pitää varmasti minua täytenä idioottina kun en meinaa suoriutua edes kissani perustarpeiden hoitamisesta. Oona ei kuitenkaan tiedä sitä, että aina kun olen kissani kanssa kahden tämän käytös muuttuu, eikä Rock ole ollenkaan niin yhteistyöhaluinen.
"Ehkä en ole oikea henkilö huolehtimaan Rockista", huokaisin. Vaikka emme tulleetkaan aina toimeen olin kuitenkin ehtinyt jollain tapaa kiintyä omaan pikkuiseen karvakasaani, ja ajatus Rockin menettämisestä kirpaisi sydäntäni.
"Mitä Rockille tapahtuu jos lopetan hoitamisen? Voisiko Oona katsoa sen perään?" tiedustelin. Kissani selvästi piti Oonasta, joten tämä olisi unelmahoitaja Rockille.
"Valitettavasti Oonalla ei ole aikaa ryhtyä täyspäiväiseksi hoitajaksi. Rock sijoitetaan takaisin adoptioon jos päätät erota", Kirsikka selitti. Minulle tuli entistä tukalampi olo kuullessani Kirsikan sanat. Muistan yhä sen surumielisen katseen minkä Rock lähetti minulle tavatessamme ensikertaa adoptiossa, kun pentu ei tuntunut sopeutuvan muiden joukkoon. En voisi sallia Rockille sellaista kohtaloa uudelleen, joten minun täytyisi skarpata ja pitää pennusta parempaa huolta ennen kuin saan häätöilmoituksen.
"Voisinko saada vielä mahdollisuuden? Yritän, tai oikeastaan lupaan pitää Rockista parempaa huolta", anelin heittäytyen polvilleni lattialle.
"Haha, älä suotta näytä noin epätoivoiselta, ei sinua olla erottamassa! Tunnistan kyllä kaltoinkohdellun kissan, ja terve ja iloisesti temmeltävä Rock on kaukana siitä. Sinulla menee ihan hyvin", Kirsikka kannusti. Huokaisin helpottuneena kömmin takaisin jaloilleni.

Munien etsintä kilpailun alkaessa toimimme Rockin kanssa hyvänä tiiminä: Pennulla oli loistava näköyhteys mataliin paikkoihin, joten kukkaruukun tai ikkunaverhojen taakse kätketyt munat löytyivät hetkessä, ja minä puolestaan bongasin ylemmäs kätketyt värikkäät munat helposti. Yksi erikoisimmista piiloista oli kori, jota Kirsikka kantoi mukanaan ympäri tapahtuma-aluetta. Meillä oli jo yli puolet munista koossa, kun Hupsu saapui juttusillemme.
"Voitaisiko tehdä yhteistyötä? Minusta on tylsää etsiä yksin, kun munat piilottanut Kirsikka ei saa osallistua", Hupsu selitti. Rock nyrpisteli nenuaan, mutta huomautettuani että yhteistyö voi parantaa myös meidän voittomahdollisuuksiamme harmaa kisu suostui lopulta. Otin vähän etäisyyttä kissoihin antaakseni näille paremman mahdollisuuden tutustua toisiinsa, mutta kaksikko vaikutti harmillisen vaitonaiselta vaikka he tassuttivatkin vieretysten.
"Kurkataanko tuolta sohvan päältä?" Hupsu ehdotti. Rock nyökkäsi ja kumartui, jotta Hupsu pystyi kiipeämään hänen selkänsä päältä helpommin sohvalle.
"Ei täällä taida mitään olla", Hupsu huokaisi.
"Tarkista myös sohvatyynyt!" Rock vinkkasi. Ohje oli hyvä, sillä munapiilo paljastui yhden tyynyn takaa. Kissat iloitsivat löydöstään ja minäkin taputin heille. Olin ylpeä siitä, että Rock ja Hupsu olivat työskennelleet yhdessä, ja jopa Rockille vaikutti jääneen hyvä mieli. Viimeinen muna oli piilotettu niin ovelasti ettemme kovasta etsimisestä huolimatta onnistuneet löytämään sitä, ja Rock oli hiukan katkerana palkintojenjaon aikana, sillä kilpailuhenkinen kissa olisi halunnut voittaa. Pieneksi lohdutuspalkinnoksi ostin Jäätelöbaarista kissalle herkullisen jäätelöannoksen, ja syömisen ohessa katselimme pihalla samaan aikaan pidettävää temppukilpailua. Kissat tekivät toinen toistaan vaikuttavampia temppuja, kuten kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja jotkut kävelivät jopa käsillään pelkkien etutassujen varassa!
"Teillä taisi olla sittenkin kivaa Hupsun kanssa munia etsiessä", totesin.
"Hupsu on ihan ok. Välillä hän käy vähän hermoilleni hyperaktiivisuutensa ja ainaisen pelleilynsä takia, mutta tulemme ihan hyvin toimeen", Rock selitti. Olin iloinen siitä että kissani oli vihdoin ennakkoluuloistaan huolimatta onnistunut ystävystymään muihin hoitolan kissoihin! Jäätelöbaari suljettiin yhdeksältä ja Kirsikka ohjasi porukkaa noutamaan itselleen makuupussit, sillä tämä yö nukuttaisi poikkeuksellisesti muualla kuin omassa sängyssä! Rock olisi halunnut nukkua ulkona, mutta pakotin kissan asettamaan makuupussinsa sisälle, sillä pelkäsin että kylmässä nukkuminen voisi palauttaa kuumetaudin oireita kissalle. Touhukas päivä saikin Rockin simahtamaan nopeasti makuupussiinsa, eikä kissa herännyt edes yllätysilotulitusten alkaessa.

Seuraavana päivänä suurin osa tapahtumaan osallistujista kokoontui aamupalalle Jäätelöbaarin herkkujen eteen. Katsellessani Rockin hotkivan suklaista jäätelöannostaan suuhunsa en voinut olla miettimättä tekeekö kaikkien näiden herkkujen syöminen hyvää kissani linjoille, mutta toisaalta pääsiäistä juhlitaan vain kerran vuodessa, joten täytyyhän sen kunniaksi vetää vähän isommat suklaaöverit. Tunnelma oli rento kissojen ja hoitajien jutustellessa keskenään. Huomasin Rockin eristäytyneen kolmistaan kavereidensa Felixin ja Hupsun kanssa.
"Mihin kaikkeen te aiotte osallistua tänään?" Felix uteli poljilta. Rock oli avaamassa suunsa vastatakseen, mutta Hupsu oli nopeampi, ja keltainen pentu rummutti tassuillaan pöytää julistaessaan osallistuvansa kaikkeen mahdolliseen!
"Miten jaksat aina olla kaikessa mukana?" Rock tokaisi. Hupsu ei onneksi tainnut tajuta kissani piikittelevää äänensävyä tämän esittämässä kysymyksessä.
"Oikeastaan Kirsikka pakotti minut osallistumaan kaikkeen, jotta kilpailuihin tulisi enemmän osallistujia. Mutta ei se haittaa, olisi tylsää olla koko ajan vain paikoillaan tekemättä mitään", Hupsu selitti.
"Minä olen mukana mämminsyöntikisassa ja kolmijalkajuoksussa", Felix paljasti.
"Minäkin menen kolmijalkajuoksuun, tulispa meistä pari! Lisäksi osallistun pukukilpailuun", Rock kertoi.
"Miten aiot pukeutua? Kai tiesit että kisaan on sen nimen mukaisesti pukeuduttava?" Hupsu huomautti, ja kissani ilmeestä näki ettei se ollut edes tajunnut ajatella koko asiaa.
"Minä...improvisoin!" Rock hihkaisi. Jäätelöbaarilta siirryttiin suoraan kolmijalkajuoksun kisapaikalle. Aluksi Kirsikka selitti nopeasti säännöt ja näytti lähtö- ja maaliviivat, minkä jälkeen arvottiin parit.
"Kisaparit ovat... Felix & Elena ja Rock & Hupsu!" Kirsikka kuulutti. Rock katsahti Felixiin harmistuneena, sillä hän olisi halunnut kisata mieluiten tämän kanssa, mutta sentään hän tuli toimeen myös Hupsun kanssa. Kirsikka pyysi pareja asettumaan vierekkäin, minkä jälkeen hän ja Vision sitoivat kissojen takatassut yhteen. Parien suunnatessa lähtöviivalle taputin ja hurrasin Rockille kannusteeksi, mutta kissan mulkaistessa minua arvelin että olisi parempi olla sittenkin hiljaa. Kilpailu ei lähtenyt kissani osalta kovin hyvin käyntiin, sillä Rock ja Hupsu lensivät rähmälleen nurmelle heti ensimmäisen askeleen otettuaan.
"Katsokaa mallia Elenasta ja Felixistä, he ottavat toisistaan tukea juostessaan", yritin huudella neuvoja jälkeen jääneelle kaksikolle.
"Hyi, minä en ainakaan rupea ketään halailemaan", Rock ällöili ajatukselle. Felix ja Elena olivat jo melkein maalissa Rockin ja Hupsun tuskaillessa edelleen lähtöviivan tuntumassa.
"Minä keksin, jos emme pysy pystyssä voimme kieriä maaliin!" Hupsu ehdotti hupsua ideaansa. Kissojen meno oli varsin metkan näköistä heidän pyöriessä nurmea pitkin. Kumpikin oli aivan pyörällä päästään selvittyään viimein maaliviivan yli, paljon Felixin ja Elenan jälkeen. Putsasin vihreitä ruohonkorsia kissani turkista Rockin pidellessä vatsaansa, ilmeisesti kieriminen ei tuntunut hyvältä aiemmin syödyn suklaajätskin jäljiltä.

Pohdiskelimme Rockille asua pukukilpailuun osallitumista varten. Kissa ei suostunut lainaamaan mitään minun vaatteitani, eikä meillä olisi enää aikaa lähteä ostamaan asusteita kaupastakaan. Samassa silmiini osui kuvataidekerhon ylläpitämä kasvomaalauskoju.
"Mitä jos otettaisi sinulle kasvomaalaus? Sekin lasketaan varmaan asuksi", järkeilin, ja onnekseni Rockin suostui ajatukseen. Kojulla ystävällinen leikki-ikäinen tyttöpentu kehotti Rockia istumaan tuolille ja valitsemaan haluamansa maalauksen paperille piirrettyjen mallikuvien joukosta. Rock valitsi siniliilan erilaisia koukeroita ja muita yksityiskohtia sisältävän maalauksen, ja sitten päästiin hommiin. Pentu kavahti aluksi naamalla kutittelevaa siveltimen kärkeä, mutta hän tottui siihen nopeasti ja pysyi kiltisti paikoillaan koko maalausoperaation ajan. Tyttökissa jutusteli Rockille samalla, ja pentu vastaili tämän kysymyksiin lyhyesti. Arvelin hoidokkini pitävän tyttöä vähän tungettelevana. Kasvomaalaus valmistui juuri parahiksi pukukilpailun alkaessa, ja kiirehdimme Rockin kanssa paikalle. Rock asettui muiden kilpailijoiden tapaan riviin seisomaan tuomariston silmäillessä kilpailijoiden asuja. Pidin peukkuja hoidokilleni, sillä emme olleet voittaneet vielä yhtäkään kisaa. Lopulta Kirsikka aloitti tulosten julkistamisen.
"Voittaja on Rock kahdellatoista tähdellä!" Kirsikka huudahti pitkän hiljaisuuden jälkeen. Kissallani kesti tovi sisäistää Kirsikan äsken lausumat sanat, ja tajuttuaan voittaneensa Rock hypähti ilmaan innosta! Lopuksi otimme vielä osaa arvontaan, josta voitimme ei-niin-hyödyllisiä esineitä, kuten pinkkejä tavaroita ja meikkejä.
"Älä huoli, ei sinun tarvitse niitä käyttää. Kenties taloudessamme on joskus tyttökissa, jolle nämä kelpaavat", pohdiskelin.
"No hyi, minä en ainakaan halua ketään tyttöä kämppikseksi!" Rock tuhahti. Arvonnan jälkeen Kirsikka jakoi vielä kaikille lahjakassit (joista paljastui lisää pinkkejä tavaroita) ja ilmoitti Pääsiäisriehan päättyneeksi.

   

Kulut:
-2x jäätelöbaarin tarjonta (mitä ne sitten maksaakaan)
-3 penniä kasvomaalauksesta

Tarpeet -> Blogissa luvattiin että tarpeita saa kohottaa enemmän kuin tavallisesti, joten:
+ Terveys (kuumelääke)
+ Uni (2x yöunet)
+ Nälkä (tapahtuman nyyttäriruuat, jäätelöbaarissa syöminen, poista kaapista 1 kirsikka)
+ Leikkiminen (tapahtumaohjelmiin osallistuminen)
+ Liikkuminen (tapahtumaohjelmiin osallistuminen)

Hahah, se kun menit hakemaan Oonaa oli hauska <3, lähetitkin tämän tarinan tosi myöhään Oikeesti tyhmä minä, unohdin laittaa jäätelöbaarin tarjonnat, aargh! Noh, olkoon 3 KOLIKKOA/per jäätelö haha. Tästä tarinasta tuotit sitten 48 kolikkoa, joista miinustetaan -3 maalauksesta, -6 jäätelöistä, eli saat kaappiisi 39 kolikkoa

Kirsikka YP

Luku 3


Hupsun turkin raapimisen ääni kaikui hiljaisessa huoneessa, kun minä yritti tehdä etäopiskelua. Avasin videopuhelun luokkani kanssa, ja meillä olisi "kuulumistunti".
"Kirsikka, laittaisitko äänet pois päältä. Onko sinulla joku ihottuma?" opettaja kysyi. Vilkaisin Hupsuun joka raapi itseään hullunlailla.

"Ei minulla, mutta hoidokkikissallani näköjään on." vastasin, ja tuijotin herkeämättä hoidokkiani.
"Ei tässä mitään..." poika ähki taustalla.

"Ope, voinko poistua ja viedä kisuni eläinlääkäriin?" kysyin.

"No voit ensin sanoa, miten siellä menee. Voit sitten poikkeuksellisesti lähteä, jos hätä noin suuri on." opettajani kertoi. Huokaisin syvään, sillä Hupsu näytti räjähtävän, mutta olihan se parempi kuin ei mitään.



Kun pääsin vihdoin ja viimein pois puhelusta, menin ottamaan Hupsun syliini. Pentu kuitenkin sähisi ja raapi minua kun koskin häneen.

"Hupsu!" karjuin vihaisena.

"Älä koske!" murisi Hupsu. Hain itselleni käsiin laastaria, Hupsu teki vertavuotavat haavat.

"Sitten kävelet itse Eläinlääkäriin." sanoin.

"Häh? Ei todellakaan!" Hupsu maukui.

"Sinun pitää päästä tuosta raapimisesta eroon." kerroin.

"Eihän mulla tässä mitään." Hupsu sanoi ja raapi korvaa.



Päästyämme Eläinlääkäriin menimme vastaanotolle. Kissoja oli siellä paljon. Oikeastaan kaikki hoitajat ja niiden kissat oli paikalla.

"Moonlight ninja." Raita kutsui, ja Usva123, uusin hoitaja, käveli sisälle sylissään juuri syntynyt Moon. Tämä näytti siltä kuin ihan juuri oksentaisi.

"Aurinkoinen Hups-Uilija Kehräläinen." Täplä kutsui ja menimme sisälle huoneeseen.

"Sinulla on hauska nimi. Miten voin auttaa?" Täplä naukaisi lempeästi.

"Hupsulla on kokoajan joku raapimisonhelma." selitin.

"Eikä ole." Hupsu murjotti pureskellen häntää.
"Selkeää. Kissallanne on tullut Punainen mato." Täplä kertoi ja meni penkomaan kaappia.

"Häh, en mä mitään mattoa mussa nää." kissani ihmetteli ja naurahdin. Täplä tuli mukanaan kaksi rasvapakettia.

"12 kolikolla saatte nämä, jolla pääsette madosta eroon. Käyttöohjeet on tuon punaisen kyljessä tarrana." tyttökissa kertoi.

"Kiitos." sanoin, ja ojensin kolikot.

"Kiva kun voin auttaa. Onhan tämä työtäni." Täplä hymyili. Sitten lähdimme huoneellemme. Käyttöohjeen ensimmäisessä kohdassa luki, että ensin piti kisu pestä punaisella voiteella kuin shampoolla.
*Voi että... Kaupasta puuttuu edelleen kylpyammeet. Pitäispä käskeä Kaupan lisätä ne valikoimaan. Noh, yritetään keksiä jotenkin miten päästä yhteiseen kylppäriin...* mietin, ja sitten päähääni pälkähti ajatus.

"Hupsu. Leikitään sellaista leikkiä, jossa minä vien sinut jonnekkin kun sinulla on silmät kiinni, ja sitten sinun pitää arvata, missä olemme, kun annan luvan." kerroin, ja laitoin taskuuni punaisen voiteen sekä valkoisen rasvan, toinen niistä purkeista mitä Täplä antoi.

"Joo!" Hupsu innostui heti. Nostin Hupsun muhkeimmalle tyynylle mitä löysin, ja tämä painoi päänsä sinne sanoen:

"Valmiina lähtöön!"

Avasin huoneemme oven hiljaa ja kävelin käytävällä. Ensin poikkesimme odotustilassa, sitten varaylläpitäjien huoneessa, joka oli tyhjä, kun VYPt oli näköjään ansaitulla pienimuotoisella lomallaan. Sitten olimme menneet vielä adoptioon, jonka jälkeen vihdoin kylppäriin. Lukitsin oven hiljaa perässäni.

"No niin, arvaa, missä me ollaan."

"Ööh... Meijän huonees?" Hupsu arveli.

"Noh, voit nostaa pääsi." sanoin.

*Toivottavasti hän suhtautuu veteen hyvin.* toivoin mielessäni. Kun Hupsu nosti päänsä tyynystä, tämä alkoi kiljumaan täyttä kurkkua näkemästään.

"Ei kylpyä eiiii! Mä varmaan nukahdin kesken matkan!" hän ulisi.

"Sinä menet nyt kylpyyn että pääset madostasi eroon." kerroin napakasti, ja aloin täyttämn ammetta. Hupsu hyppäsi oveen ja yritti saada sitä auki yhä ulisten.

"Jos et tule terveeksi niin et pääse Pääsiäisriehaan!" uhkailin. Ulina lakkasi.

"Mutta en mä haluu kylpyy." tämä murjotti.

"Joka tapauksessa sinä menet." ilmoitin, otin Hupsun käsiini nopeasti ja heitin tämän ammeeseen. Vettä roiskui ammeen yli.

"Ääää, mä uppoon!" Hupsu huusi hädissään ja räpiköi vedessä.

"Rauhoitu Hupsu. Tassusi yltävät pohjaan, koska olet pikkuammeessa." selitin rauhallisesti. Poika kokeili pohjaa ja rauhoittui saadessaan tukea siitä.

"Ei tämä niin pahaa olekaan." tämä myönsi.

*Olisipa hän vain mennyt sinne itse ilman huutoja.* ajattelin, mutta jätin sen kuitenkin sanomatta. Annoin hoidokkini polskia iloisesti vedessä hetken.

"No niin, nyt on aika sitten hankata sinua tällä punaisella voiteella." totesin ja otin sen taskustani esille. Plöräytin purkista voidetta hoitolan yhteiseen harjaan, ja sitten hankailin sillä Hupsun turkkia. Voide muuttui hetkessä vaahdoksi ja se värjäsi veden vaaleanpunaiseksi. Hupsulta pääsi "WAU"-efekti kun tämä aukaisi suutaan ihmeissään. Pojalla meni kuitenkin shampoota avonaiseen suuhun, ja tulokseksi tämä aivasti muutaman vaaleanpunaisen kuplan. Katsoin purkissa olevaa käyttöohjeen toista osaa, jossa käskettiin pyyhkiä kissa kuivaksi. Nostin Hupsun (hän hieman vastentahtoisesti) ammeesta ja käärin tämän lainapyyhkeeseen. Hupsu halusi ravistella turkkinsa itse, mutta toruin häntä että kissat eivät käyttäydy kuin koirat. Hupsun ollessa kuiva karva oli pörhistynyt niin, että poikakissa näytti isolta karvapallolta. Päätin ottaa lainaan vielä kamman ja harjata Hupsun turkin sileäksi.

*Pitäisi itsekin ostaa nämä asiat, ettei joka kerta tarvitse lainailla.* pohdin kammatessani, mutta tajusin sen olevan aika mahdotonta käydä nyt Kaupassa, olihan kolikkoni loppu. Kun Hupsun turkki oli taas normaali, siirryin vielä viimeiseen vaiheeseen. Piti käyttää valkoista rasvaa kuin jotain turkin kiiltoainetta. Teimme sen työtä käskettyä.


Kun kylppärin sotkutkin oli siivottu, palasimme huoneellemme. Avasin puhelimeni, ja näytin suunnitelmaamme Pääsiäisriehaasta.

"UUUU." Hupsu ihasteli.

"Niinpä." huokaisin hymyillen pennun reagoimiselle.

"Mä haluun vetää mämmii! Ja ettii pääsiäismunii! Ja olla pukukilpailussa ja söpöyskisassa. Mä hauun päästä kaikkiin!" Hupsu vaati.

"Saat tietenkin." naurahdin. "Niin kuin kaikki muutkin."
Hupsu jäikin sitten loppupäiväksi selaamaan suunnitelmia mielenkiinnolla.

"Ilmoittaudutaan sitten myöhemmin kun laitan uutisiin (blogiin) tarkemmat tiedot tapahtumasta ja jaan osallistumiskutsut." selitin.

"Jee." Hupsu iloitsi.


Tarpeet:
+Leikki (jos nyt tämmöinen lyhyt paikannusleikki lasketaan )
+Puhtaus (kylpeminen)
+Terveys (eläinlääkärikäynti)

//tällainen lyhyt sairastelutarina tuli kirjoiteltua, ennen kuin päästäisiin sitten pääsiäistarinaan ))

Voi ei, ensinksi Hupsu joutui eläinlääkäriin ja sitten vielä kylpyyn. Pääsiäisrieha oli totisesta hyvä kiristysväline! Kohottelen tarpeet (lasken nyt leikinkin mukaan, kyllä se kelpasi) ja laitan pennit, joita tästä tarinasta saat 19.

Vision

Kuullessani ovelta koputuksen suorastaan pongahdin ylös tuoliltani sellaisella nopeudella, että olisi voinut kuvitella allani olleen vieterin vauhdittamassa tapahtumaa. Oven takaa paljastui Oona, joka oli eilen luvannut pistäytyä neuvomaan minua kissojen hoidossa.
"Hyvä kun tulit! En tiedä mitä olen tehnyt väärin, mutta luulen rikkoneeni Rockin", kerroin kauhuissani.
"Ei kissoja voi rikkoa niin kuin jotakin elekroniikkalaitetta. Selitähän mitä on tapahtunut", Oona kehotti rauhallisesti. Pieni hymynpoikanen tytön huulilla viestitti, ettei hän tuntunut ottavan asiaani kovin vakavasti.
"Noh, tein kuten neuvoit ja ostin tavaroita Rockia varten, mutta hän ei suostu käyttämään niitä", selostin johdattaessani Oonaa Rockin luokse. Pentu istui lattialla kaikkien tavaroidensa ympäröimänä.
"Taidanpa tietää, mistä kenkä puristaa: Olet sekoittanut hiekkalaatikon ja ruokakulhon keskenään", Oona sanoi nauruaan pidätellen.
"Vihdoinkin joku täysjärkinen saapuu paikalle", Rock kehräsi ja riensi puskemaan Oonan jalkaa.
"Mistä minä olisin voinut tietää kumpi niistä on kumpi?", puhuin hieman häpeissäni. Ilmeisesti jopa kissani oli tajunnut asian, eikä se tietenkään voinut mainita asiasta suoraan minulle vaan piti mielenosoituksellisesti mykkäkoulua. Oona kumartui antamaan harmaalle kissalle rapsutuksia ja ojensi kissanhiekalla täytetyn ruokakulhon minulle.
"Käyhän tyhjentämässä ja huuhtelemassa tämä, niin yritetään Rockin ruokkimista sitten uudelleen", Oona kehotti ja ryhtyi sitten kaapimaan hiekkalaatikkoon kumoamaani rypälemössöä takaisin purnukkaan.

Hetkeä myöhemmin kissanhiekat ja ruuat oli saatu oikeisiin paikkoihin, ja Rock mussutti liilahtavan rypälemössön hyvällä ruokahalulla suuhunsa ja kävi ruokailunsa jälkeen omatoimisesti hiekkalaatikolla.
"Osaat varmaan jatkaa tästä eteenpäin, minun on nyt mentävä", Oona ilmoitti.
"J-juu..." mutisin epävarmasti.
"Älä suotta stressaa. Opit kyllä, ja minun lisäkseni muukin hoitolan väki auttaa sinua mielellään", Oona rohkaisi minua. Hän kumartui vielä silittämään tyytyväisesti kehräävää Rockia ennen kuin poistui. Oonan mentyä Rockin olemus muuttui täysin: Lempeä kehräys keskeytyi heti, ja kissan hymy vaihtui myrtstiin mökötysilmeeseen.
"Okei, en ehkä hallitse hoitamistasi vielä täydellisesti, mutta ei sinun tarvitse minulle näyttää hapanta naamaa", tokaisin kissalle.
"Ole hiljaa, en jaksa sinua", Rock tuhahti ja tassutteli häntä pystyssä lattialla lojuvan hyrränsä luokse. Pentu ei kuitenkaan nostanut hyrrää leikkiäkseen sillä, vaan istui paikoillaan tapittaen värikästä kapistusta. Mietin että kissa ei ehkä tiedä miten hyrrä toimii, joten nappasin hyrrän käteeni näyttääkseni mallia. Rock ei kuitenkaan ilahtunut tästä ja syöksyi raapaisemaan kättäni.
"Auh, miksi sinä noin teit?" huudahdin yllättyneenä.
"Älä koske minun tavaroihini", kissa sähähti takaisin.
"Olisin vain halunnut näyttää miten hyrrällä leikitään", puolustauduin. Mieleni olisi myös tehnyt huomauttaa, että ilman minun rahoitustani pennulla ei olisi mitään näitä tavaroita, mutta Rock on kuitenkin sen verran nuori ettei varmaan ymmärtäisi pointtiani.
"En tarvitse apua. Leikin että hyrrä on kallein aarteni, ja minun tehtäväni on vahtia ettei kukaan koske siihen", Rock selitti arvokkaana.
"Mutta siinä leikissähän sinä joudut vain istumaan paikoillasi. Jos minä kuitenkin näyt..." hoidokkini keskeytti lauseeni lähestymällä minua uudestaan kynnet ojossa yrittäessäni tavoitella hyrrää, joten päätin antaa olla. Jos pentu kerran viihdyttää itseään tällä tavalla niin mikäs siinä. Ainakin tässä hiljaisuudessa pystyy keskittymään lukemiseen!

Ovelta kuuluva koputus sai sekä minun että kissani huomion. Laskin käsissäni pitelemäni kirjan pöydälle ja suuntasin ovea kohti. Huomasin myös Rockin vilkuilevan uteliaana oven takaa paljastuvia henkilöitä.
"Hyvää ystävänpäivää!" Vision toivotti iloisesti ja tyrkkäsi syliini valtavan jäätelöannoksen ja muita makeisia sekä vaaleanpunaisen kalalelun.
"Kiitos! Mistä hyvästä me nämä saimme?" tiedustelin hämmentyneenä.
"Ne ovat tietenkin ystävänpäivän kunniaksi. Lisäksi avaamme pienen puodin, josta voi ostaa lahjoja muille hoitajille", Vision selvensi.
"Älä unohda näitä", pieni mustavalkoinen kissanpentu maukaisi Visionin jalkojen juuressa. Pennulla oli suussaan kaksi kirjekuorta.
"Tosiaan, teille on postia. Tämä on muuten hoidokkini Felix", Vision selitti ojentaessaan kirjeet vapaaseen käteeni. Jutustellessani Visionin kanssa olivat Felix ja Rock alkaneet tehdä tuttavuutta keskenään.
"Moi, vaikutat kivalta! Oltaisko ystäviä?" Felix kysyi reippaasti.
"Ei kiinnosta", Rock vastasi tylysti takaisin.
"Rock, mitä sinä nyt tuollaisia puhut? Tietenkin silloin ruvetaan kaveriksi kun toinen pyytää", kiirehdin paikkailemaan hoidokkini möläytystä.
"No niin kai sitten", Rock lausahti kyllästyneesti. Felix ei onneksi vaikuttanut pahastuneen kissani käytöksestä, päinvastoin kisu iloitsi ensimmäisestä ystävästään.
"Kivaa! Käykö jos tulen huomenna leikkimään teille?" Felix kysyi, ja kiirehdin vastaamaan myöntävästi ennen kuin Rock ehtisi sanoa taas jotain ikävää.
"Tulehan Felix, meidän on jaettava ystävänpäiväyllätykset lopuillekin hoitajille", Vision kutsui hoidokkiaan. Visionin ja Felixin mentyä pääsimme Rockin kanssa tutkailemaan tuomisia tarkemmin. Kissa katseli kieli ulkona suurta jäätelöannosta, mutta päätin laittaa sen säilöön, sillä Rock oli juuri eilen saanut jäätelöä kahvilan avajaisissa, eikä joka päivä olisi soveliasta herkutella. Myös lelukala sai Rockilta kielennäytön, tosin tällä kertaa inhon vuoksi. Vaaleanpunainen ei ilmeisesti ole kissani mieliväri.
"Nämä loput herkut ovat sitten lahjoja muilta hoitajilta", selitin luettuani Visionilta ja Kirsikalta tulleet kirjeet.
"Felixin kaveripyyntöön vastasimmekin jo myöntävästi, kirjoitetaan Hupsullekin takaisin. Voisimme myös käväistä siellä Visionin mainitsemassa ystävänpäiväpuodissa ja ostaa lahjoja muille", suunnittelin.

Kun kirjeet ja lahjapaketit oli toimitettu postiin kokoonnuimme monien muiden tapaan hoitajien oleskelutilassa olevan TV:n ääreen jännittämään lottoarvonnan tuloksia. Olimme käyneet päivällä täyttämässä vielä pari lisäkuponkia (koska tässä välissä ehdittiin järjestää jo toinen lotto .-D), ja kenties yksi neljästä numerorivistämme toisi meille lottovoiton! TV-ruudulla näytettiin Taivaankehrän ylläpitäjää Kirsikkaa, joka toivotti kaikille onnea arvontaan ennen kuin hänen kissansa Hupsu väänsi kahvaa, joka käynnisti lottopalloja pyörittelevän arvontakoneen.
"Ja lottorivin ensimmäinen numero on 1!" Kirsikka huudahti, jolloin kaikki hoitajat kissoineen katsahtivat nopeasti paperille kirjaamiaan numerorivejä tarkistaakseen, sisältyikö numero heidän täyttämiin kuponkeihinsa. Jopa Rock kiipesi tapojensa vastaisesti syliini nähdäkseen kädessäni pitelemäni paperin paremmin. Täysiä kuusi oikein tuloksia ei valitettavasti osunut kenellekään, joten pääpotti meni sivusuun. Saimme kuitenkin Rockin kanssa kaksi yksi oikein tulosta, yhden kaksi oikein sekä yhden kolme oikein, mistä tienasimme ihan mukavan määrän kolikoita.

Tarpeet:
+ Nälkä (rypälemössön voi poistaa)
+ Puhtaus (hiekkalaatikolla käynti)
+ Leikkiminen (jos Rockin hyrrän vahtiminen lasketaan tarpeeksi viihdyttäväksi aktiviteetiksi .-D)


Oih, en voi tajutakkaan miten hiekkalaatikon ja ruokakulhon voi sekoittaa >:-D. Onneksi Oona pistäytyi hätiin, ja Rock oli jopa tälle ystävällinen! Mahtaakohan hän olla muillekkin tuollainen? Hyrrän vahtiminen on kyllä tarpeeksi hyvä aktiviteetti Rockille, jos noin se haluaa kuluttaa aikaa . Ystävävnpäivälahjat ja lottokin ehtivät esiintyä tarinassa, jei! Saat 20 kolikkoa, ja kohotan tarpeet!

Kirsikka YP

"Hupsu? Hupsu! HUPSU?!" huusin heräessäni sängyllä. Pikku kissa ei ollut sängyssä, olisipa pitänyt arvata. Päätin nousta sängystä ja etsiä hänet. Kun huusin, kuului tömähdys ja pieni vaikerointi. En kuitenkaan saanut selvää mistä ääni tuli eli kenestä ja suunnasta.

"Hupsu?" päätin kuitenkin yrittää.

"Heheh en kerro missä oon!" kuului toivomani ääni. Hupsu poika aina hupsu! Ääni kantautui meikkipöydältäni päin. Menin sinne ja kurkkasin peilin taakse. Ja sitten löysin keltaisen ja karvaisen palleron laatikosta.

"Mä tömäytin pääni kun huusit." tämä murjotti.

"Anteeksi. Oletpa sinä hupsu kun menit tuonne laatikkoon nukkumaan." kommentoin.

"No siitähän sain nimeni." Hupsu kertoi ja röyhisti rintaansa. Naurahdin pennulle.

"Ehkä mennään kauppaan ostamaan jokin parempi paikka missä nukkuisit. Viimeksihän ostin kaiken itselleni. Se tyyny oli alun perin tuohon sohvalle koristeeksi, ja nyt se ehkä pääseekin sinne." sopersin omaa. Hupsu oli jo lähtenyt kohti ovea ja tajusin höpinöiden jälkeen mennä perään. Kävelimme kaduilla hiljaa ja reippaasti. Hupsu itsekkäästi käveli itse, vaikka kysyin asiaa elehtimällä eli ojentamalla avointa syliä. Tämä kuitenkin pudisti päätään jyrkästi. Päästyämme Kauppaan otin ostoskärryt ja laitoin Hupsun istumaan kärryn istuimelle. Sentään tällä kertaa Hupsu ei vastustanut että hän ei kävelisi. Menin vihannesosastolle ja yritin ottaa munakoisoa ja porkkanaa, mutta Hupsu huusi jo ennen kuin edes ehdin siihen koskeakaan. Otin sitten maissia, retiisiä ja sitruunaa jotain keittoa varten. Ja keittoon taevitsee kattilan, joten käytiin hakemassa sekin.

"Se minttukarkki eilen oli hyvää." Hupsu kehui ja osoitti sitä hyllyllä. Otettiin niitä, ja uusia makujakin.

Kun muutkin ostokset oli tehty, palasimme hoitolalle. Näimme Jarnon kävelemässä Rockin kanssa ulkona.
"Mä haluun jonkun kaverin." Hupsu alkoi valittaa, ja sain idean. En kuitenkaan ollut varma suhtautuisiko Rock kissaani ystävällisesti, mutta päätin ottaa riskin.

"Moi Jarno!" tervehdin kissan hoitajaa.

"Moi Kirsikka!" tämä tervehti takaisin.

"Kuka toi on." Hupsu ihmetteli ja osoitti Jarnoa.

"Olen Jarno. Tässä on kissani Rock." Jarno kertoi ja esitteli vieressään olevaa harmaata poikapentua.

"Kyllä minä osaan itseni esitellä." poika murahti.

"Moi, haluutko olla mun kamu?" Hupsu kysyi ja lähestyi iloisena Rockia. Rock katsoi tätä nyrpeä ilme naamalla.

"Tietenkin hän voi olla kaverisi!" Jarno huudahti.

"En haluu kavereita." Rock murjotti.

"Kyllä haluat. Voi olla jopa että saat josksu Hupsulta lahjoja." Jarno maanitteli kissaansa.

"No sitten." Rock murahti ja ojensi oikeaa käpäläänsä. Hupsu ojensi vasemman.

"Väärä käpälä." Rock naurahti. Hupsu vaihtoi vikkelästi käpälää vasemmasta oikeaan, edelleen hämmentyneenä siitä mitä Rock tekisi. Rock otti sitten Hupsun käpälästä kiinni ja ravisteli sitä.

"Tämä on kättely." Rock selitti naurahtaen tuijottaessaan Hupsun hämmästynettä ilmettä. Tämä sitten nyökkäsi ja heilutteli pientä häntää innoissaan.

"Kiipeillään puuhun!" Hupsu ehdotti ja osoitti tassullaan takanaa olevaa isoa ja paksua koivua, mihin olisi helppoa kiipeillä. Siinä oli paljon paksuja oksia, jotka kestäisivät vaikka kymmenen aikuisen kissan painon, ehkä suuremmankin määrän.

"Noh, olkoon." Rock huokaisi ja meni juoksemaan jo lähteneen Hupsun perään. Minä ja Jarno jäätiin kahden kesken.

"Noh, miten Rockin kanssa on sujunut?" aloittelin keskustelua.

"Ihan ookoo." tämä vastasi.

"Onko Taivaankehrässä mukavaa?" jatkoin.

"Joo. Mistä edes sait idean luoda tämän hoitolan?" Jarno kysyi. Helpotuin, vihdoinkin sain aikaiseksi keskustelun!

"No olen kuullut joskus Mouruposkesta. Sain idean sieltä. Ja sitten kun sen omistaja simssiliini kuuli Taivaankehrästä, tämä kysyi yhteistyötä!" kerroin innoissani.

"Sepä mukavaa. Mielestäni teidän pitäisi järjestää joku yhteinen tapahtuma, saataisiin uusia kavereita." Jarno ehdotti.

"Hyvä idea." sanoin ja oikeasti tarkoitin sitä. Samassa kaivoin puhelimen esille ja kirjoitin minun, Visionin ja Odessan YP-ryhmään:

"Moi! Jarno ehdotti tässä juuri mun mielestä tosi hyvää ideaa: voitaisiin järjestää jotain yhteistä tapahtumaa Mouruposken välillä. Mitäs sanoisitte?"

Lähetettyäni viestin ruudulle ilmestyi heti Odessalta vastaus:

"Todella hyvä idea! Voisin ilmoittaa Mouruposken simssiliinille tästä, silloin hän voisi ideoita heitellä myös. Ja siis silloin myös varmistaisimme että se hänelle sopisi."

"Jep, emmehän mitään järjestele toisen hoitolan kanssa jotain yhteistä ennen hoitolan omistajan lupaa :'D" laittoi Vision. Sitten näpyttelin itse ruudulle näin:

"Laita vain viestiä Odessa. Vision, tutkisitko kalenteria ja katsoisit noin sopivaa ajankohtaa tälle. Olisi hauskaa jos se oli juhlapyhä."

"Käskystä kapteeni, oi oi ;D" Vision laittoi. Sitten suljin puhelimen. Katsoin miten leikkivillä pennuilla menisi. Kissat olivat päässeet puussa jo kolmen metrin korkeudelle.

"Hei, eikös olisi aika tulla alas?" huutelin ylös.

"Höh, tässä oli niin kivaa. Mutta hei kerro vielä yksi vitsi tai arvoitus Rock." Hupsu vaati.

"No, mikä on maailman suurin kana?" Rock kysyi.

"Jättikana!" Hupsu heitti.

"Ei, vaan Kanada." Rock paljasti. Hupsu alkoi hihittelemään ja hyppäsi alas puusta.

"No niin, oliskohan aika lähteä takaisin sisälle?" kysyin.

"Näkemiin Rock!" Hupsu hyvästeli.

"Heippa! Nähdään taas." Rock sanoi. Sitten me mentiin sisälle.



Tarpeet:

Hupsu:
+Liikkumistarve
+Leikkimistarve

Hupsu on totisesti nimensä veroinen, kunnon hupsuilija! Mitäköhän sen päähän vielä pälkähtää, saa nähdä. Pidin kanssa siitä, kun olit ottanut paljon muita hoitajia ja kissoja mukaan, Rockin ja Hupsun keskustelu oli hauska. Tästä tarinasta saat 17 kolikkoa ja kohottelen tarpeita.

Vision

4. luku jossa kerhoillaan eikä tehdä oikeastaan juuri mitään muuta

Aurinko herätti minut aamulla aikasin, kun se loi säteensä suoraan silmiini. Olin jo puolihereillä silloin; en nukkunut, mutta silti nukuin.
 Felix nukkui sänkyni vieressä sinisellä kissatyynyllä. En kehdannut vielä herättää poikaa, sillä kissa nukkui niin sikeästi, eikä kello ollut vielä paljoa, lähenteli seitsemää.
 Tein itselleni aamiaisen ja puin vaatteeni. Sen jälkeen hiivin hiljaa pois asunnosta, sillä ajattelin antaa Felixin nukkua rauhassa. Voisin aivan hyvin mennä tekemään jotain hommia, nyt kun minulla oli aikaa.

Aamulla kun heräsin, en löytänyt Visionia mistään. Yritin etsiä häntä, mutta lopetin etsimisen aika äkkiä. Jos Vision ei halunnut tulla pois piilostaan, mikäs siinä.
 Kipitin vessaan ja asetuin hampaidenharjaamisjonoon, mikä olisi ollut jono, jos talossa olisi toinen kissa. Mielestäni täytin jonon kyllä aivan hyvin yksinäni, enkä kaivannut toista kissaa rinnalleni.
 Hampaiden harjaamisen jälkeen, tunsin kuinka mahani murisi. Se tuntui ihan maanjäristykseltä! Päätin kuunnella maanjäristyksen mielipidettä ja mennä syömään.
 Vision oli vieläkin kovin aikaansaamaton, eikä hoitaja ollut käynyt kaupassa, joten jääkaapissa oli ainoastaan jäljelle pari kirsikkaa ja palanen kirsikkakääretorttua.
 Hei, ennen kun syytätte minua mistään, muistutan, että olen erittäin mahtava ja hieno kissa. Tottelen erittäin usein hoitajaani, enkä ikinä säntäile minnekään, mutta se kääretorttu näytti niin hyvältä!
ini pohjalta pienen läpyskän. Annoin sen Felixille ja annoin pojan tutkia sitä. Lopuksi luin vielä, mitä esitteessä luki.
 Esite kertoi koulusta ja koulunkäynnistä. Näin Felixin silminnä  Otin kääretortun jääkaapista ja ryhdyin syömään sitä siis.
 Tässä vaiheessa joudun myöntämään, että huolestuin hieman siitä, missä Vision oli. En ehtinyt kuitenkaan kauaa olla huolestunut, sillä rynnättyäni huoneen läpi kolmesti ovi avautui, ja Vision seisoi sen takana.

Olin hieman yllättynyt siitä, että Felix ei ollut sotkenut huonettamme lisää. Muutama tavara lojui hieman väärässä paikassa, mutta se ei haitannut.
 Katsoin pöydällä olevaan lautaseen, ja lautasella olevista murusista pystyin päättelemään, että Felix oli syönyt kirsikkakääretortun viimeiset palat. Olin jo aikeissa sanoa kissalle siitä, mutta päätin kuitenkin pitää suuni kiinni. En varsinaisesti ollut antanut kissalle mitään ohjetta, että kääretorttua ei saanut syödä, eikä kivaa aamua kannattanut pilata meuhkaamisella ja raivoamisella.
 Istuuduin sohvalle ja Felix tuli viereeni. Kaivoin kangaskasshden innostuvan ajatuksesta, ja syvennyimme hänen ainevalintoihinsa vielä noin tunniksi.
 Lopulta tulimme siihen päätökseen, että Felix opiskelisi äidinkieltä, matematiikkaa ja liikuntaa. Poika olisi halunnut opiskella useampaakin ainetta, mutta en antanut - tiesin kyllä aivan liian hyvin, ettei Felix jaksaisi opiskella uutta kieltä tai sen mielestä tylsää historiaa.
 Kello lähenteli noin kahta, kun lähdimme huoneesta. Avasin oven Felixille, joka kipitti sen raosta käytävälle.
 Ystäväkerhon innostamana Felix oli ilmottautunut vielä yhteen kerhoon, luontokerhoon.
 “Mutta toivottavasti siellä ei poimita roskia, niin kuin esitteessä sanottiin”, Felix oli tuuminut. Olin naurahtanut pojan ajatuksille.
 Felix käveli ripeillä ja reippailla askeleilla kohti aulaa. Näin pojan huomion keskittyvän aina kun ovi tuli vastaan ja Felix mutisi silloin aina jotain. Hymyilin hassulle kissalle.
 Kun tulimme aulaan, pysähdyin ja Felix teki samoin.
“Heippa Vision”, kissa sanoi. Hyvästelin itsekin kissan, ja käännyin jo lähteäkseni.
 “Voinko tulla ensi kerralla yksin?” Felix kysyi ja nyökkäsin hiljaa ennen kuin lähdin.

Jahuuuu! Luontokerhooo!
 Aulassa ei ollut vielä ketään, kun tulin, joten yritin hillitä itseni ja pysyä paikallani. Minulla oli vain yksi toive tälle päivälle. Kunhan ei kerättäisi roskia, niin kaikki olisi hyvin.
 Lopulta Kirsikka saapui. Minun teki mieli sättiä häntä ajoituksen täsmällisyydestä, mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Olin myöhästynyt viime kerralla ystäväkerhosta, eikä se ollut haitannut Kirsikkaa.
 “Felix, sinä oletkin ainoa kerholainen täällä”, Kirsikka sanoi. Masennuin hieman, sillä olisin tahtonut pitää hauskaa muiden kissojen kanssa. Ihmiset kun olivat sellaisia tosikkoja, jotka eivät osanneet nauttia elämästä.
 Nyökkäsin Kirsikalle, joka katsoi minuun odottavasti. Hän hymyili minulle, mikä ärsytti edelleen kovasti. Minua pitäisi katsoa kunnioittavalla katseella, kun saavun alamaisteni nähtäväksi.
 Valitettavasti kaikki eivät taida olla sitä mieltä, että ovat alamaisiani. Kirsikka ilmoitti minulle, että tänään kerättäisiin roskia. Pahin painajaiseni oli käynyt toteen.
 “Eiiiiiiiii!” huusin. Kirsikka katsoi minuun ilmeellä, jota en osannut tulkita.
“Felix, roskien kerääminen on tärkeää työtä. Keräämällä roskan kannat oman kortesi kekoon ilmastonmuutosta vastaan kamppailemisessa”, Kirsikka selitti. Nyrpistin nenääni, mutta tartuin kuitenkin Kirsikan kädessä komeilevaan suureen jätesäkkiin. Mikä hän oikein kuvitteli olevansa? Joko pomoko?
 Olin kuvitellut, että Taivaankehrän pihassa ei olisi paljon roskia. Petyin kuitenkin nähdessäni monta roskaa. Ihmiset ja kissat olisivat voineet helpottaa minun työtäni laittamalla roskat roskikseen. Se ei ollut iso homma.
 Ja tästä tuskasta Vision oli vielä maksanut. Millaiset ihmiset maksavat kissansa pääsystä kerhoon, jossa poimitaan roskia?
 Onneksi roskien keräämisessä kesti paljon vähemmän aikaa kun olin kuvitellut. Kirsikka oli varsin tehokas poimiessaan. Aika kului siivillä, ja pian Kirsikka ilmoitti, että voin lähteä takaisin huoneelle.
 “Ensi kertaan!” hän sanoi. Pudistin päätäni kun olin lähtenyt Kirsikan ulottuvilta niin, ettei hän voinut nähdä.
“Jos sitä ensi kertaa edes tulee”, mutisin ja lähdin suuntaamaan takaisin huoneelle.
 Myöhemmin illalla minulla oli vielä ystäväkerhoa. Käskin Visionin jäädä huoneelle tekemään jotain hauskaa, ja lähdin kulkemaan kohti aulaa jo toisen kerran tänään.
 Matka meni nopeasti, ja olin aikaisemmin aulassa kuin ajattelin. Kirsikkaa ei vieläkään näkynyt, mutta Jokke odotti aulassa. Ryntäsin vanhemman kissan luokse iloisena näkemästäni. Jokke oli kiva.
“Moi Jokke!” tervehdin kissaa, joka hymyili. Hymyilin takaisin, mutta pyyhin hymyn pian kasvoiltani. Jokke pitäisi minua ihan tyhmänä, jos hymyilisin.
 Kirsikka saapui aulaan pian minun jälkeeni.
“En ole ehtinyt suunnitella mitään ohjelmaa, voitte päättää mitä tehdään”, hän sanoi ja olin siihen ihan tyytyväinen. Ei ainakaan roskien keräämistä, jahuu!
 Mietimme Joken kanssa kauan mitä tekisimme. Ehdotin kaikkea kivaa, kuten benji hyppyjä, mutta Kirsikka tyrmäsi ideani heti, ennen kuin Jokke edes ehti kertoa omaa mielipidettään. Olin siitä hieman loukkaantunut, mutta minkäs sille voi kun on niin rajoittunut kerhon vetäjä. Tyhmä Kirsikka. Tyhmä maailma. Hieno Felix.
 Lopulta Jokke ehdotti uusintaa Afrikan tähdessä. Suostuin siihen, ja tällä kertaa osaisin säännöt ilman selittämistä.
 Matka meni huoneelle nopeammin kuin viimeksi. En jaksanut enään laskea ovia, vaan laskin kissoja, joita tuli vastaan. Näin vain kaksi kissaa, enkä tunnistanut kumpaakaan. Aika hassua, onhan Taivaankehrä sentään vielä aika pieni paikka.
 Kun pääsimme perille, Jokke laittoi Afrikan tähden valmiiksi, sillä aikaa kun minä katsoin vierestä hänen touhujaan. Kun Jokke kysyi, voisinko auttaa, sanoin etten voisi. Kissa taisi hieman loukkaantua siitä, mistä tuli minulle hieman paha mieli. Tyhmä Felix.
 “Onko se nyt valmis?” kysyin varmaan kymmenennen kerran. Jokke nyökkäsi. Heitin noppaa, sillä olin nuorempi ja sain alottaa. Ykkönen.  
 Pistin suuni mutruun. Halusin kutosen, en ykköstä. Yritin tahdonvoimalla muuttaa nopan silmälukua, mutta harmikseni en onnistunut. Jouduin tyytymään ykköseen. Liikutin omaa hahmoani yhden askeleen eteen päin.
 Jokke heitti seuraavaksi kutosen, niinpä niin. Se noppa oli varmasti puolueellinen.
 Peli päättyi tällä kertaa Joken voittoon. Olin harmissani, mutta en jaksanut kauaa vihoitella. Häviöni oli vain sen puolueellisen nopan syytä, eikä se vaikuttanut mitenkään omaan erinomaisuuteni.
 Ystäväkerho päättyi, kun peli päättyi. Aulasta lähdin kulkemaan takaisin huoneelle. Oli minulla sitten kiva kaveri, se Jokke.

Tarpeet:
+ puhtaus (hampaiden harjaaminen)
+ liikunta (käytävillä ja ulkona liikkuminen)

// tästäkään ei nyt tullut mitenkään kovin pitkää, halusin vaan Felixin kasvavan ja kouluun. Ilmotin sen tosiaan myös luontokerhoon, lisäsin vain ja poistin kolikot. Onko ihan ok, että toimin näin muidenkin ostoksien kanssa? Kääretortun voi nyt myös poistaa.

OK on, ainakin mun puolesta (:
Kiva tarina, kun kuvailit paljon mitä teitte. Kirjoitusvirheet ei tälläkertaa mua niin paljon haitanneet (yleensä haittaa, kun sellasta se on äikän konkarina, jännä juttu, kun omat ei haittaa XD) Hyvä kun sait tarinaan tungettua myös syömistä, ja hampaiden pesua. Oon pahoillani että kesti näin kauan lukea, kun söin välissä.
Saat 34 kolikkoa
Lisään tarpeet ja kolikot (jos ehdin nyt kirjautua)
~Odessa

3. luku jossa ollaan kaupungilla ja käydään kahvilla

Aamulla heräsin aikaisin, vaikka nukkumaanmenoaika olikin viivästynyt, kun Felix oli riehunut ja juoksennellut ympäri huonetta. Olin totaalisesti menettänyt hermoni pojan pelleilylle, mutta huolellisella suunnittelulla ja monen kiukunpuuskan kautta poika rauhoittui.
 Aamulla minulla ei ollut töitä, joten suunnittelin käyntiä kaupungilla Felixin kanssa. Felix ei ole koskaan ennen poistunut Taivaankehrästä, joten minua hieman jännitti, miten se suhtautuisi. Sen kummempia suunnitelmia minulla ei ollut. Voisimme käydä vaikka kahvilassa. Postiin minulla ainakin oli asiaa, koska muutama kirje odotti postittamistaan.
 Koska Felix vielä nukkui sikeästi, ja kello lähestyi puolta yhtätoista, kaivoin jääkaapista kissalle vielä aamiaisen. En ollut ehtinyt käydä kaupassa, joten kaapissa oli ainoastaan kirsikoita ja pieni kääretortun palanen. Tartuin punaiseen kirsikkaan, ja poistin kiven. Tein kirsikasta vielä sosetta, ennen kuin pistin sen pöytään.
 Seuraavaksi menin herättämään nukkumassa olevan Felixin. Felix marisi siitä kovasti, mutta ryntäsi keittiöön pian kuullessaan suunnitelmistani päivän varalle. Se hotki kirsikkansa ja meni äkkiä pesemään hampaansa kun ei ollut aikaisemmin muistanut. Sen jälkeen Felix ilmoitti olevansa valmis suureen seikkailuun. Naurahdin hänelle ja avasin oven.
 Huoneeltamme ei ollut pitkä matka aulaan ja aulasta ulos, joten olimme pian tiellä, joka vei kaupunkiin. Taivaankehrä sijaitsi melko lyhyen matkan päästä kaupungista, mutta oli kuitenkin hieman syrjässä. Otollisessa paikassa siis, tuumin. Hymyilin katsoessani lätäköstä toiseen hyppivää Felixiä, jonka turkki oli jo nyt aivan kurassa sekä mutainen.
 Päästessämme kaupunkiin, lähdin kulkemaan ripein askelein kohti postia, jonne minun pitäisi viedä muutama kirje. Felix olisi halunnut jatkaa kaupungin tutkimista, mutta en antanut sille lupaa.
“Mutta minä haluan”, poika sanoi yrittäen vieläkin saada tahtonsa läpi, mutta en antanut periksi.
“Felix, koita jo ymmärtää, ettet saa tahtoasi läpi”, sanoin yrittäen kuulostaa huolettomalta ja lempeältä, mutta silti ankaralta. Viihdyin hoitajana erittäin hyvin, mutta näitä puolia vihasin, kun jouduin jankkaamaan Felixille vastaan ja riitelemään tämän kanssa.
 Felix huokaisi liioittelevasti ja mahdollisimman dramattisesti, ja siinä samassa pahamieleni haihtui. Rakastin Felixiä, kun kissa ei jaksanut olla pitkävihainen minulle.
“Kai se sitten käy”, poika sanoi ja lähti kulkemaan niin ripeästi kohti postia, etten itsekään meinannut pysyä perässä. “Hoidetaan nyt se pois alta ennen kuin tehdään kaikkea kivaa.”
 Hymyilin. Postin portailla Felix pysähtyi. Avasin oven ja Felix kipitti sen rauosta sisälle postiin.
 Postissa asiat hoituivat nopeasti, emmekä jääneet sinne jumittumaan pitkäksi aikaa. Tunsin jo mahani hieman murisevan, sillä omasta aamiaisestani oli jo jonkin verran aikaa. Felix ei kuitenkaan näyttänyt olevan nälkäinen, joten jatkoimme kaupungin tutkimista.
 Kun kävelimme ohitse liikkeiden, Felix yritti tavailla sanoja kylteistä. Poika ei osannut vielä lukea, mutta suurimman osan se kirjaimista tunsi. Pyrin korjailemaan sen tavaamista niin hyvin kuin osasin, mutta puuttuessani peliin Felix lopetti ja siirtyi seuraaviin kiinnostuksenkohtauksiin.
 “Olet vähän tylsä”, Felix sanoi yht’äkkiä, kun kävelimme läpi kuraisen kadun. Taivaalta oli muutama vesipisara jo tihutellut, mutta pelkäsin, etteivät ne olisi viimeiset.
 Katsoin Felixiin hieman järkyttyneeltä. Juuri nyt olisin halunnut pitää hänelle puhuttelun, mutta sitten taivaalta ryöpsähti kunnolla vettä niskaamme. Menimme lähimmän rakennuksen sisälle. En edes katsonut minne menimme, halusin tällä hetkellä vain kuivattelemaan.
 Kun pääsimme sisälle, katsoin vasta tarkemmin, minne rakennukseen olimme oikein päätynyt. Paikka näytti erehdyttävästi kuntosalilta, missä minun oli jo jonkin aikaa pitänyt käydä.
 Aulassa, minkä reunalla minä ja Felix seisoimme, oli kassa. Kassan takana oli kellertävän ruskea kissa, jolla oli nimilappu. Jos en katsonut väärin, kissan nimi oli Kassu.
 Kassu katsoi minuun ja Felixin odottavasti ja hieman hölmistyneenä, kun me vain seisoimme paikallamme ja annoimme vesipisaroiden valua märistä vaatteistani ja Felixin turkista lattialle. Sitten ymmärsin, mitä Kassu odotti; hän odotti meidän tulevan kassalle ja maksavan lipuista.
 Kumarruin Felixin puoleen ja kuiskasin suunnitelmani. En kehdannut mennä enään takaisin uloskaan, joten kysyin kissalta, kävisikö sille, että menemme hetkeksi kuntoilemaan. Felixille se sopi, ja niinpä minä lähdin kassalle ja hymyilin Kassulle.
 Tutkailin kassalla olevaa hinnastoa. Felix maksaisi kolme kolikkoa, minä taas en yhtään. En onneksi joutuisi maksamaan itseäni kipeäksi tästä seikkailusta.
“Yksi lippu”, sanoin Kassulle ja osoitin lattialla olevan Felixin suuntaan. Felix oli ehkä hieman liian pieni kuntosalille, mutta olihan täällä varmasti sillekin jotain tekemistä.
“Tässä, olkaa hyvä”, Kassu sanoi ja kiinnitti Felixille pienen rannekkeen. Poika hymyili innokkaana.
 Kassu osoitti meille pukukoppien suunnan, jonne voisimme jättää tavaramme. Minulla oli onneksi päälläni melko urheilulliset vaatteet, sillä en ollut ottanut vaihtovaatteita mukaan. Eivät vaatteet olleet mitkään parhaat kuntosalille, mutta ne menettelivät.
 Pukukopeista pääsi kuntosaliin. Siellä ei näyttänyt olevan hirveästi innokkaita kuntoilijoita, mutta sen verta, että melkein kaikki laitteet olivat käytössä.
 Felix huomasi nurkassa olevat kaksi vaaleanpunaista ja vapaata hyppynarua, ja ryntäsi niiden luokse. Ryntäsin äkkiä kissan perään, ei poika tuosta noin vain täällä voinut lähteä juoksemaan.
 “Felix, et sinä tuosta noin vain voi lähteä juoksemaan pois!” huudahdin pojalle, kun olin saanut hänet kiinni. Felix väläytti minulle anteeksipyytävän katseen, ja sulin sille heti.

“Miten tällä tehdään?” kysyin Visionilta, joka tarttui kanssa vaaleanpunaiseen matoon ja kietoi sen käsiensä ympäri. Sitten hoitaja heilautti narun liikkeelle ja alkoi hyppiä sen ylitse. Säikähdin hieman, kun naru lähestyi minua, mutta väistin sivuun, eikä se osunut minuun.
 Hyppiminen näytti niin hauskalta, että minunkin oli pakko kokeilla. Kiedoin narun Visionin osoittamalla tavalla tassujeni lomaan ja heilautin sen liikkeelle. Naru lähti odotettua nopeammin liikkeelle, enkä ehtinyt hypätä ennen kuin se oli jo liian myöhäistä.
 Vision naurahti.
“Olisin minä kerenyt muuten hypätä, mutta en tiennyt sen tulevan noin nopeasti”, kerroin hoitajalle, joka nyökkäsi vakana. Hyvä niin. Mestarihyppypennulle ei naureta!
“Niin varmasti”, Vision sanoi ja vilkaisi muualle. Näin hoitajan kasvoilla virnistyksen, ja tuhahdin.
 Yritin uudestaan ja nyt onnistuin jo paremmin. Ponnistin ilmaan heti kun naru lähti ja pääsin sen ylitse. En kuitenkaan tajunnut heilauttaa narua uudestaan, eikä mato sitten liikkunut.
 “Tehdään jotain muuta”, sanoin jo kyllästyneenä, hyppiminen tuolla narulla oli liian vaikeaa ja turhauttavaa. Eniten minua kyllä ärsytti se, että Vision osasi niin hyvin.
 Visionkin laski narunsa syrjään. Näin hieman kauempana mukavan näköiset patjat, joilla joku kissa harjoitteli vaikean näköistä kieppumista. Meinasin jo melkein rynnätä matkaan, mutta koska olen hyvä ja hieno kissa, muistin Visionin antamat ohjeet.
 “Voidaanko mennä tuonne?” kysyin. Vision nyökkäsi ja lähdimme kulkemaan kohti patjoja.
 Kun pääsimme patjoille, katsoin vieressäni olevan kissan keikkumista. Se näytti niin hauskalta, että minä yritin matkia perässä kissan liikkeitä, mutta en osannut. Näköjään mestaripentukin kohtaa välillä ylitse pääsemättömiä haasteita.
 Jälleen kerran Vision vieressäni veti täydellisesti, joopa joo. En jaksanut enään. Kuntosalilla oleminen oli erittäin kuluttavaa ja se vei kaltaiseni hienon pennunkin voimat.
“Een jaaksaaa!” valitin ja Vision katsoi minuun ankarasti. Hoitaja kertoi haluavansa tehdä vielä muutamat liikkeet. Minä vain makasin patjoilla saaden muutamalta kissalta paheksuvia katseita, mutta mitä se minua liikutti.
 Ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä Visionkin oli valmis. Kysyin hoitajalta mikä hänellä kesti, oliko hän niin huonokuntoinen kun piti kuntoilla. Hyväkuntoiset ihmiset eivät kuntoile, järkeilin, sillähän kaikki tulevat aina kuntosalille kohottamaan kuntoaan.
 Vision ei vastannut, loi minuun vain paheksuvan ja ankaran katseen. Päätin olla hiljaa sen jälkeen.

Nyt totisesti hikisissä vaatteissani toivoin, että olisin tajunnut ottaa mukaani vaihtovaatteet, mutta en voinut asialle mitään. Puin takkini päälle ja kampasin hiuksini. Felix näytti hieman väsyneeltä kulkiessaan rinnallani pois kuntosalista, mutta olihan kissa vielä aika pieni. Poika yritti urheati pitää päänsä pystyssä, mutta sen tassut harhailivat minne sattui aina välillä.
 Tulin siihen päätökseen, että nyt ei olisi hyvä hetki mennä kauppaan ostoksille. Felix oli väsynyt ja nälkäinen, ja minullakin oli erittäin kova nälkä. Kello lähenteli noin kahta, joten ei se ollut ihme, kun noin yhdeksältä olin syönyt.
 Päädyin siihen tulokseen, että menisimme Felixin kanssa kahvilaan. Ravintolaan minulla ei ollut nyt varaa, kun en ollut ottanut tarpeeksi rahaa mukaan, ja kahvilassakin ainakin Felix saisi vatsansa täyteen.
 “Haluatko, että kannan sinua?” kysyin Felixiltä, joka kuitenkin pudisti vain päätään. Näin kyllä aivan selkeästi kissan olevan väsynyt, mutta hän ei halunnut syliini, joten en voinut poikaa ottaa. Onneksi matka takaisin Taivaankehrään ei ole pitkä, tuumin.
 Matka ei totisesti ollut pitkä. Maisemat tuntuivat vaihtuvan nopeammin kuin viimeksi, vaikka kuljimme selvästi hitaammin. Felix ei enään ollut kiinnostunut sateen aiheuttamista vesilätäköistä.
 “Mennään sitten kahvilaan, se on kolmannessa kerroksessa”, selitin kun olimme päässeet jo hoitolan pihalle. Felixin silmät kirkastuivat heti, ja se lähti heti kipittämään takaisin sisälle.
 Kahvila oli onneksi vielä auki, kun tulimme. Tiesin sen menevän jo varhain kiinni, joten olin hieman pelännyt, että se olisi ollut kiinni.
 “Mitä sinä haluat?” kysyin Felixiltä, kun olin lukenut kassan yläpuolella olevista listoista vaihtoehdot. Listalla ei ollut mitään kirsikkaista, joten en yhtään osannut arvata, mitä poika ottaisi.
“Sen kuorrutemuffinssin ja mansikkapirtelön”, Felix kuiskasi korvaani selvästi hieman arkana. Kissa katsoi kovasti mitä sen ympärillä tapahtui ja kovasti tutkimassa kaikenlaista, mutta silti se puhui hiljaa.
 “Yksi kuorrutemuffinssi ja mansikkapirtelö”, sanoin kassalla olevalle Odessan siskolle Oonalle. Oona kirjasi tilauksen ylös ja kohotti sitten katseensa takaisin minuun ja Felixiin.
“Mä ottaisin suklaajäätelon ja kahvin, maidon kanssa jos saa”, sanoin. Oona nyökkäsi ja kirjasi tilaukseni ylös. Maksoin kassalle ja menin Felixin kanssa ikkunan vieressä olevaan pöytään.
 Kahvilassa ei onneksi ollut paljon ruuhkaa, joten saimme tilauksemme pian pöytään. Felix hotki äkkiä muffinssinsa. Leivonnainen oli kadonnut pian sen suuhun. Sitten kissa ryysti pirtelöään.
 Sain itsekin pian syötyä, ja join ihanan lämmintä kahvia. Felix katsoi minuun hieman ujosti, ja hymyilin kissalle, joka rohkaistui hymystäni.
“Saanko mä maistaa?” se kysyi. Naurahdin, sillä en uskonut, että Felix haluaisi maistaa kahvia.
“Jos sinä et tällä kertaa maista, en usko että pitäisit kahvista”, sanoin hieman pettyneelle Felixille.
 Kun olimme saaneet tilauksemme syötyä, nostin vastustelevan Felixin syliini. Kissa antoi kuitenkin pian periksi, ja lähdin kiikuttamaan sitä kohti huonettamme. Siellä laskin Felixin sen tyynyllensä, ja katsoin hymyillen pientä, ihanaa kissaa.

Tarpeet:
+ nälkä (kaapista pois yksi kirsikka, mutta söivät myös kahvilassa)
+ liikkuminen
+ uni

// jei, sain tän tosi pian valmiiksi!



Ihanan nopeasti sait kolmannenkin luvun ulos! (Pitäis itsekin yrittää tokaa saada aikaiseksi vielä enemmän kuin vain se ensimmäinen lause .) Felix on kyllä ihana kissa! "Olen hyvä ja hieno kissa" aah ihana <3 Sentään jaksoitte kuntosalin jälkeen kipitellä kolmanteen kerrokseen. Saat 36-9=27 kolikkoa (tuotto miinus kahvila)
Kirsikka YP

2. luku jossa mennään kerhon ensimmäistä kertaa ja jäädään kielestä kiinni

Kun aamulla heräsin, Felix kertoi että oli ollut jo kauan hereillä. En voinut kuitenkaan uskoa sitä, sillä pojan silmät painuivat koko ajan kiinni. Felixistä olin myös oppinut, että levottoman kissan oli vaikea nukahtaa, mutta sitten kun hän nukkui, poika nukkui kauan.
 Hymyilin kuitenkin ja vakuuttelin Felixille, että oli hienosti tehty, kun hän ei ollut hajoittanut koko hoitolaa. Kissa hieman suuttui siitä, mutta pian loikki taas tyytyväisenä mutta silti edelleen väsyneenä ympäri huonetta.
 “Nälkä”, Felix sanoi pian. Hetken poika oli leikkinyt nallensa kanssa, mutta ei hän muutamaa minuuttia kauemmin jaksanut.
 Huomasin, kuinka minunkin vatsani murisi, joten menin kaivamaan jääkaapista kirsikoita meille molemmille aamiaiseksi. Olimme Felixin kanssa käyneet eilen kaupassa ostamassa ruokaa, ja Felix oli saanut itselleen sinisen kissatyynyn ja harjan, josta se tosin oli hieman vähemmän innoissaan. Ei Felix ainakaan vielä jaksanut välittää turkkinsa siisteydestä.
 “Tässä, ota siitä”, sanoin pöytään istuneelle Felixille ja ojensin kissalle kirsikan. Pentu ei tarvinnut vielä enempää syötävää aamuisin, sillä oli niin pieni vatsa, ettei se jaksanut.
 Laitoin itsellenikin aamiaista ja katsoin jo kirsikkansa syönyttä Felixiä, joka näytti oleva ihan omisssa maailmoissaan. Hymyilin kissalle.
 “Haluatko sinä tekemistä?” kysyin. Felix hätkähti levottomasti, mutta rentoutui sitten. Mitäköhän kissa oiken ajatteli, mietin, mutta keskitin huomioni takaisin Felixiin.
“Mitä?” hän kysyi. Ojensin Felixille pienen esitteen, jonka olin ottanut työhuoneeltani ja annoin sen tutkia sitä.
 Felix tutki esitettä mietteliäänä, mutta sitten se ojensi sen takaisin minulle.
“Lue sinä, en minä saa selvää”, Felix sanoi. Nyökkäsin ja aloin lukemaan esitettä hänelle.
 Luin esitettä, jossa kerrottiin Taivaankehrän kerhoista. Felix innostui asiasta heti, joten täytimme yhdessä lomakkeen ystäväkerhoon. Kävin kipaisemassa sen Kirsikalle.
 Ystäväkerhon ensimmäinen kokoontuminen olisi tänään, joten lähdimme Felixin kanssa kohti aulaa, jossa se pidettäisiin. Ensiksi kävisimme pienellä kävelylenkillä, koska kerhon alkuun oli vielä jonkin verran aikaa, eikä Felix tahtonut kököttää aulassa yksin odottomassa muita kerholaisia.

Vision antoi mun päättää minne mentäisiin, joten osoitin hännälläni rannassa olevaa järveä. En ollut koskaan ennen nähnyt järveä läheltä, ainoastaan huoneen ikkunasta, joten siksi sinne olisi jännä mennä.
 Lähdin juoksemaan Visionin edellä kohti rantaa, jota Vision sanoi Kissarannaksi. Mistäköhän sekin nimi on oikein tullut? Kaikki nimet ovat niin outoja.
 Vision ei lähtenyt juoksemaan perääni. Hoitajani jäi katsomaan menoani hieman huolestuneena, mutta en minä välittänyt. Jos hän nyt kerta on huolestunut, eikö silloin kannata seurata minua?
 Kun pääsin rantaan, rannan kellertävä hiekka ei ollut niin pehmeää kuin kuvittelin. Se oli kovaa ja kylmää. Yritin potkaista hiekkaa, mutta se ei liikahtanutkaan. Satutin siinä vain tassuni, mutta en välittänyt. Nyt oli jano.
 Silloin keksin mahtavan ajatuksen. Minähän voisin juoda järvestä, ja maistaa samalla erilaisia vesimakuja. Hanasta tuleva vesi maistuu vedeltä, mutta entä järvestä?
 Menin lähemmäs järveä välittämättä siitä kovasta ja ärsyttävästä hiekasta, menin vain. Kun yritin juoda, kieleni jäi kiinni veteen. Yritin mennä taaksepäin, mutta kieli ei irronnut!
 Näin Visionin tulevan huolestuneen näköisenä luokseni, mutta sitten kun hän näki jääneeni kiinni, hoitajani alkoi nauramaan!
 Nopeasti Vision kuitenkin vakavoitui, ja irrotti minut siitä kovasta vedestä. Hoitaja kuitenkin vielä nauroi, mikä ärsytti minua kovasti. Ei hänestäkään varmaan olisi kovin mukavaa jumittua kielestään kiinni kovaan veteen!
 “Tyhmä vesi”, sanoin ja yritin esittää mahdollisimman hienoa, mutta Vision nauroi vieläkin. Alkoi pikku hiljaa raivostuttaa tuo päätön mesoaminen.
“Ei se Felix rakas ole vettä, se on jäätä”, Vision sanoi. Minua ei liikuttanut oliko vesi vettä tai jäätä, mutta tyhmää se kuitenkin oli.
 Vision nosti minut syliinsä ja lähti kulkemaan takaisin Taivaankehrään. Painauduin hoitajaani vasten. Oli Vision kaikesta huolimatta ihan kiva.
 Aulassa Kirsikka oli vastassa toisen kissan kanssa. Tunnistin kissan, mutten tiennyt hänen nimeään. Kissa näytti niin isolta ja pelottavalta rinnallani, että minun teki mieli mennä piiloon, mutta en kuitenkaan mennyt.
 Vision hyvästeli minut ja minä hänet. Kirsikka kehotti meitä seuraamaan. Jouduin kävelemään sen kissan vieressä, sen nimi oli Jokke.
“Mä olen Felix”, kerroin ja yritin samalla kuulostaa mahdollisimman tärkeältä, jotta voisin tehdä Jokkeen vaikutuksen. Vanhempi kissa katsoi minuun vain huvittuneena, joten luovuin yrityksestä.
 Kirsikka johdatteli minut ja Joken läpi Taivaankehrän käytäviä. Yritin matkalla laskea, monenko oven ohitse kuljimme, mutta menin laskuissa sekaisin yhdeksässä, kun en osannut laskea pidemmälle.
“Yhdeksän jälkeen tulee kymmenen”, Jokke kertoi. Laskin vielä sitten kymmenennen oven, mutten osannut siitä pidemmälle.
“En jaksa laskea enään”, sanoin, jotta Jokke ei luulisi, että olen typerä pikku pentu, joka ei osaa edes laskea. Vanhempi kissa katsoi minuun vain huvittuneesti, muttei sanonut mitään.
 Lopulta ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä olimme perillä. Kirsikka oli vienyt meidät johonkin huoneeseen. Kysyin häneltä, halusiko hän minun ja Joken kuolevan noin pitkän matkan takia, mutta Kirsikka vain sanoi matkan vieneen kaksi minuuttia. Sama se.
 Huoneessa oli paljon laatikoita. Jokke veti yhden laatikon hyllystä ja avasi sen kannen. Hän levitti lattialle jonkun pelilaudan ja laittoi hassut tornit pelilaudalle.
“Tiedätkö sinä Felix, miten Afrikan tähteä pelataan?” Jokke kysyi. Hetken harkitsin valehtelevani, mutta olisin jäänyt siitä heti kiinni, kun alkaisimme pelaamaan.
“En”, vastasin, eikä Jokke näyttänyt lainkaan yllättyneeltä.
 Vanhempi kissa selitti minulle säännöt. Ymmärsin suurin piirtein miten peliä pelattiin, eikä se ollutkaan niin vaikeaa kun olin kuvitellut.
 Heitin noppaa. Sieltä tuli kuusi palleroista. Hihkaisin, koska saisin avata yhden laatan. Jokke otti rahoistani oranssin satasen setelin, laittoi sen pankkiin. Avasin laatan ja hihkaisin.
“Afrikan tähtii, afrikan tähtii!” hihkuin ja tanssin ympäri huonetta. Olin voittanut Joken! Jahuu!
 Rauhoittelin itseäni ja istahdin taas lattialle, jotta näyttäisin Joken silmissä edelleen hienolta ja arvokkaalta. Huoneen toisessa päässä yksikseen pelaileva Kirsikka hymyili nähdessään intoni. En pitänyt siitä, miksi kaikki hoitajat hymyilivät minulle, mutta annoin asian olla.
 “Siivotkaahan nyt peli, niin päästään lopettelemaan”, Kirsikka sanoi. Sitten minä ja Jokke siivottiin, oikeastaan Jokke siivosi.
 Matka takaisin aulaan ei tuntunut niin pitkältä kuin pelihuoneeseen. Yritin taas laskea ovia, mutta kymmenen kohdalla jouduin taas luovuttamaan. Jokke hymyili minulle taas. Ärsyttävää. Miksi kaikkien pitää aina hymyillä?
 Tai no, onhan hymyileminen kivaa, mutta sitä hymyä voisi vähän rajoittaa. Eikä minun tekemisille tarvitse hymyillä. Olen peloton ja villi kissa! Minua pitäisi kunnioittaa eikä hymyillä tekemisilleni.
 Vision oli jo vastassa aulassa, kun tulimme. Hän yritti nostaa minut syliinsä, mutta pyristelin pois. Ei Joken ja Kirsikan nähden.
 “Heippa Jokke, heippa Kirsikka”, hyvästelin ystäväni. Jokke sanoi minullekin heipat ja lähdimme kulkemaan Visionin kanssa kohti huonettamme.
 Matka huoneelle meni nopeasti. Vision avasi oven. Nyt minulla oli taas nälkä, ja Vision antoi minulle palan hyvän makuista kääretorttua. Se pala ei muutenkaan ollut iso ja Vision leikkasi siitä puolet vain, mistä olin hieman vihainen.
“Säästetään sitä toiseen päivään”, Vision sanoi, ja häntä minun oli sitten pakko uskoa. Minun määräilevää hoitajaani.

Kun Felix oli syönyt, otin jo hieman uneliaan kissan syliini. Kissa ei vastustellut yhtään, joten otin vierestäni harjan. Ryhdyin harjaamaan pitkillä ja voimakkailla vedoilla Felixin tummaa turkkia.
 Jos Felix ei olisi ollut niin väsynyt, kissa olisi todennäköisesti pistänyt vastaan harjaamisen kanssa. Nyt se kuitenkin rentoutui heti ja kävi nätiksi keräksi polvilleni.
 Pian pentu oli unessa. Hymyilin ja kannoin sen petiinsä kissatyynylle. Felix oli suloinen nukkuvana.

Tarpeet:
+ nälkä
+ liikunta
+ uni

// lyhyttä taas, sitten kun Felix kasvaa tulee pidempiä tarinoita, kun saan enemmän tapahtumaa aikaiseksi



Ihana tarina Vision! Pidin erityisesti siitä kun Felix laski ovia Vai että ärsyttää kuin kaikki hymyilee    ehkä pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin itsekin heheh    Saat 28 kolikkoa ja kohotan tarpeet! Muista vain sitten lisätä jatkossa mitä esim olette syöneet . Eli jos ymmärsin oikein, niin -1 kirsikka?
Kirsikka YP